Aihepiiri: Kansainvälinen politiikka

elokuu 22, 2008

SODAN MIELIKUVAT

Viime aikojen uutissointi sotatoimista Kaukasuksella sai Piruparan pohtimaan kyseistä operaatiota ja sodan aiheuttamia mielikuvia hieman yleisemminkin.

Sodat ja niistä aiheitaan jauhava uutismylly aiheuttavat eri ihmisissä erilaisia mielikuvia ja assosiaatioita, joissa sympatiat ja antipatiat sodan osapuolista poikkeavat täysin toisistaan.

Toisen maailmansodan jälkeen yleinen mielipide maailmalla oli: ”Ei koskaan enää”, eikä Euroopassa – entisen Jugoslavian alueen konflikteja lukuun ottamatta – sodaksi luokiteltavia yhteenottoja ole tainnut esiintyä yli 60 vuoteen. Liekö Telluksellamme tuona aikana silti ollut yhtä ainoaa päivää, etteikö sen jossain kolkassa olisi ollut meneillään jonkinasteista sotaa, kahnausta tai muuta sotilaallista selkkausta.

Nuo alussa mainitut mielikuvat, joita ihmisten mielissä sotauutisista syntyy, perustuvat tietenkin uutisten sisältöön, mutta suurelta osaltaan myös ennakkoasenteisiin.

Hyvistä yrityksistä ja aktiivisista pyrkimyksistä huolimatta, eri puolilla maailmaa käydyistä sodista lienee vaikeaa, ellei mahdotonta uutisoida täysin objektiivisesti siksi, että uutisiin sisältyy aina jonkin verran eri osapuolen sotapropagandaa, riippuen siitä, kuka sattuu olemaan julkaistun uutisen lähteenä.

Ihmisten ennakkoasenteet ovat monimutkaisempia. Tämän kirjoittajan varsin suppea järjenjuoksu ei aina ymmärrä, että joku saattaa nähdä Venäjän toiminnan Georgian suunnalla täysin tuomittavana, mutta sama henkilö kykenee kokemaan amerikkalaisten interventiotoimet eri aikoina ja eri puolilla maailmaa kirkasotsaisina maailman pelastamis- ja demokratian puolustamisoperaatioina. Jonkun toisen ennakkoasenteet näkevät tilanteet tietenkin päinvastaisena. Niissä mielikuvissa amerikkalaiset ovat roistoja ja venäläiset niitä kirkasotsaisia hyvän puolustajia ja maailmanpelastajia.

Suomessa nuo mainitut ennakkoasenteet heijastuvat selvästi niin sanottuun Nato-keskusteluun. Natoon liittymisen kannattajat näkevät Kaukasuksen tapahtumissa jopa Suomen talvisodan toisintoa ja ovat jopa vakuuttuneita, että Venäjä saattaa käyttää hyökkäystoimia ulkopolitiikkansa jatkona myös Suomea kohtaan, jolloin ainoastaan Nato-jäsenyys ”pelastaa” Suomen. Toiset ovat sitä mieltä, että Georgian tapahtumat johtuvat nimenomaan siitä, että se on niin aktiivisesti pyrkimässä Naton jäseneksi.

Oli miten oli, suurimalla osalla suomalaisia lienee kuitenkin järki tallella ja he tajuavat, että asiat eivät Kaukasuksellakaan ole niin yksiselitteisiä, että uutisiin voisi suhtautua täysin kritiikittömästi. Sotapropaganda kun on ihan oma tiedottamislajinsa.

Posted by Piruparka at 02:16 AM | Comments (0)

heinäkuu 11, 2008

LUOVAA AJATTELUA

Luovuus on lahjakkuuden arvokas osa-alue, joka saattaa suuntautua mitä moninaisimmille aloille. Ajattelu on yksi niistä. Nykyisin kun puhutaan luovasta ajattelusta, käytetään siinä yhteydessä usein termiä innovatiivisuus. Mutta yhtä kaikki, samasta asiasta on kysymys.

Luovaa ajattelua ei yleensä ole pidetty poliitikkojen vahvuutena. Siksi Paavo Väyrysen ilmoitus, että Suomen ja Venäjän välisen puutullikiistan ratkaisu edellyttää luovaa ajattelua, hieman hymyilytti. Jostain, jonkin aivolohkon sopukasta näet hiipi mieleen muistikuva, että tästä asiasta on tainnut tulla joskus aiemminkin jotain kirjoitettua. Asia oli tarkistettava ja niinhän se oli, että runsas vuosi sitten, 29. toukokuuta 2007 tällä samalla palstalla, Venäjän suunnittelemat puutullit olivat Piruparan teemana ja silloin kirjoitin aiheesta muiden muassa seuraavaa:

”Peli ei kuitenkaan ole menetetty. Kuin tilauksesta, olemme saaneet ulkomaankauppaministeriksemme Paavo Väyrysen. Ministerisalkkunsa painoarvon keveyttä jo harmittelemaan ehtinyt Väyrynen on nyt tilaisuudessa nousta arvoon arvaamattomaan. Ulkomaankaupasta vastaavana ministerinä ja nykyhallituksen ainoana vanhaa kunnon idänkauppakokemusta omaavana, hänellä on elämänsä tilaisuus näyttää ylivertaiset kykynsä, joihin vedoten, mutta tarkoituksella mihinkään pyrkimättä, päätyi tasavallan hallituksen ulkomaankaupasta vastaavaksi ministeriksi”.

