Aihepiiri: Juhlat

heinäkuu 25, 2008

MITÄ JUHLITAAN?

Tasan 200 vuotta sitten, taistelut Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa – jota Suomen sodaksi kutsutaan – olivat vielä täydessä käynnissä. Tuon sodan seurauksena päättyi Suomen, noin 560 vuotta kestänyt aika Ruotsin valtakunnan alamaisuudessa ja suomalaisista tuli tsaarin alamaisia, osaksi Venäjän keisarikuntaa, runsaan sadan vuoden ajaksi.

Juhlatunnelmaa alkaa olla ilmassa, vaikkei ajankohta vielä ole edes käsillä. Historia muistuttaa kuitenkin itsestään, joten juhlia lienee odotettavissa. Jostain syystä tämän kirjoittajalle on jäänyt epäselväksi, mitä oikein juhlitaan? Onko juhlan aihe se, että vapauduttiin vuosisatoja kestäneestä Ruotsin kuninkaiden ikeestä, jonka kurimuksessa suomalaiset kelpasivat maksamaan veroja ja rahoittamaan kuninkaiden käymiä valloitussotia. No, kelpuutettiin heidät toki pyssynruoaksi noihin samoihin sotiin. Vai onko juhlan aiheena se, että Suomi senaikaisen suurvaltapolitiikan pienenä pelinappulana ajautui vuosien 1808 – 1809 sodan seurauksena Venäjän keisarilliseen huomaan?

Mikäli omaan, kansakoulusta saatuun yleissivistykseen ja samaisen opinahjon välittämään tietämykseen on luottamista, Piruparan hataroituva muistikuva on, että Suomen aika Ruotsin vallan alaisuudessa lasketaan alkaneeksi Birger Jaarlin, Suomeen tekemän sotaretken seurauksena 1200-luvun puolessa välissä, jolloin melkoinen osa Suomea ja sen vaurainta osaa, liitettiin pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.

Olen joskus kuullut väitettävän, että tuolla valloituksellaan Birger Jaarli olisi pelastanut Suomen ja suomalaiset metsäläisyyden syöveristä sivistyksen pariin. Ehkä näin. Tai sitten ei. Jossitella saa, vaikkei se kovin fiksua olekaan. Totta kuitenkin on, että kovin taajaan tahtiin ei ilon ja juhlimisen aiheita – ainakaan suomalaiselle rahvaalle – tuo vuosituhannen puolikas Ruotsin alamaisuudessa suonut. Eli jos Birger Jaarlin väitetään pelastaneen suomalaiset metsäläisyyden syövereistä, kovin paljon ei kehitys kehittynyt yli viidessäsadassa vuodessa.

Runsaan sadan vuoden aikaa Suomen suuruhtinaskuntana ja Venäjän autonomisena osana, on aina kutsuttu suomalaisuuden heräämisen kulta-ajaksi. Tuolloin niin suomen kielen, suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin kuin muunkin suomalaisuuden nousu kaikissa muodoissa, elivät suuren kukoistuksen aikaa. Sitä toki voisi juhlia, mutta ei sitä, että se tapahtui keisarin armosta.

Historia on historiaa, mutta kysyä sopii, mitä juhlimisen aihetta noissa 200 vuoden takaisissa tapahtumissa on. Ruotsin vallan alta Suomi tuskin koskaan olisi itsenäistynyt, eikä se helposti käynyt Venäjänkään alaisuudesta. Eläkäämme tätä päivää – siinäkin on tekemistä.

Posted by Piruparka at 12:54 AM | Comments (0)

kesäkuu 19, 2008

TAPPAVA VIIKONLOPPU TULOSSA

Piruparka on palstanpitäjän ominaisuudessa vuosien saatossa tullut ottaneeksi kantaa juhannukseen sekä sen mukanaan tuomiin ilmiöihin ja ongelmiin melko tarkkaan vuoden välein, aina tähän aikaan vuodesta.

On tullut elämöityä omaan kokemukseen – aikoinaan jopa ammattilaisuusepäilyihin - perustuvalla asiantuntemuksella sekä irvailtua rajallisemman kokemuksen omaavien harjaantumattomuudella, juhannukseen lähes automaattisesti kuuluvien nestepitoisten aineiden nauttimisprosesseissa. On annettu ohjeita hilpeän hiprakan maksimoinnissa ja totuudenmukaisesti kerrottu juhannuksen kuuluvan niihin suomalaisiin juhliin, joka tappaa amatöörijuoppoja sepalus auki ja josta kansallisilmiöstä johtuu jokavuotisena piikkinä esiintyvä käyrännousu hukkumistilastoissa.

Juhannus on yksi vilkkaimmista vuosittaisista lomalle, maalle, mökille tai muuten vaan luonnon helmaan siirtymisen ajankohdista, jolloin liikenne ruuhkautuu ja mahdollisuudet joutumisesta liikenneonnettomuuteen kasvavat. Kun mukaan vielä lasketaan suomalaiskansalliset puukonheilutuskisat ja tupakan kera sänkyyn sammumiset, voidaan sen enempää tilastoihin vilkuilematta väittää, että juhannus on mitä ilmeisimmin vuoden tappavin viikonloppu suomalaisille.

Jostain syystä kuolevaisuustilastojen kasvu näyttää koskevan nimenomaan miespuolisia suomalaisia. Siitä huolimatta, että myös naiset juovat viinaa ja heitä liikkuu juhannuksen aikaan liikenteessä ja myös auton ratissa siinä kuin miehiäkin. Puukon kanssa kauniimpi sukupuoli heiluu harvemmin ja vaikka naiset saattavat jossain tilanteissa olla hyvinkin auliita esittelemään ulkoisia avujaan, nämä ulkopuolisten ulottuvuuksien esittelyt – toisin kuin miehillä – aiheuttavat harvoin potentiaalista hukkumisuhkaa.

Ei edellytä mitään älyllistä tai intellektuaalista huippusuoritusta, kyetäkseen oivaltamaan, että vuoden vaarallisimman ja tappavimman yhdistelmän muodostavat kesä, viina ja juhannus. Saattaa olla turtumuksen aiheuttamaa harhaa, mutta jonkinlainen mutu-käsitys on päässyt syntymään, että olemassa oleva tilanne alkaa olla niin tuttu ja tilastoihin kuuluva, ettei siitä näytä kukaan viitsivän edes varoitella. Joku television tietoisku – joka on ollut sama vuodesta toiseen – saattaa muodollisesti muistutella kansalaisia aivojen naulaan jättämisen vaaroista. Muuten suomalaiset saavat melko vapaasti tapattaa itseään.