Ehkä tuo vuoden takainen kolumni sisälsi hieman sarkasmiin vivahtavaa vinoilua, Väyrysen sen aikaisista näkemyksistä johtuen. Mutta nyt näyttäisi siltä, että luovan ajattelun mahdollisuudet käyttöön ottanut, vanha idänkaupan konkari, voisi olla varsin lähellä ratkaisua – ainakin mikäli uskoo miehen omia puheita.

Kuitenkin jo se, että Väyrysen luovan ajattelun seurauksena syntyi – muiden ministeriöiden tyrmäämisen jälkeen – vielä uusi versio metsäteollisuudelle maksettavista tullituista osoittaa, että kykyä luovaan ajatteluun löytyy myös poliitikolta. Tai ainakin tämän taustajoukoilta.

Aivan eri asia on, ketkä pitävät luovan ajattelun ilmentymänä oivallusta, että vanhalle tempulle keksitään uusi nimi ja kehitellään uusia, maan taloutta vaarantavia uhkatekijöitä, jotka mahdollistavat tukiaisten maksamisen metsäteollisuudelle. Mutta ennen kaikkea, tarkoitukseen tarvittavan rahan keräämisen ympäristövaikutuksiin vedoten.

No, pitipä sattua! Juuri tätä kirjoitettaessa, uutiset kertoivat neuvottelujen Venäjän kanssa olleen tuloksettomia. Neuvottelut jatkuvat EU:n kanssa. Oliko niin, että Väyrysen luovan ajattelun tulokset eivät pelottaneetkaan naapuria. Vai haluttiinko EU neuvottelukumppaniksi juuri siksi? Jää nähtäväksi

Posted by Piruparka at 12:43 AM | Comments (0)

heinäkuu 04, 2008

HIEKKALAATIKOLLA

Lasten hiekkalaatikkoleikeissä ei taida olla kovinkaan harvinaista, että joku sanoo tai tekee jotain, josta toinen ei pidä, mistä seuraa suutahtamista tai loukkaantumista, kerätään lelut ja vaihdetaan hiekkalaatikkoa. Hetken aikaa mökötetään ja kyräillään ja kohta taas leikit jatkuvat entiseen malliin eikä kukaan kiinnitä koko asiaan sen suurempaa huomiota.

Kun seurasi viime viikonlopun uutisointia suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressista, Siperian sydämessä, ensimmäisenä mieleen tulivat nuo pikkulasten hiekkalaatikkoleikit. Yksi provosoi, toinen provosoituu ja vastaa omalla provosoinnillaan, josta taas seuraa se, että siitä provosoidutaan ja marssitaan ulos kokouksesta eli kerätään leluja ja vaihdetaan hiekkalaatikkoa.

Viron presidentin ärsyyntyminen ärsytettäessä oli toki inhimillistä ja sitä taustaa vasten, myös ymmärrettävää, mutta oliko hän ainoa, jota ärsytettiin? Eli ei hän täysin syytön tainnut olla itsekään. Vihjaileva ja ironinen kielenkäyttö presidentillisissä yhteyksissä ei liene ihan yleistä, mutta se on varmaa, että huomaamatta sellainen ei jää. Jos ei ole tarkoitus esittää peiteltyjä väitteitä, ei pitäisi jättää väärinymmärtämisen mahdollisuutta, eikä ainakaan ottaa nokkiinsa, jos ironia tehoaa ja aiheuttaa vastareaktion.

Opettiko Siperia – mene ja tiedä. Joka tapauksessa kovin pitkälle yhteiseltä hiekkalaatikolta Toomas Hendrik Ilves ei väistynyt mököttämään. Hetken murjotettuaan ja yön yli nukuttuaan hän oli jo taas mukana muiden porukassa risteilemässä Ob-joella. Hyvä näin.

Yhtä helposti, kuin lasten hiekkalaatikkoleikeissä, siperialaisen hiekkalaatikon tapahtumat tuskin jäävät unohduksiin. Virolaisen lehdistön kommentit tapahtumista olivat – ainakin osittain – vähintään närkästyneitä. Myös muunlaisia näkemyksiä on esitetty. Tämän kirjoittajan sarkasmiin taipuvaista huumorintajua hiveli virolaisen Postimees-lehden kannanotto, joka kuuluu, että "Näemmä suomalais-ugrilainen uhka Venäjälle, ei ole kadonnut mihinkään."

Huolimatta siitä, että pienen itsehillinnän harjoittamisessa olemme valmiita naapureitamme opastamaan, meillä suomalaisilla ei ole minkäänlaista kanttia lähteä neuvomaan virolaisia veljiämme siinä, kuinka heidän pitäisi toimia Venäjä-suhteissaan. Sen verran meillä on selkä ollut kumarassa itäiseen suuntaan, että sen oikenemista – ainakaan kaikissa tilanteissa – ei ole havaittavissa vieläkään. Naapurien kanssa kuitenkin on elettävä. Eli hiekkalaatikko on yhteisellä pihamaalla. Isot pojat tuppaavat mielellään määräämän, mitä ja miten siellä leikitään, mutta niinhän se on ollut maailman sivu.

Posted by Piruparka at 11:59 PM | Comments (0)

toukokuu 09, 2008

KUVANSA NÄKÖINEN

Kun Venäjällä, neuvostoliittolaisen työkalupakin sisältöä kuvaavan vaakunakuvan jälkeen, palattiin vanhaan venäläiseen vaakunahahmoon – kaksipäiseen kotkaan, tuskin kukaan arvasi, kuinka osuvaksi tuo vaakunakuvion vaihto saattaisi muodostua.

Venäjän uudelle valtakaksikolle Dmitri Medvedeville ja Vladimir Putinille on ehditty jo keksiä jos minkälaisia vertailuja. On muiden muassa sanottu, että Venäjää aletaan johtaa jonkinlaisella tandem-periaatteella. ”Sinä poljet ja minä ohjaan” vai oliko se sittenkin toisinpäin. Sillä ainakaan ulkopuolisille ei tähän mennessä ole selvinnyt, kenen todellisessa johdossa Venäjää jatkossa luotsataan. Epäilyksiä ja arvailuja toki riittää.

Herrat Medvedev ja Putin voisivat olla veljeksiä, ehkä jopa kaksosia, vaikkei sentään identtisiä, kuten äskettäiset puolalaisveljekset. Joku telluksemme vanhemmista valtiomiehistä – olikohan se Egyptin presidentti Hosni Mubarak – kun ilmoitti, ettei erota Venäjän uusia vallankäyttäjiä toisistaan. Niin samannäköisiltä he näyttävät.

Samannäköisiä ovat myös kotkat Venäjän vaakunassa. Eroa tandem-tahtiseen pyöräilyyn kuitenkin löytyy. Polki sitten kumpi tahansa tai ohjasi, tandemilla ajellaan ainoastaan yhteen yhteiseen suuntaan, oli kurssi mikä tahansa. Venäjän vaakunakotkat – vaikka samannäköisiä ovatkin – katselevat aivan eri suuntiin. Aika näyttää harjoitetaanko Venäjällä jatkossa tandem-demokratiaa vai kuvaavatko vaakunakotkat paremmin kahden johtajan vallankäytön kuvioita.

En tunne venäjänmaan historiaa kovin hyvin, mutta mieleen ei tule ensimmäistäkään nimeä, joka maan pitkässä historiassa – oli nimi sitten Venäjä tai Neuvostoliitto – Putinin tavoin, olisi vapaaehtoisesti siirtynyt syrjään vallan, aivan korkeimmalta huipulta. No, eipä Putinkaan vallan kahvasta kovin pitkälle astunut, mutta teki kuitenkin sen askeleen vapaaehtoisesti. Ilmeisesti ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa. Todennäköisintä lienee niiden monien ennusteiden toteutuminen, joiden mukaan jatkossa presidentit Venäjällä istuvat edelleen korkeintaan kaksi vaalikautta peräkkäin, mutta vaalikauden pituudeksi säädetään neljän sijasta seitsemän vuotta. Silloin ollaan tilanteessa, että Putin – Medvedevin jälkeen – on jälleen Venäjän presidentti ja istuu ne mahdolliset kaksi kautta eli 14 vuotta. Silloin hän on siinä iässä, kun valtion päämiehet tuossa maassa on totuttu aina ennenkin näkemään.

Totta kuitenkin on, että pitkään ei tarvinne odottaa, kun näemme, poljetaanko ja ohjaillaanko naapurimaassa sopuisasti tandemilla vai suunnataanko siellä – kotkan katseet eri suuntiin kohdistuen – kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Posted by Piruparka at 12:50 AM | Comments (0)

huhtikuu 25, 2008

PITKÄ KOMEA MIES

Otsikon ilmaisun vastakkaisen sukupuolen edustajasta saattaa kuulla keskustelussa, kun naisporukka määrittelee uutta naapuria tai lastensa opettajaa.

Pituuden on väitetty tuovan muassaan miehelle tiettyä karismaa ja poliitikoille jopa valtiomiesmäistä vaikutelmaa. Kekkonen ei tämän päivän mittapuun mukaan ollut mitenkään korostetun pitkä. On kerrottu hänen pituutensa olleen hieman yli 181 senttiä. Siitä huolimatta hän näytti varsin pitkältä ja ehkä myös karismaattisen komealta – sanalla sanoen valtiomieheltä – seistessään silloisen neuvostojohtaja Nikita Hrustsevin vieressä, jonka päälaki keikkui tiettävästi siinä 155 sentin korkeudella.

Menemättä yksityiskohtiin, tulkoon tässä todettua, että pelkkä pituus ei miehestä tee valtiomiestä. Saattaa olla jopa päinvastoin. Myös pätkät näyttävät menestyvän valtiojohdossa. Naisnäkökulmaan en puutu.

Edellä tuli mainittua Nikita Hrustsev, jonka karisma ei kärsinyt tippaakaan, miehen matalasta olemuksesta. Eivätkä hänen edeltäjänsäkään naapurimaan johdossa olleet liialla pituudella pilattuja. Herra Leninin pituus ei ole tämän kirjoittajan tiedossa, mutta mahtimies Stalin jäi tiettävästi ainakin pari senttiä alle 170, vaikka Kremlin muurilla seistessään, olisi saattanut muuta olettaa. Pienten miesten pullistelua on virheellisesti nimitetty Napoleonin taudiksi. Se ei välttämättä tee oikeutta mainitulle Euroopan valloittajalle, jonka 168 sentin pituuden väitetään silloiseen maailman aikaan olleen jopa keskivertaista pitempi.