Ainoa tapahtuma, joka tänä juhannuksena saattaa hieman rajoittaa suomalaismiehiin kohdistuvaa kuolemanvaaraa, ovat käynnissä olevat jalkapallon EM-kisat. Pysymällä tiiviisti television ääressä, välittämättä muista juhannushoukuttimista voi varmistaa, että myös loppupelit ovat seurattavissa.

Posted by Piruparka at 02:10 AM | Comments (0)

joulukuu 12, 2006

”E. TIKETTI”

En ole tietoinen, viittaako otsikko naiseen, mieheen tai ehkä ihmisryhmään. Yllä oleva teksti komeili kuitenkin kirjoittajan nimen paikalla opuksessa, jonka sain palkinnoksi aikoinaan raittiuskilpakirjoituksista, joita Piruparan lapsuudessa järjestettiin kansakoululasille. Palkintokirja käsitteli hyvän käytöksen perussääntöjä ja ohjeita. Siis niin kutsuttua etikettiä.

Ihmiset joilla keski-ikäisyys on vielä saavuttamatta, tuskin edes tietävät, mitä raittiuskilpakirjoituksella tarkoitetaan. Vaikka se ei varsinaisesti ole tämän tarinan aihe, todettakoon, että mainituissa kirjoituksissa kansakoululaiset pantiin kirjoittamaan ”Turmiolan Tommin” tuhoisista seikkailuista viinan ihmeellisessä maailmassa. Palkintoina noista teksteistä jaettiin yleensä kirjoja ja kuten todettu, eräänä vuonna tämän kirjoittaja sai palkinnoksi tuon edellä mainitun käytösoppaan.

En ota kantaa siihen kuinka tarpeellisia nuo raittiuskilpakirjoitukset olivat, mutta palkintona jaetulle käytösoppaalle olisi käyttöä mitä ilmeisimmin vielä tänäkin päivänä. Sen osoittaa muiden muassa sekoilu, joka ilmeni itsenäisyyspäivänä presidentin linnassa, kun selvisi, että kutsua oli noudattanut ainoastaan kutsutun seuralainen yksin, ilman varsinaista kutsun kohdetta.

Ajat toki muuttuvat, eikä ”E. Tiketin” käytösopas vuosikymmenten takaa varmaan kaikilta osin ole käyttökelpoinen enää nykypäivänä. Sen verran kuitenkin olettaisi kansalaisten olevan selvillä etiketin säännöistä, että henkilökohtaista kutsua presidentinlinnaan ei sekoiteta elokuvalippuun, jonka voi käyttää kuka tahansa. Sekaantumisvaaraa leivättömän pöydän ääressä annettuun ”linnaan kutsuunkaan” ei uskoisi olevan, sillä senkin toteutuminen edellyttää kutsun henkilökohtaista noudattamista.

Ei etiketin huomiotta jättäminen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla nyt Piruparkaa tolaltaan suistanut. Todennäköisesti tapaus ei ollut tarkoitettu provokaatioksi. Saattoi olla jopa niin, että mahdollisuus päästä itsenäisyyspäivänvastaanotolle presidentinlinnaan, oli ”rouva lordille” niin iso asia, että sen takia kannatti uhmata jopa etikettisääntöjä. Tai sitten moka todella johtui puhtaasta tietämättömyydestä. Mistäpä sitä tietoa etiketistä hankkisi, kun ei ole raittiuskilpakirjoituksia eikä sieltä palkinnoksi jaettavia käytösoppaita.

Posted by Piruparka at 02:50 AM | Comments (0)

huhtikuu 04, 2006

400 vuotta

Piruparan syntymäkotikaupunki Vaasa täyttää tänä vuonna 400 vuotta. Kun Kaarle IX perusti kaupungin 1606, maailma oli täysin toisen näköinen kuin tänä päivänä. Mietteet syntymäkaupungin historiaan lähtivät liikkeelle, kun sain kutsun osallistua sisarentyttäreni vihkiäisiin. Ne järjestetään historiallisessa Mustasaaren kirkossa, joka on yksi niistä harvoista rakennuksista, jotka säilyivät tuhoutumatta1852 sattuneesta kaupungin palosta. Nykyinen kirkko toimi tuolloin Vaasan hovioikeutena.

Kaupunki tuhoutui tulipalossa niin totaalisesti, että sen uudelleenrakentamista entiselle paikalleen ei pidetty tarkoituksenmukaisena, vaan kaupunki rakennettiin uudelleen vajaan kymmenen kilometrin päähän lähemmäksi merenrantaa. Rantaviiva kun voimakkaan maannousun takia oli siirtynyt ja siirtyy edelleen kauemmaksi merelle.

Samassa yhteydessä Vaasa sai myös väliaikaisesti uuden nimen. Tunnetulla suomalaisuusmiehellä Sakari Topeliuksellakin taisi olla jotain tekemistä sen asian kanssa, että Venäjän silloinen tsaari Aleksanteri II vahvisti anomuksesta kaupungin uudeksi nimeksi Nikolainkaupunki. Toimenpide osoitti melkoista makeilunhalua ja nöyristelyä itäiseen ilmansuuntaan. Nimi Nikolainkaupunki esiintyi pääasiassa ainoastaan virallisissa yhteyksissä. Kaupunkilaisten mieliin keisarista muistuttava nimi ei koskaan iskostunut, vaan he pitivät itseään vain ja ainoastaan vaasalaisina koko sen runsaan 60 vuoden ajan, jonka jälkeen - vuonna1917 - kaupungille palautettiin virallisesti sen alkuperäinen nimi Vaasa.

Kovin usein ei törmää tosiasiaan, että Vaasa toimi kansalaissodan aikana niin sanotun valkoisen Suomen pääkaupunkina ja senaatin kokoontumispaikkana, jolloin Helsinki oli punaisten miehittämä. Tuolta ajasta on peräisin Vaasan vaakunassa esiintyvä, senaatin sille, viimeisessä Vaasassa pitämässään istunnossa myöntämä Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema, itsenäisen Suomen vanhin kunniamerkki, vapaudenristi.

Tänä päivänä syntymäkotikaupunkini on noin 57 000 asukkaan - 25 prosentin ruotsinkielisyysosuudellaan - kaksikielinen yliopistokaupunki, jonka tapahtumia Piruparka yli 20 vuoden poissaolon jälkeen edelleen seuraa, vaikka käyntikerrat paikan päällä rajoittuvatkin 1-2- vuosittain.

Posted by Piruparka at 12:29 PM | Comments (0)

marraskuu 03, 2005

AMERIKKALAISTA

Suomalaisten amerikkalaisilta apinoimaa halloweenia, jota Atlantin takana vietetään aina 31. päivä lokakuuta, on ruvettu viettämään suomalaisittain perinteisen pyhäinpäivän eli pyhäinmiesten päivän rinnalla tai peräti sijasta. Siksi suomalainen halloween ei aina ajoitu samanaikaisesti valtameren takaisen kauhusekoilun kanssa. Noitien, kummitusten, aaveiden ja muiden ötököiden kyllästämällä halloweenilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä suomalaisen pyhäinpäivän kanssa, jota uskonnollisen tradition merkeissä on vietetty muistellen poisnukkuneiden ohella myös muinaisia marttyyrejä.
Suomalainen juhlintaperinne ei yleensä ole kovin karnevaalipitoista. Juhannuksen juopottelun ja uuden vuoden ilotulitusten rinnalla vain vapun voidaan sanoa sisältävän edes hieman karnevaalitunnelmaa. Siksi halloweenin yhteydessä muiden muassa ravintoloiden järjestämät naamiaisilottelut ovat ehkä saaneetkin sijansa pimeän syksyn, muuten juhlattomaan aikaan. Muutoin halloweenilla on kulttuurisesti aivan yhtä pätevät syyt päätyä suomalaiseksi juhlapäiväksi kuin vaikkapa Trinidad ja Tobacon itsenäisyyspäivällä.
Amerikkalaiseen halloween-perinteeseen kuuluvat myös kummitusasuihin pukeutuneet lapset, jotka ovelta ovelle kiertäen keräävät makeisia esittämällä vaatimuksen: ”Trick or treat” eli karkki vai kepponen. Tämä perinne ei liene yleistynyt Suomessa ja karkkien keruu on saanut jäädä pääsiäisnoitien ja – trullien yksinoikeudeksi.
Valtaosa suomalaisten juhlaperinteiden nykymerkityksistä on uskonnollista tuontitavaraa. Nyt ajankohtainen amerikkalainen halloween tuntuu näiden tuontijuhlien joukossa kuitenkin kaikkein keinotekoisimmalta. Alkuaan kelttien esikristilliseksi vainajainjuhlaksi väitetty tapahtuma on matkan varrella paketoitu sellaiseen amerikkalaiseen juhlamuoviin ja kiiltopaperiin, että koko juhlinta tuntuu synteettiseltä teeskentelyltä.
Syksyn toinen amerikkalainen juhla, kiitospäivä, ei Suomessa ymmärrettävistä syistä ole saanut kovin laajaa kannatusta. Toki innokkaimpien Amerikan apinoijien pöydästä marraskuun viimeisenä torstaina löytyy kalkkuna-ateria, mutta mitään halloweeniin verrattavaa maihinnousua ei amerikkalainen ”thanks giving” ole Suomeen tehnyt. Ja miksi olisikaan. Meillä suomalaisilla kun on varsin vähän tekemistä Englannista Amerikkaan 1600-luvulla muuttaneiden puritaanien kanssa, joiden nälkäkuolemalta pelastumisen muistoksi kiitospäivää Atlantin takana vietetään. Toisaalta, eivät suomalaisten yhteydet jouluun, pääsiäiseen, helluntaihin ja muihinkaan tuontijuhliin, kovin kummoiset taida olla.

Posted by Piruparka at 10:31 AM | Comments (0)

huhtikuu 29, 2005

VAPPUMUISTOJA

Niitäkin on. Huolimatta siitä, että jokunen vappu hurjina nuoruusvuosina saattoi vierähtää niin sanotusti melko muistamattomissa. No, vapun vietolla on aina ollut kosteahko, ellei suorastaan märkä maine, joten mitään tavanomaisesta poikkeavaa tuskin syntilistaan vapun vietoista on päässyt kertymään.

Syntymäkotikunnassani – valkoisen kaupungin maineestaan huolimatta – oli ainakin vielä omassa nuoruudessani aikamoinen joukko ihmisiä, joiden vapunvieton kohokohta oli osallistuminen vapunpäivän vappumarssiin. Paljon oli myös niitä, jotka kadunvarsilla pällistellen seurasivat silmä tarkkana ohi kulkevaa rivistöä, löytääkseen sieltä työkavereita, naapureita tai muuten vaan tuttuja naamoja. Varsinainen kliimaksi syntyi, jos sellainen marssija näkyi joukossa, jota aiemmin ei osattu epäillä ”aatteen” kannattajaksi.

– Että tuokin, ikinä ei olisi uskonut! Sekä työväestön, että ylioppilaiden vappujuhlinta on keskittynyt ja ollut näkyvimmillään yleensä kaupunkiympäristössä. Maaseudulla ihmiset ovat vapun tienoilla usein olleet jo täydessä työn touhussa pelloillaan, eikä aikaa ole riittänyt juhlimiselle. Ei kuitenkaan aina. Joinain vappuina on ollut aikaa myös työväenlauluille.

Elettiin 1970-luvun loppua. Asuin ja työskentelin noihin aikoihin jonkin aikaa pohjalaisessa kunnassa, joka aiemmin oli tullut tunnetuksi siitä, että kunnanvaltuusto oli kieltäytynyt vastaanottamasta paikkakunnalle satoja työpaikkoja tuovaa teollisuuslaitosta, perustellen sitä sillä, että se toisi kommunisteja paikkakunnalle. Oli vapunpäivän aamu. Noina aikoina radionkuuntelijat yleensä heräteltiin vappupäivän viettoon lähes koko aamun kestävällä työväenmusiikkikonsertilla. Niin tuolloinkin. En tiedä, oliko syynä edellisenä iltana nautitut ”vappusimat”, mutta siinä työväenlauluja kuunnellessani päähäni iski kuningasajatus, että täytyyhän tälle ”körttikansalle” julistaa myös vapun sanomaa. Kuinka se paremmin kävisikään kuin musiikin muodossa. Asuimme rivitalomuotoisessa asuntoyhteisössä keskellä kirkonkylää, joten olosuhteet kuulijoiden saamiseksi ”vappukonserttiin” olivat ihanteelliset. Taloudessamme oli tuolloin kolme matkaradiota, joten ei muuta kun suunnitelman toteuttamiseen. Kaikki radiot viritettiin samalle asemalle soittamaan työväenmusiikkia, radiot ikkunalaudalle, ikkunat auki ja volyymit täysille. Itse lukitsimme oven ja poistuimme paikalta paikalliseen krouviin hankkimaan hieman kadoksissa ollutta ruokahalua vappulounasta silmälläpitäen.