Valtiomiesten pituusvertailuissa ei välttämättä tarvitse etsiä esimerkkejä historiasta. Tämä päivä osoittaa, että pituus ei ratkaise miehen poliittista karriääriä. Italian uusvanha pääministeri Berlusconi on tiettävästi julistautunut kuuluvansa 171 sentin ulkoisella olemuksellaan nykyisten suurmiesten joukkoon. Onhan siinä mittaa miehellä, jos sitä vertaa vaikkapa Ranskan presidentti Sarkozyyn 165-senttiseen hahmoon. Puhumattakaan ensi kuussa Venäjän presidentiksi nousevasta Dmitri Medvedevistä. Hänen yksi valtiomiesansioistaan lienee se, että hän on 162,5 sentin varrellaan nykyistä Venäjän presidenttiä ja tulevaa pääministeriä Vladimir Putinin 168 sentin mittaa selvästi matalampi. Putinin itselleen valitsema seuraaja ei ainakaan ulkomuotonsa perustella ole edeltäjäänsä mahtavampi.

Näistä valtiomiesmitoista kirjoittaessa, ei voi välttyä henkilökohtaiselta vertailulta. Maanpinnasta mitattuna, Piruparan päänuppi liikkuu samoissa korkeuksissa Berlusconin kanssa. Ei tässä arvaa silti suumieheksi julistautua, mutta muiden esiin tulleiden nimien osalta voi todeta, että pitkiä komeita miehiä - miltei minun mittaisiani.

Posted by Piruparka at 05:14 AM | Comments (0)

maaliskuu 18, 2008

HITAASTI MUTTA VARMASTI

Aika ajoin, kun aihetta on ilmennyt, on tätäkin palstatilaa tullut käytetyksi osallistumisena Nato-keskusteluun. Ja taas syntyi aiheentynkää, kun Suomi innokkaana ilmoittautui mukaan Naton nopean toiminnan eli niin sanottujen NRF-joukkojen toimintaan.

Piruparan syvällisempi kiinnostus teemaan alkoi Suomen EU-jäsenyyden alkuaikoina, kun tasavallan ensimmäinen Eurooppa-ministeri Ole Norrback ilmoitti julkisesti, että periaatepäätös Suomen Nato-jäsenyydestä on tehty – (kuka ja missä?), se ei selvinnyt – ajankohtaa ei tietenkään ollut päätetty. Tämän ilmoituksen kehittymistä tässä on sitten vuosien saatossa mielenkiinnolla tullut tarkkailtua, semminkin, kun selittelevät kommentit viuhuvat ilmassa, vaikkei niitä edes kysytä.

Tästä on oivallisena esimerkkinä, kun joukko NRF-päätöksen takana olevista henkilöistä eli tasavallan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri kilvan olivat tiedotusvälineille vuorollaan vakuuttelemassa, että ei tämä(kään) päätös ole viemässä Suomea Naton jäseneksi eikä mitään hidasta hivuttautumista siihen suuntaan ole käynnissä. Kieltäytyihän Suomi osallistumasta Nato-joukkojen päivystystoimintaan, jonka pitäisi olla kansalaisille selvänä osoituksena, ettei mitään hiljaista siirtymistä Naton suuntaan ole meneillään.

Osaltaan suomalaisen Nato-vimman takaa, mitä ilmeisimmin löytyy saksalainen sanahirviö ”Finnlandisierung”, eli suomettuminen, jonka mainitun maan lehdistö keksi joskus 1970-luvulla kuvaamaan voimakkaamman valtion (Neuvostoliitto) vaikutusvaltaa pienemmän naapurimaan (Suomi) asioihin. Suomettumis-sana vaikuttaa osaan Nato-uskovaisia siten, että he pelkäävät nykyisen Venäjän edelleen käyttävän vaikutusvaltaansa Suomea kohtaan ja haluavat – elleivät nyt suoranaisesti näpäyttää – niin ainakin selvästi antaa ymmärtää, että suomalaisilla on kavereita lännessä eli ei kannata isotella.

Toinen puoli Nato-uskovaisista on sitä mieltä, että suomettumis-ilmiön päättymistä ei voi uskottavasti perustella läntiselle maailmalle, ellei Suomi hae Nato-jäsenyyttä. Tähän joukkoon on laskettava myös ne, joiden asenne kaikkeen politiikkaan viittaavaankin, on kielteinen. Heidän mielestään kaikki lännessä on kaunista ja Nato kultapossukerho, jonka jäseneksi Suomen on päästävä hinnalla millä hyvänsä, ettei vaan missään epäiltäisi Suomea Venäjä-sympatioista.

Näitä Nato-uskovaisia Suomesta löytyy ehkä neljännes. Kovin monelta kuitenkin tuo NRF-päätös taisi silti mennä hieman ohi aistimien. Kuin tilauksesta, samoihin aikoihin tulivat otsikoihin pääministerin uusin naisystävä ja ulkoministerin tekstiviestisekoilut, jotka kansalaisen näkökulmasta tärkeysjärjestyksessä ohittavat toki mokomat Nato-kytkennät.

Posted by Piruparka at 01:26 AM | Comments (0)

helmikuu 05, 2008

HEIDÄN PRESDENTTIYTENSÄ

Presidentit puhuttavat, niin meillä kuin maailmallakin. Meillä kestoaiheeksi ovat muodostuneet presidentin valtaoikeudet, joita on jo vähennetty reilulla kädellä ja joka on myötävaikuttanut siihen, että vallattoman presidentin valinta on voitu antaa kansan käsiin. Vallasta riisuttu presidentti ei enää kiinnosta spekulantteja, joiden käskyläisinä valitsijamiesten koettiin toimivan, joten suora kansanvaali voitiin säätää näyttönä kansanvallan toimivuudesta.