Kun iltapäivällä palasimme kotiin, kaikki kolme radiota oli käyty pudottamassa ikkunalaudoilta lattialle. Jälkeenpäin ei asiasta kuulunut sanaakaan. Emme virkkaneet mekään mitään.

Posted by Piruparka at 08:01 AM | Comments (0)

heinäkuu 27, 2004

JUHLAT

Osallistuin viikonloppuna juhliin, joita vietettiin erään naispuolisen tuttavan 50-vuotispäivän kunniaksi. Vieraita oli paljon ja juhlat kaikin puolin onnistuneet ja hauskaa oli. Huomio kiinnittyi juhlinnan yleisilmeeseen, joka oli kuin eri planeetalta jos sitä vertaa vastaaviin syntymäpäiväkemuihin, joita vietettiin vielä muutama vuosikymmen sitten. Omiin vastaaviin juhliini en tässä yhteydessä puutu, mutta kun muistelen aikaa, jolloin isovanhempani ja vielä vanhempanikin viettivät näitä puolen vuosisadan etapin saavuttamisen kunniaksi järjestettyjä juhlatilaisuuksia, tunnelmat olivat todella erilaiset.
Tuolloin vieraat esiintyivät parhaisiin pukeutuneina ja "juhlakalu" saattoi istuskella hänkin tietysti parhaassa asussaan tai juhlapuvussaan arvokkaasti lahjaksi saamassaan keinutulissa vastaanottamassa hänelle tuotuja lahjoja ja onnitteluita. Lahjoina saattoi olla edellä mainitun keinutuolin ohella muiden muassa hopeapäistä kävelykeppiä, kultakelloa, ilmapuntaria tai vaikkapa jonkun kuuluisan taiteilijan taidetta. Puheita pidettiin. Katseet käännettiin vuosien taakse. Menneisyyteen suuntautuneet puheet koskettelivat kaihomielisinä jo elettyä ja taakse jäänyttä elämää. Työantaja tai hänen edustajansa saattoi kehua retostella juhlinnan kohteen aikaansaannoksia ja saavutuksia, joilla tietenkin oli vuosien saatossa ollut ratkaisevan tärkeä merkitys koko firman tai laitoksen kehittymiselle. Syntymäpäiväjuhlista otettiin vielä muistoksi valokuva, josta jälkipolvet näkevät päivänsankarin istumassa kukkameren keskellä hyvin mummo- tai vaarimaisena ja eritäin vakavailmeisenä. Näin siis ennen.
Nyt puheena olevat syntymäpäiväjuhlat, joihin olin tilaisuudessa osallistua, järjestettiin leirintäalueella tai ehkä paremminkin asuntovaunualueella. Paikka oli kaunis ja tunnelma vapautunut. Vieraat esiintyivät rennosti lomatamineissaan eikä minkäänlaisesta jäykkyydestä ollut tietoakaan. Vaikka mitään puheiksi noteerattavia esityksiä ei nähtykään lahjoja toki päivänsankari sai. Lahjojen joukosta silmään pisti muiden muassa ainakin polkupyörä, kävelysauvat, rullaluistimet ja olutlasisettejä (useampikin kappale). Synttärijuhlien eri vaiheita luonnollisesti myös kuvattiin - nyt videokameralla. Juhlinnan kohdekin oli pukeutunut - silmään pistävän lyhyeen minihameeseen ja navan paljastavaan pieneen paitaan. Yhtäläisyyksiä entisen ajan 50-vuotisjuhliin toki löytyi niitäkin. Laulua "Sä kasvoit neito kaunoinen" on kai laulettu vastaavissa juhlissa iät ja ajat. Myös kahvia, voileipiä ja täytekakkuakin oli luonnollisesti tarjolla. Niiden pakollisesta nauttimisesta juhlakansa pyrki kuitenkin selviämään mahdollisimman nopeasti, sillä odottamassa oli kaiketi illan ohjelman päänumero ja kohokohta eli ensimmäisten boolimaljojen ja olutkorien esiin kantaminen.

Posted by Piruparka at 03:31 PM | Comments (0)

kesäkuu 24, 2004

JUSSINPÄIVÄ

Piruparalla on muistikuvia juhannuksista, jotka ajoittuivat muuhun ajankohtaan kuin viikonloppuun. Ettei asia olisi jäänyt vaivaamaan, piti asiasta ottaa selvää. Ja niinhän siinä kävi, että muistikuvat olivat oikeita. Vuoteen 1954 asti juhannuspäivää vietettiin aina 24.6. oli viikonpäivä sitten mikä hyvänsä. Vuodesta 1955 lähtien juhannuspäivää on vietetty sinä lauantaina, joka sijoittuu kesäkuun 20 - 26 päivien väliin. Tästä siis johtuu, että vaikka juhannusta vietetään yöttömän yön juhlana, pisin päivä ja lyhin yö eivät aina ajoitu juuri juhlan vieton ajaksi. Juhannuksen tienoilla aurinko voi paistaa enimmillään maan eteläosissa 18 - 19 tuntia, maan keskiosissa 19 - 22 tuntia ja napapiirin pohjoispuolella läpi yön.
Juhannukselle niin kuin lähes kaikilla muillekin vuoden juhlapäiville on tietenkin lanseerattu myös kirkollinen merkitys. Kuinka sattuikaan, että Jeesuksen ja Johannes Kastajan ikäero oli tuo lähes tasan puoli vuotta, jolloin molempien syntymäpäivien vietolle on saatu aiheelliset perusteet. Juhannuksen vietossa mainittu kirkollisuus ei juurikaan esiinny, ellei sellaiseksi lueta viinin (lue viinan) kaikin puolin runsasta suosimista.
Juhannukseen liittyy perimätiedon mukaan myös erilaisten taikojen tekemistä. Lieneekö syynä valosten öiden lumo vai mistä johtunee, että erilaiset taiat ovat pääsääntöisesti liittynyt tavalla tai toisella pariutumiseen. Siksi niitä ovatkin harrastaneet pääsääntöisesti nuoret neidot, joille tieto tulevista mahdollisista sulhasista oli ainakin entisaikaan ehdottoman välttämätöntä. Miten lie nykyaikana ? Siihen perimätiedosta ei löydy vastausta.
Juhannus on se vuoden kaikista juhlista, jolloin vallitsevalla säätilalla on kaikkein suurin merkitys. Joulut, pääsiäiset, loppiaiset ja mitä näitä nyt onkaan, voidaan viettää vähän huonommankin säätilan vallitessa. Juhannusta vietetään kuitenkin pääsääntöisesti ulkotiloissa ja silloin odotetaan lämmintä ja mielellään jopa helteistä ilmanalaa. Suomalaiskansallisen juhannusuupumuksen kohtaamiseen lämmin sää on ehdottomasti miellyttävämpi kuin kylmä ja sateinen. Tilastot kertovat, että edellinen helteiseksi laskettava juhannus oli Suomessa vuonna 1999.
Tilastoista näkyy myös se, että juhannuksen aikaan suomalaismiehiltä usein unohtuu sepalus auki. Tämä yhdistyneenä suomalaiskansalliseen tapaan nauttia paloviinaa korreloi väistämättä hetkellisen kasvupiikin hukkumiskuolemien esiintymistiheydessä. Tästä syystä ei tarvitse tehdä juhannustaikoja kyetäkseen ennustamaan, että tänäkin juhannuksena hukkuu ennätysmäärä suomalasia, jotka sukupuoleltaan ovat siis miehiä, jotka paloviinan, nyttemmin vielä halvan sellaisen, myötävaikutuksesta jättävät itsestään ja viinapäästään kehnon muiston jälkeenjääneille.

Posted by Piruparka at 03:17 PM | Comments (0)

huhtikuu 30, 2004

VAPUN MERKEISSÄ

Vappua on totuttu nykyaikana pitämään ylioppilaiden ja työläisten juhlapäivänä. Asiaan paneutuneet tietävät kuitenkin kertoa, että vappua on vietetty jo niin paljon aikaisemmin, että kummastakaan mainitusta ihmisryhmästä ei vielä ollut tietoakaan. Tiettävästi ensimmäisiä vapun juhlijoita ovat olleet aikoinaan germaanit, joiden elinalueilla kevät vapun vieton aikaan oli huomattavasti pidemmällä kuin täällä pohjoisessa ja jotka näin ollen juhlivat vappua, aiheenaan valon ja kevään saama "voitto" talven pimeydestä.
Vaikka nykypäivän vapun vietossa ei uskonnollisia piirteitä juuri olekaan havaittavissa, myös vapun juhlinnalla on olemassa uskonnollisen juhlan juurensa. Katolinen vapun vietto alkoi sekaantua germaanien pakanalliseen kevätjuhlaan 700-luvulla, kun baijerilainen abbedissa Walburg julistettiin pyhimykseksi. Tarina kertoo, että hänestä tuli noituuden ja harhaoppien vastustajien suojelupyhimys.
Perinteiset vappuherkut sima ja tippaleivät eivät nekään ole ihan tuoreita nautittavia, vaan molemmat ovat tiettävästi peräisin suomalaisista pappis- ja säätyläiskodeista joissa on vietetty erityisiä vappukalaaseja ainakin jo 1700-luvulla.
Nykyisen urbaanin kaupunkilaisleiman vappu sai 1800-luvulla, kun ylioppilaat aloittivat vapun juhlinnan. Noilta ajoilta lienee peräisin myös vapun juhlinnan riehakkuus ja varsin kosteat perinteet. Tuolta aikakaudelta on perinteenä säilynyt myös käytäntö, että ulkoilmaravintolat ja nykyisin myös monet kesäterassit avaavat vappuna ovensa suurelle yleisölle, mikäli säät vain suinkin sen sallivat. Ylioppilaiden mustalippainen valkolakki yleistyi 1870-luvulla. Tätä, monella suomalaiselle yli sadan vuoden ajan, niin tärkeää ja tavoiteltua valkolakkia ei muualla maailmassa juurikaan mielletä tietyn oppimäärän ilmentymäksi, vaan paremminkin kipparin tai purjehtijan päähineeksi.
Vuodesta 1932 lähtien ylioppilaat ovat lakittaneet Havis Amandan valkolakilla, joka perinne on sieltä siirtynyt muihinkin yliopistokaupunkeihin.
Viimeisin tulokas vapunviettäjien joukossa on työväestö. Heidän vappuperinteensä alkoi vuonna 1889, jolloin ensimmäinen sosialistinen internationaali nimesi vapun kansainväliseksi mielenosoituspäiväksi. Helsingissä työläisten vappukulkue esiintyi ensimmäisen kerran 1897, jolloin marssijoita oli mukana lähes kolmetuhatta. Tuolloin Suomessa vappukulkueessa esiintyivät myös ensimmäistä kertaa punaiset liput.
Ainakin Suomessa perinteisten työväenpuolueiden lisäksi myös muut puolueet ovat alkaneet järjestämään kulkueita ja poliittisia puhetilaisuuksiaan juuri vappuna. Näitä tapahtumia on kuitenkin pidettävä lähinnä kateudesta johtuvana apinointina.

Posted by Piruparka at 08:40 AM | Comments (0)

joulukuu 24, 2002

JALOA JOULUMIELTÄ

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Se on antamisen ja saamisen aikaa. Monet yhteisöt jakavat joulumieltä eri muodoissa niille, joilta epäilevät sitä puuttuvan. Ajatus saattaa olla kaunis ja ehkä Piruparalta itseltään puuttuu tarvittavaa joulumieltä, kun kyyninen ajatus sarkasmiin taipuvassa pääkopassa alkaa kulkea ihan omia ratojaan.
Mieleen hiipii ajatus, että perustuuko ihmisen epäitsekäs ja jalo käytös muita kohtaan todella epäitsekkyyteen ja jalouteen, vai onko kysymyksessä pelkän oman edun ajaminen ja tavoittelu? Jos henkilö lahjoittaa tavaraa tai rahaa joulu- katastrofi- tai mihin tahansa keräykseen, onko kysymyksessä itse asiassa hänen oma itsekkyytensä. Voitaisiin kai puhua jonkinlaisesta kaupankäynnistä tai vaihtokaupasta. Lahjoittamalla keräyksiin tai työskentelemällä ilmaiseksi hyvän asian tai hyväntekeväisyyden puolesta vaikkapa julkisesti (kuten monet artistit ja muut taiteilijat), nämä henkilöt hankkivat itselleen ns. ”hyvän ihmisen” maineen, josta he saavat itselleen jotain sellaista etua, jota heillä on heti tai tulevaisuudessa mahdollisuus hyödyntää omassa elämässään. Voitaisiin kysyä, miksi pikkupojat haluavat palomiehiksi? Ovatko he jo siinä iässä niin jaloja, rohkeita ja uhrautuvaisia, että haluavat oman henkensä kaupalla pelastaa kauniita vähäpukeisia naisia palavasta rakennuksesta vai onko kysymys siitä, että itse asiassa he haluavat tehdä toimillaan vaikutuksen asianomaiseen neitoseen?
Niin hyvää, arvokasta ja haluaisin uskoa, myös epäitsekästä työtä, kun Lastenklinikan kummit tekevätkin sairaiden lasten hyväksi, he samalla ottavat vastuuta yhteiskunnan harteilta, jolle sairai-den lasten hoito luonnollisesti kuuluu. Tuntuu aika ilkeältä ajatella, että kun lastenklinikoiden hallintoelimissä päätetään seuraavan vuoden budjetista, siellä automaattisesti huomioidaan mitä ja kuinka paljon kummit tulevat keräämään, jolloin yhteiskunnan rahaa niihin tarkoituksiin ei tarvitse varata ja ne voidaan käyttää johonkin tähdellisempään, vaikkapa johtoportaan Pariisin matkoihin.
Ehkä tämä kaikki oli Piruparan keskellä päivää näkemää painajaisunta ja kaikkien joulumieli on aitoa, lämmintä ja epäitsekästä.
Rauhallista Joulua!