Presidentin supistettukin valta näyttää olevan joillekin liikaa ja monia näyttää närästävän, kun presidentti niitä vähiä valtaoikeuksiaan käyttäessään, voi aina vedota suoraan kansalta saatuun valtakirjaan. Sen verran tuo närästys näyttää yleistyvän, että presidentin valtaoikeuksia ei kohta ole puolustamassa kukaan muu kun Sauli Niinistö. Mikä toki, omaa presidenttiyttään vartovalta kruununprinssiltä, on täysin ymmärrettävää.

Muualla maailmassa presidenttejä ollaan valitsemassa sekä idässä, että lännessä. Niin Venäjällä kuin Yhdysvaloissakin presidenttien valtaoikeudet ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Ehkä nuo suuret valtaoikeudet ovat juuri ne, jotka aikaansaavat sen, että kansan sana ja päätösvalta noiden mahtimaiden presidentin valinnoissa näyttää muodostuneen lähinnä muodolliseksi.

Yhdysvalloissa äänestysprosentit jäävät yleensä jopa alle 50 ja äänet lasketaan niin moneen kertaan, että saadaan lopputulos, joka kulloiseenkin tilanteeseen sopii ja ellei se onnistu, presidentti määrätään oikeuden päätöksellä. Venäjällä korkeat äänestysprosentit sen sijaan ovat perua jo Neuvostoliiton ajalta. Tuolloin kukaan ei ihmetellyt, vaikka äänestämässä olisi käynyt 110 prosenttia jonkun alueen asukkaista.

Venäjällä näyttäisi toimivan myös tietty vallanperimysjärjestelmä. Toisin sanoen edellinen vallanhaltija, tässä tapauksessa herra Putin, valitsee itselleen perillisen, jota kansa saa sitten innokkaana äänestää. Tulemme näkemään parin kuukauden kuluttua, kuinka Dmitri Medvedevin saama äänisaalis tulee liikkumaan siellä 90 prosentin tietämissä.

Kun me suomalaiset hieman hymähdellen seuraamme presidentti-kuvioita niin idässä kuin lännessäkin, taidamme tuntea itsemme hyvinkin kansanvaltaisiksi ja demokratiakylläisiksi. Jostain syystä meiltä kuitenkin on joko unohtunut tai sitten emme välitä, että Euroopan unionista on ensi vuonna tulossa presidenttivetoinen instituutio, koska Euroopan neuvosto saa silloin puheenjohtajan, jota presidentiksi kutsutaan. Vaikka me hymyilemme suurvaltojen presidenttipeleille, emme taida huomata, että meille Euroopassa ei anneta edes teoriassa mahdollisuutta sanoa mielipidettämme Euroopan unionin presidentistä, tämän valinnasta nyt puhumattakaan.

Posted by Piruparka at 02:51 AM | Comments (0)

lokakuu 05, 2007

KUKA ARVASI?

Arvasiko kukaan? Osasiko joku mahdollisesti ennustaa? Aivan lähipiiriä lukuun ottamatta, kukaan tuskin varmasti tiesi, mikä on naapurimaan presidentti Vladimir Putinin suunnitelmat, kun presidenttikausi ensi vuonna päättyy. Spekulointeja on käyty ja aika ajoin laskelmia ja pohdintoja on esitetty suomalaisissakin tiedotusvälineissä. Ainoastaan yhdestä asiasta tunnuttiin olevan jokseenkin yksimielisiä. Se oli se, että laakereilleen Putin ei jää lepäilemään, eikä nauttimaan ansaituista eläkepäivistään.

Tarvittiin ainoastaan kolme sanaa ja suuren Venäjän seuraava pääministeri oli niitattu tiukasti jalustalleen. Täysin takeltelematta ja jo Neuvostoliiton ajoilta tutun koreografian mukaan, vuorosanoilla: ”Hyväksyn ehdotuksenne kiitollisena”, Putin julisti ja tapututti tulevaisuutensa tiukasti niin venäläisten, kuin muunkin maailman tietoisuuteen.

Parilla lisävaatimuksella Putin esitti osaavansa olla myös sukkela. Kukaan ei epäile, etteikö jo nyt Venäjän suurin ja Putinin oma, Yhtenäinen Venäjä-puolue voittaisi vaaleja, semminkin kun kansansuosionsa huipulla oleva presidentti lähtee sen kärkinimeksi. Huumorintajun sävyttämä oli myös Putin vaatimus, että hänen tilalleen uudeksi presidentiksi on valittava "kunnollinen, kyvykäs ja nykyaikainen henkilö, jonka kanssa voi toimia yhteistyössä". Kukaan tuskin epäilee sitäkään, etteikö presidentin virkaan valittaisi juuri sellaista henkilöä tai vielä paremmin - juuri se henkilö, jonka Putin siihen haluaa.

Nämä ovat ne argumentit, jotka määräävät marssijärjestyksen naapurin lähitulevaisuudessa. Lohdullista lienee ainakin se, että samansuuntaiset käytännöt tulevat jatkumaan, eli Putinin valitsema linja pysyy - ainakin alkuun, eikä kovin yllättäviä tapahtumia liene aivan heti odotettavissa.

Eläminen vallan keskipisteessä aiheuttanee kuitenkin riippuvuutta huomattavasti suuremmalla intensiteetillä kuin vaikkapa mitkään huumeet. Vallanhimon kaiken aikaa kasvaessa, luopuminen vastaavasti vallan keskiöstä näyttäisi aiheuttavan sellaiset vieroitusoireet, joihin ei muuta lääkettä löydy, kuin jatkaa entistä linjaa tai pyrkiä tyydyttämään vallanhimoaan vielä vaikutusvaltaisemmissa tehtävissä.
Venäjällä ei presidentin virkaa suurempaa vallankäytön mahdollisuutta ole, joten ei liene todennäköistä että Putin tyytyisi vanhaa vähempään. Se, miten pidemmällä tähtäimellä tulee käymään, on tietenkin spekulointia. Väistyykö uusi presidentti Putinin tieltä, kun laki sallii Putinin palata takaisin presidentin tehtävään? Muutetaanko pääministerin ja presidentin valtasuhteita? Kaikki jää nähtäväksi. Sen verran vaan kuviot alkavat muistuttaa kuvioita entisessä Neuvostoliitossa, että sitä ei usko enää pelkäksi déjà vue -ilmiöksi.

Posted by Piruparka at 02:26 AM | Comments (0)

syyskuu 11, 2007

TYHMÄNROHKEAA RETORIIKKAA

Jyri Häkämiehen esiintyminen Yhdysvalloissa tuo käyttäytymisenä mieleen pers’kärpäsen, joka mielistelee isäntäänsä puhumalla sitä, mitä olettaa tämän haluavan kuulla. Ellei kommentteja ala kuulua, lienee oletettavaa, että Häkämiehen ohella tasavallan hallitus ja maan ulkopoliittinen johto ovat puolustusministerinsä lausuntojen takana. Väittämällä Suomen turvallishaasteiden aiheutuvan Venäjästä, Venäjästä ja vielä kerran Venäjästä, Häkämies osoittaa mitä typerintä käytöstä. Herää kysymys, oliko esiintymisen takana vihjailu, että Suomi pelkää itäisen naapurinsa vaurastumista ja varustautumista ja siksi asia niin painokkaasti esitetään Yhdysvalloissa.

Olen vuosien varrella, tällä palstalla useita kertoja ihmetellyt suomalaisten edelleen ylläpitämää ”rähmälläänolo-kulttuuria”. Kun Neuvostoliitto hajosi, oletettavaa olisi ollut, että suomalaiset olisivat huokaisseet helpotuksesta. Muutaman vuoden sitä kestikin, suomalaisten äimistellessä outoa tilannetta, kunnes liittyminen Euroopan unioniin pelasti tilanteen ja antoi suomalaisille kauan kaivatun tilaisuuden osoittaa kuuluvansa läntiseen maailmaan. Ja milläpä suomalaiset muuten olisivat onneaan osanneet osoittaa, kun jatkamalla rähmälläänolo-filosofiaansa, nyt vaan EU:n suuntaan. Ei Venäjän karhu silti unohtunut. Suomi sai EU:ssa joksikin ajaksi jopa Venäjä-asiantuntijan erikoisaseman. Muilla kun ei ollut menneisyydessään vastaavia rähmälläänolo-kokemuksia.

Huolimatta siitä, että kokoomus oli aikoinaan kaikkein innokkaimpana kannattamassa Suomen EU-jäsenyyttä, hyvin pian oli havaittavissa, että EU ei ole sille tarpeeksi läntinen rähmälläänolon kohde. Paremmat suhteet Yhdysvaltoihin ovat olleet esillä jo pitkään ja Nato-jäsenyys on ollut tapetilla aina, kun tilaisuutta asian esiin ottamiselle on ilmaantunut.

Aikoinaan Suomen pääministerin epäiltiin ruskeakielisyyttään lupailleen suomalaisten tavalla tai toisella osallistuvan Yhdysvaltain, Irakiin tekemään interventioon. No, seuraava pääministeri yritti varsin kyseenalaisin keinoin selvittää, mitä oli tullut puhuttua. Ja kuten muistetaan, Suomen ensimmäinen naispääministeriys loppui nolosti lyhyeen. Häkämiehen puheita ei tarvitse selvitellä, ne on esitetty koko kansalle lukemattomia kertoja. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Lähtevätkö suomalaiset kiltisti mukaan Häkämiehen nuoleskeluoperaatioon?

Siinä olen Häkämiehen kanssa samoilla linjoilla, että asioista on uskallettava puhua niiden oikeilla nimillä. Jos Venäjä koetaan turvallisuushaasteeksi, se on voitava sanoa ääneen myös Suomessa, ilman rähmälläolo-retoriikkaa. Keskustelun vieminen Yhdysvaltojen maaperälle, osoitti Häkämieheltä suoranaista typeryyttä!

Kun Häkämies esiintyy Suomen puolustusministerinä, hän edustaa Suomen virallista kantaa, ei kokoomuksen - ja siinä vielä toistaiseksi, on vinha ero.

Posted by Piruparka at 06:35 AM | Comments (0)

kesäkuu 12, 2007

ONGELMALLISTA TAI SITTEN EI

Jo pitkään tasavallastamme on löytynyt tahoja, joiden käsitys on voimakkaasti ollut se, että ainoa mittari, millä Suomea, sen uskottavuutta ja ehkä jopa olemassaolonsa oikeutta mitataan, ovat kutsut Valkoiseen taloon.

Valtakunnan päälehti julkaisi listan eurooppalaisista johtajista, jotka ovat nuoremman herra Bushin aikana saaneet vierailukutsuja Yhdysvaltoihin. Ja toden totta, näyttää siltä, että Suomi johtaisi joukon viimeistä neljännestä eli neljästäkymmenestä Euroopan maasta, Suomen takana on ”vain” kymmenkunta. Silti kutsuja Suomelle on tullut saman verran kuin esimerkiksi Belgialle, Hollannille, Portugalille ja Itävallalle, joista kolme ensin mainittua ovat sentään Naton jäsenmaita.