Posted by Piruparka at 01:06 PM | Comments (0)

joulukuu 10, 2002

JUHLATKO UUSINTANA

Kuuluin itsenäisyyspäivänä siihen suomalaiseen kansanosaan, jolla televisio oli Ylen ykkösellä koko illan. Se johtuu kaiketi enemmän vuosien saatossa iskostuneesta tavasta kuin todellisesta kiinnostuksesta presidentin pippaloita kohtaan. Nytkin, jos presidentti olisi esiintynyt viimevuotisessa perinneasussaan ja jos aloitusvalssina olisi soinut Tonava kaunoinen, olisi voitu esittää vuoden takainen nauhoitus samoista juhlista. Tuskin monikaan olisi huomannut mitään eroa.
Juhlat alkavat tietysti aina kättelyseremonialla. Joka vuosi selostajat sekoilevat samalla tavalla kuka on tulossa kättelemään, kuka juuri kättelee ja kuka ihan äsken poistui kuvasta. Taas kerrottiin, että juhliin oli kutsuttu entistä enemmän ns. uusia kasvoja ja virkansa puolesta kutsuttujen joukko olisi pienentynyt. Sitä ei vain tavallinen televisiokatsoja huomaa, koska selostajatkin tuntevat vain ne, jotka juhliin ovat vuodesta toiseen osallistuneet ja nehän nyt tuntee koko kansa. Jopa Piruparka, joka ei mikään julkkisbongaaja olekaan tunnisti useampia kättelijöitä kuin mitä selostajat kertoivat.
Seuraavaksi asiaan kuuluu näyttää keltaiseen saliin kahville kokoontunut valikoitunut seurue. Sekin pysyy kutakuinkin samana vuodesta toiseen. Tosin Kekkosen aikana tämän valikoidun seurueen kunnia-arvoisin vieras oli säännöllisesti Neuvostoliiton suurlähettiläs, jonka läsnäoloa presidentin seurueessa muistettiin säännöllisesti korostaa. Nyt Venäjän suurlähettiläs taidettiin mainita ohimennen jossain sivulauseessa. Niin maailma muuttuu!
Ensimmäisen valssin odotus kuuluu luonnollisesti myös itsenäisyyspäivän vastaanoton traditioihin. En vain ymmärrä miksi? Yksikään niistä neljästä presidenttiparista, joiden tanssiesityksiä minä olen televisiosta vuosien varrella seurannut, ei tanssitaidoillaan ole häikäissyt. Yleensä päinvas-toin. Se kuitenkin on varmaa, että ensimmäinen valssi säännöllisesti televisioidaan, joten ne jotka epäilevät jääneensä tv-kameroiden ulottumattomiin kättelyseremoniassa, voivat varmistaa näkyvyy-tensä sijoittumalla tanssitilan vierelle pällistelemään.
Seuraavaksi on vuorossa nämä ”…mitä itsenäisyys teille merkitsee ” –haastattelut. Joka vuosi haastatellaan tietysti Jorma Ollilaa. Aikaisemmin pakkohaastateltavien joukkoon kuului luonnollisesti myös kenraali Ehrnrooth. Hänen tilalleen on tullut tavaksi kysellä Sauli Niinistöltä ja Tanja Karpelalta parisuhteen nykytilasta ja mahdollisista avioliittosuunnitelmista.
Joten ei mitään uutta auringon alla.

Posted by Piruparka at 12:55 PM | Comments (0)

joulukuu 05, 2002

VIISI YHDEKSÄTTÄ VUOTTA

Kuten tunnettua Suomen itsenäisyyden alkutaipaleelle sijoittuu tapahtumia, joista kenenkään ei välttämättä tarvitse ylpeillä.

En tiedä mitä ja millä tavalla tuon ajan tapahtumista nykyisin viisi yhdeksättä vuotta eli 85 vuotta myöhemmin suomalaisille koulussa opetetaan, mutta itse kuulun sukupolveen, jolle ainoa kerrottu totuus oli se, että Suomen itsenäisyys oli seurausta käydystä vapaussodasta. Jos halusi säästyä jälki-istunnoilta, oli terveellisempää olla hiljaa havainnosta, että tasavallan itsenäistyminen oli tapahtunut jo edellisenä vuotena, ennen kuin koko vapaussota edes alkoi.

Ymmärrän täysin, että on kunniakkaampaa saavuttaa itsenäisyys taistellen, kuin pelkän julistautumisen avulla, mutta sitä en ymmärrä, että sen ajan opettajat epäilivät suomalaisten koululaisten laskutaitoa. Paljon jälkeenpäin eli vuosia ehkä vuosikymmeniäkin myöhemmin vasta alkoi kuulua selityksiä, kuinka vapaussodassa varsinaisesti vapauduttiin kommunismin uhasta ja joidenkin selitysten mukaan Suomeen sijoitetuista venäläisistä sotilaista. Rajallisesta palstatilasta johtuen en ala esittämään sen kummempia perusteluita enkä väitteitä. Toteanpa vain, että ”kunniakkaassa vapaussodas-sa” nuori tasavalta vapautui myös melkoisesta joukosta isänmaan kansalaisia rintaman molemmin puolin. Tiettävästi Euroopassa suurempaan lukuun oman maan kansalaisten listimisessä, on päästy vain Espanjan sisällissodassa.