Joskus on väitetty, että se merkitys, jonka suomalaiset antavat sille, mitä muut meistä ajattelevat, on lähtöisin kansakunnan huonosta itsetunnosta. Vai olisiko niin, että ruokahalu kasvaa syödessä? Kekkosen aikana riitti, kun suhteet Neuvostoliittoon pelasivat ja yhteisissä kommunikeoissa julistettiin kansojemme välistä ystävyyttä. Ja vaikka Kekkonen reissasi milloin missäkin, muistini mukaan hän kävi 25 vuotta kestäneen presidenttiytensä aikana virallisella vierailulla Yhdysvalloissa tasan yhden kerran eli ensimmäisen presidenttikautensa lopussa, John F. Kennedyn kutsumana. Toki Suomessa tuota ainoaakin kutsua pidettiin niin merkittävänä, että sitä pidettiin esillä vuosikymmeniä.

Tuon ensivisiitin jälkeen Suomen johtavia poliitikkoja on vieraillut Valkoisessa talossa ja melko moni Yhdysvaltain presidenteistäkin on käynyt Suomessa. Äkkiä tulevat mieleen Gerald Ford, Ronald Reagan ja Bill Clinton. Tällaiset vierailut saattavat olla niitä jotka kasvattavat tuota mainittua ruokahalua. Suomessa ei ehkä ymmärretä tai haluta ymmärtää, että ei tässä silti mitään maailman napoja olla, vaikka historiaan joskus sattui ajanjakso, jolloin Suomi oli suurvaltojen käymien neuvottelujen pitopaikkana.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Suomi on Yhdysvalloille pieni harmiton maa jossain Euroopassa, jonka presidenttinä ja ulkoministereinä ovat viime vuosina esiintyneet sodanvastaisista näkemyksistään tunnetuksi tulleet henkilöt. Jos sodanvastaisuus on syy jättää suomalaisia kutsumatta, siitä suomalaisten tuskin on syytä kantaa huolta.

Koska Suomen valtiojohto kuitenkin on saanut odottaa uusintakutsuja kovin pitkään, mieleen tunkee väkisinkin ajatus siitä, minkälainen ristiriita sisältyy vaikkapa YK:n puhujapöntöstä esitettyihin kannanottoihin ja niihin, joita joskus läheteltiin pyytämättä ja yllätyksenä, koskien Irakin vastaista koalitiota???

Posted by Piruparka at 02:19 AM | Comments (0)

toukokuu 08, 2007

DIPLOMATIA JA AMERIIKAN ARMO

Sanottiin tasavallan taannoisen, demarivetoisen ulkopoliittisen johdon suhteita valtameren toiselle puolelle normaaleiksi tai peräti hyviksi, niin se kuitenkin pitää paikkansa, että Ameriikan armoihin toteutetulla politiikalla ei ollut asiaa. Sen verran harvakseen vierailukutsuja esitettiin, että matkalle sonnustautuminen Suomen ulkopoliittiselle johdolle ei ainakaan rasitteeksi päässyt muodostumaan.

On väitetty, että Ilkka Kanervan, amerikkalaiselta kollegaltaan – muutaman päivän kestäneen ulkoministeriyden jälkeen – saama kutsu lähteä reissaamaan ”Ameriikan raitille”, antoi jo sellaisenaan vihjeen siitä, mitä Atlantin takana on ajateltu Suomen aiemmasta USA-politiikasta. Toisin sanoen, vierailukutsu osoittaisi, että suomalaisen ulkopolitiikan johtoon on nyt ilmaantunut amerikkalaisille mieleinen henkilö. Mikäli näin olisi, olisi todettava, että kovin outoina näyttäytyvät ne toimet, millä maailman mahtimaan johto mieltään osoittaa. Näinhän käyttäytyvät lapset hiekkalaatikolla. Tällaisessa käyttäytymisessä ei diplomaattisesta pidättyväisyydestä ja hienotunteisuudesta näy häivääkään.

Ehkä edellistä selvempänä vihjeenä – suomalaisten ”väärästä ulkopolitiikasta” – jotkut näkevät viikonloppuna julkistetun uutisen, joka kertoi Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin esittämästä vierailukutsusta Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvekselle. Mielenkiintoista on, että maailman mahtavimman maan presidentin kiireisestä aikataulusta löytyi vierailuaika puolentoista kuukauden varoitusajalla. Tuohon samaiseen tiukkaan aikatauluunhan kun Suomessa on yleensä vedottu, vuosikausia kestänyttä kutsujen puutetta Ameriikan mantereelle seliteltäessä.

Saattaa olla, että Suomen viesti Irakin sodan alkuvaiheessa ymmärrettiin Yhdysvalloissa väärin. Näin ollen kravatin oikominen ei ollut oikeaan osunutta valtioviisautta tilanteessa, missä käytössä olisi pitänyt olla saappaan – tai peräti jonkin muun kohteen nuolemisdiplomatia. Suomi on kuitenkin pitänyt linjansa kohtalaisen hyvin, mitä tulee Yhdysvaltoihin. Itäiseen suuntaan linja sen sijaan näyttää vähän väliä vanhasta muistista lipsuvan.