Suomen itsenäistymisen yhteydessä on aina korostettu jääkärien merkitystä. Valkoisen osapuolen voitossa sillä perustellusti oli tietenkin ratkaiseva merkitys. Sotataitojahan juuri itsenäistyneessä Suomessa ei juuri oltu ylläpidetty, kun Krimin sodan veteraaneistakaan ei tuolloin enää ollut kuin ehkä muistoja jäljellä. En puutu siihen, että jääkärit itse asiassa tekivät maanpetoksen, lähtiessään tsaarin ajan Suomesta hankkimaan sotaoppeja tämän maan silloiselta viholliselta Saksalta. Mutta muistan, kun eräs Hennalasta selvinnyt veteraani oli aikoinaan sitä mieltä, että koko 1918 rähinä järjestettiin sen takia, että jääkärit saivat toteuttaa oppimiaan taitoja. Oli miten oli. Itsenäisessä tasavallassa eletään.
Onnittelut Isänmaalle !

Posted by Piruparka at 12:52 PM | Comments (0)

marraskuu 29, 2002

PIKKUJOULUN AIKAA

Näinä aikoina ja näillä leveysasteilla on kohta koittamassa aika, jolloin sana pikkujoulu ilmestyy päivittäiseen suomalaiseen kielenkäyttöön. Nimeltään ja sisällöltään pikkujoulu lienee melko suomalainen luomus. Kovin paljon en ainakaan minä ole muualla vietetyistä pikkujouluista kuullut. Tosin ainakin britannialaisissa yrityksissä on joulukuun alkupäivinä tapana järjestää kosteahkoja henkilökuntajuhlia, joista käytetään nimitystä ”christmas party ”.
Erilaisten seurojen ja yhdistysten kautta pikkujoulun vietto on laajentunut koskemaan myös eri firmojen ja muiden työyhteisöjen henkilökuntaa. Perimätiedon mukaan Kone Oy on ollut yritys, joka joskus 1930 – luvulla ensimmäisenä järjesti henkilökunnalleen pikkujoulun.
Myös suomalaiset ja nimenomaan työyhteisön keskuudessa järjestetyt pikkujoulut ovat olleet tunnettuja kosteudestaan. Sen lisäksi niiden on väitetty olevan jonkinlainen (jopa isohkokin) koettelemus parisuhteille. Vankkaan kokemuspohjaan nojaten voin vain sanoa, että jos henkilöllä on taipumusta tilaisuuden tullen ryhtyä varkaaksi, niin niitä tilaisuuksia kyllä löytyy muualtakin kuin pikkujouluista.
Itsensä hillitseminen ja kiukkunsa nieleminen on monessa tilanteessa ihan perusteltua käyttäytymistä. Jotkut ovat kuitenkin niin perusteellisia, että hillitsevät itsensä koko vuoden ja pystyvätkin siihen ehkä vain siksi, että pikkujouluissa päästetään sitten koko patoutunut suma liikkeelle. Silloin saavat tietenkin työtoverit kuulla kunniansa, mutta erityisesti esimiehet ovat silloin vaaravyöhykkeessä ja heidän henkilökohtaiset kykynsä ja ominaisuutensa tulevat silloin punnituiksi.
Pikkujoulujen oikeutusta on puolusteltu usein sillä, että henkilökunta pääsee rentoutumaan ja irrottautumaan työn aiheuttamasta rasituksesta ja arkirutiineista. Tilanne on kuitenkin se, että missään muualla ei tehdä töitä niin runsaasti ja puhuta työasioista niin paljon kuin firmojen pikkujouluissa. Poliisit jahtaavat rikollisia, timpurit rakentavat taloja ja palomiehet sammuttavat niitä. Tiedän tapauksen, jossa erään metallifirman pikkujouluissa yksi osanottajista oli jo heti alkuillasta pöydän alla. Kun ravintolan hovimestari meni häntä sieltä hätistelemään pois, kuului pöydän alta:
– Mä tuun ihan heti, kun saan tään sauman hitsattua valmiiksi.
Miellyttäviä pikkujouluja toivottelee

Posted by Piruparka at 12:46 PM | Comments (0)

kesäkuu 20, 2002

MITTUMAARI

Se on sitten taas sitä aikaa vuodesta, kun Suomessa tehdään hukkumistilastoja. Toki lämmin alkukesä on saanut aikaan sen, että innokkaimmat hukkujat eivät ole malttaneet odottaa tätä tilastohuippua, vaan ovat menneet hukkumaan jo ennen aikojaan. Näihin juhannushukkumisiin kuuluu ihan tutkimustenkin mukaan muutamia yhdistäviä seikkoja, joista toki joka vuosi varoitellaan, mutta jotka siitä huolimatta toistuvat mittumaarista toiseen.
Se tiedetään, että alkoholista ja sen aiheuttamasta hukkumisvaarasta on suomalaisille turha puhua, siitä huolimatta, että neljä viidestä juhannuksena hukkuneesta on miehiä ja enemmän tai vähemmän humalassa. Viina kun kuuluu niin tiiviisti suomalaisten harrastelijajuoppojen juhannuksen viettoon, että siihen eivät pienet eikä vähän suuremmatkaan hukkumisriskit vaikuta.
Toinen seikka, joka näkyy juhannuksen hukkumistilas-toissa on se, että niistä valtaosa tapahtuu sisävesillä. Vä-hän suuremmillakin merillä seilanneena, en voi tulla muu-hun ajatukseen, kuin että suomalaiset jostain syystä aliarvioivat järviään ja niissä olevaa todellista vaaraa. Senhän jo osoittaa savolaisten venemallikin, joka muodollaan ihan odottaa tuulenpuuskaa, että pääsisi kaatumaan. Sellaiseen, meren äärellä elänyt ja kasvanut, ei vapaaehtoisesti jalallaan astu. Tai ehkä kuitenkin on kysymys omien taitojen yliarvioimisesta niin vesillä liikkumisessa yleensä kuin uimataidon osalta erityisesti.
Sitten nämä surullisen kuuluisat suomalaiset juhannusse-palukset, jotka herättävät hilpeyttä ihan kansainvälisestikin. Suomalainen huumori tai komiikka ei maailmalla ole kovinkaan tunnettua. Sitten Aku Ankan housuttomuuden ei Suomesta ole levinnyt maailmalle yhtä naurettavaa asi-aa kuin on hukkuneiden miesten aukinaiset sepalukset. Itselleni on jäänyt täysin mysteeriksi, mikä saa suomalai-sen miehen luulemaan, että kalja ei veneessä kusettaisi siinä kuin muuallakin juotuna.
En tiedä hukkuuko tämän pakinan lukijoista kukaan tulevana viikonloppuna. Toivottavasti ei. Ottakaa nyt kuitenkin se ämpäri mukaan sinne veneeseen, vaikka se kuinka naurettavalta tuntuisikin. Varminta on lisäksi pitää pelastusliivit päällä aina kun on näköetäisyydellä vähänkin isompaan vesialueeseen. Moni kun on hukkunut jopa kylpyammeeseen, joten pidetään pää pinnalla. Miellyttävää juhannusta toivottelee Piruparka.

Posted by Piruparka at 11:07 AM | Comments (0)

toukokuu 31, 2002

KESÄTAPAHTUMAT

Taas tänäkin vuonna Suomen kesäkuukausiin kuuluu erilaisia kesäjuhlia ja festivaaleja. Teemoja löytyy joka lähtöön, mutta kuitenkin suurin osa näistä tapahtumista on rakennettu jonkin musiikki-aiheen ympärille. Eihän siinä mitään. Kyllähän soittoa Suomen suveen mahtuu. Kuulijoitakin taitaa riittää tai ainakin kustannusten maksajia, sillä tappiolla ei näitä tapahtumia kovin pitkään järjestetä.
Ero kuulijan ja maksajan välillä on tullut mieleeni kun olen kuullut, että suurilla rock-festareilla järjestäjät jakavat yleisölle ilmaisia korvatulppia. Käsitykseni siitä, että musiikista nauttimiseen tarvitaan ensisijassa kuuloaistia, ei siis pidäkään paikkansa.
Vaikka musiikki ja nimekkäät esiintyjät ovat olennainen osa näitä festareita, taitaa varsinainen musiikin kuunteleminen näytellä sivuosaa ja rock-juhlat keräävät maksavaa nuorisoa joukoittain paikalle jostain muusta syystä. Tunnelma ja yhdessäolo samanikäisten ja samanmielisten kanssa Suomen kesässä lienee yksi festareille lähdön syy, ja hyvä näin. Tällaiset sosiaaliset tapahtumat niistä pitäville suotakoon. Tosin tiedän, että näiden juhlien lähialueiden asukkaat toivoisivat itsel-leen myös korvatulppia.

Ehkä hieman varttuneempaa tai ainakin omasta mielestään kultivoituneempaa yleisöä keräävät sellaiset, jo traditioiksi muodostuneet kesätapahtumat kuten Porin Jazz ja Savonlinnan Oopperajuh-lat. Jokaisen esilläolostaan huolta pitävän suomalaisen julkisuuden henkilön on oltava bongattavissa jommassa kummassa tai mieluimmin molemmissa näistä kesän trenditapahtumista. Sen verran kui-tenkin uskallan epäillä näiden julkisuudenkipeiden ihmisten hienostunutta musiikkimakua, että luu-len varsin monen heistäkin toivovan korvatulppia, vaikka eivät niitä toki kehtaisi käyttääkään. Tällä en tietenkään tarkoita jazzin ja oopperan todellisia ystäviä, joita heitäkin toki lienee.

Yksi, myös jo traditioksi muodostunut, kesän musiikkitapahtuma on Seinäjoen Tangomarkkinat. Vaikka sielläkin varmaan koetaan sosiaalisen yhdessäolon riemua siinä kuin muissakin musiikkita-pahtumissa, uskon, että tango kuitenkin näyttelee pääroolia näissä juhlissa. Seinäjoelle kokoontuva joukko on ihmisiä, jotka todella pitävät tangosta niin kuunneltuna kuin tanssittunakin. Nuorempi sukupolvi ei tangomarkkinoille lähde, syystä, että siellä saattaisi törmätä vaikka omiin vanhempiin-sa ja tämä niin kultivoituneena itseään pitävä hienopierujen joukko jää pois sen takia, etteivät tie-tenkään halua tulla samaistetuksi rupusakin ja muun tuulipukukansan kanssa.

Posted by Piruparka at 10:59 AM | Comments (0)

huhtikuu 30, 2002

ALAN AMATÖÖRIT

Kuten tiedetään, vappu on suurelle osalle suomalaisista, uuden vuoden ja juhannuksen ohella, vuoden kosteinta aikaa. Se on sitä nimenomaan alan amatööreille. Vaikka nämä harrastelijat eivät vielä vapun aikoihin kovin suurin joukoin mene sepalus auki hukkumaan eivätkä enää sekoile ilotu-litusrakettienkaan kanssa, harrastelijamaisuus vapun ajan juomatavoissa kyllä näkyy ja kuuluu.
Alan miehet ja naisetkin, jotka yleensä pitävät huolen, että alkoholiveroa kertyy valtiolle ympäri vuoden, eivät kovin helposti lähde yhteisiin juhliin näiden amatöörien kanssa, jotka pitkin vuotta pyrkivät esiintymään niin eurooppalaisina, niin eurooppalaisina. Pikkusormi pitkällä he maistelevat viinejään ja yrittävät opetella adjektiiveja, joilla viinin makua ja olemusta kuvailisivat. Ainoan myönnytyksen, jonka he tästä uudesta ja uljaasta alkoholikulttuurista suostuvat antamaan on parin saunakaljan nauttiminen.
Ymmärrän hyvin, että tällaisten, muka ”eurooppalaisiksi” väitettyjen juomatapojen opetteleminen on rankkaa ja stressaavaa puuhaa, mutta mitäpä ei suomalainen tekisi tullakseen hyväksytyksi myös näiltä osin eurooppalaiseen kultapossukerhoon.
Onneksi on olemassa vappu. Yksi näistä suurista suomalaisista stressinpoistojuhlista. Jo viikkoja aikaisemmin suunnitellaan Alkon ostoslistaa, päiviä ennen seurataan tarkasti säätiedotuksia, onko ilmanala vappuna sellainen, joka antaa mahdollisuuden julkijuopotteluun yleisillä paikoilla. Suoma-lainen amatöörijuoppo suorastaan hekumoi ajatuksella, että pääsee ”geeniperimänsä” mukaisesti oikein kunnolla rykäisemään.
Tällainen harrastelijoiden tekohilpeä, usein öykkäröintiin johtava pakkojuhlinta herättää alan mie-hissä ja naisissa lähinnä säälinsekaista huvittuneisuutta. Siinä samat henkilöt, jotka moittien arvos-televat niin nuorten juomatapoja kuin alan ihmisten kulutustottumuksia, rypevät ja rällästävät vap-puvaatteet kurassa ja valkolakki savessa. Voiko juurikaan koomisempaa näkyä vapun aikoihin enää olla. Tosin ylioppilaat, kokemuksesta ehkä viisastuneina, ovat yleensä sonnustautuneet jo valmiiksi haalareihin.
Toivottelen kuitenkin runsassimaista vappua. Pianhan onkin jo juhannus ja saa taas rymistellä.

Posted by Piruparka at 10:49 AM | Comments (0)