Tähän loppuun voidaan vielä todeta, ettei Suomessa kannata katkeroitua Viron pääsystä Ameriikan armoihin. Lainaus virallisesta vierailutiedotteesta nimittäin paljastaa, mitä muuta armoihin pääsy on edellyttänyt kuin uskallusta uhota Venäjälle surullisen kuuluisassa patsaskiistassa:
” Viro vaikuttaa lisäksi Nato-jäsenenä tärkeällä tavalla Afganistanin sekä Irakin tilanteen vakauttamiseen”.
Tämä osoittaa, että Nato-jäsenyys on ratkaiseva tekijä, mikäli Ameriikan armoihin pääseminen tuntuisi joistain niin kovin hienolta.

Posted by Piruparka at 05:03 AM | Comments (0)

huhtikuu 24, 2007

POHDINTOJA BENSIINISTÄ

En ole takuulla ensimmäinen, joka pohtii bensiinin hinnanmuodostusta tässä tasavallassa. Mikä on se logiikka, mikä nostaa bensiinin hintaa suomalaisella huoltoasemalla saman tien, kun öljyntuotantoalueilla päivän rutiinit poikkeavat ”normaalista”? Piruparan kaltainen, yksioikoisella järjenjuoksulla varustettu tankkaaja, ei ymmärrä mekanismia, mikä nostaa bensiinin hintoja Suomessa, kun tieto vaikkapa muutaman brittisotilaan kaappauksesta jossain tuhansien kilometrien päässä Irakin tai sitten Iranin aluevesiltä tulee julkisuteen.

Jostain syystä sama mekanismi ei toimi yhtä tehokkaasti toisin päin. Kun samat brittisotilaat – joilla ei siis ollut mitään tekemistä öljyntuotannon kanssa – vapautettiin ja ”uhka” väistyi, hinnat eivät reagoinetkaan yhtä nopeasti.

Tuossa viikonlopun aikana pidettiin Nigeriassa presidentinvaalit. Uutisten mukaan vaalit menivät niin sanotusti läskiksi ja tarkkailijat vaativat uusia vaaleja. Ongelmat näkyivät raakaöljyn hinnassa jo ennen vaaleja, kun vaikeuksia tiedettiin olevan tulossa. Kuuluuhan Nigeria maailman kymmenen suuriman öljyntuottajamaan joukkoon. Jostain käsittämättömästä syystä raakaöljyn hinnankorotukset tulevat näkymään myös suomalaisen bensiinin vähittäishinnoissa, vaikkei maahan olisi ostettu litraakaan kallista bensiiniä.

Entäs tämä Venezuelan presidentti Hugo Chávez. Myös hänen maansa on merkittävä öljyntuottaja. Suomalainen tankkaaja ihmettelee, miten tämän – Castron aatetoverina tunnetun – miehen lausunnot ja uho nostaa bensan hintaa Suomessa. Aina kun herra Chávez katsoo aiheelliseksi mollata Yhdysvaltoja, seuraukset näkyvät suomalaisen bensiininostajan kukkarossa.

Kun tuli tuo Yhdysvallat otetuksi esille, todettakoon, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa öljyn hintoihin on myös suuri, mutta huomattavasti ymmärrettävämpi. Amerikkalaiset eivät ole omavaraisia bensiinin suhteen ja kun he haluavat pitää raakaöljyn hintaa korkealla, he eivätkä osta bensiiniä, vaan käyttävät omia varmuusvarastojaan. Nämä ovat tietenkin kepulikonsteja ja ennemmin tai myöhemmin myös varmuusvarastot hupenevat. Suomalaista autoilijaa se ei kuitenkaan lohduta.

Eikä sekään mene jakeluun, että markka-aikana bensiinin hintaeroja eri huoltamoilla vertailtiin pennitasolla. Nykyisin hinnanmuutokset käytännössä tapahtuvat sentteinä, vaikka hinnat harhaanjohtavasti yleensä ilmoitetaankin euron tuhannesosina.

Posted by Piruparka at 07:31 AM | Comments (0)

marraskuu 17, 2006

VIEROKSUTTU VIENTITUOTE

George W. Bush ei ole ensimmäinen amerikkalainen ”vientikaupan edistäjä”, joka on puuhastellut vienninedistämistyössä sikäläisen, niin kutsutun demokratian ulosviennin parissa sen laajentamiseksi ympäri maailmaa. Kuten asioita seuraavat tahot hyvin tietävät, kovin merkittäviä tuloksia eivät mainitut vienninedistämistoimet ole koskaan saavuttaneet. Usko omaan asiaan on kuitenkin ollut vahva. Tai ehkä uskon sijasta tarkoituksenmukaisempaa on puhua sen synonyymistä -tietämättömyydestä, sillä kovin reaaliselta eivät tunnu ajatukset, että amerikkalaista ”demokratiaa” kyettäisiin väkisin ja aseiden voimin iskostamaan ainakaan islamilaiseen kulttuuriin.

Aika rientää. Noin kolme neljäsosaa on tähän mennessä kulunut herra Bushin – alkuun melko kyseenalisesti saavutetusta – presidenttiydestä. Yhdysvaltain kongressin molemmissa kamareissa vallinneen enemmistön turvin republikaanipresidentti on saanut huseerata lähes mielin määrin, toteuttaen niin omia uskonnollissävytteisiä, kuin esikuntansa varapresidentillisiä ja puolustusministerillisiä – pääsääntöisesti näiden henkilökohtaiseen taloudelliseen edunvalvontaan perustuvia – päämääriään. Jälkimmäiset tavoitteet ovat ehkä kohtuullisesti toteutuneet, mutta amerikkalaisten vientiponnisteluista demokratian levittämiseksi irakilaiseen maailmaan on seurauksena ollut pääsääntöisesti ruumiita.

Kovin paljon ei liene jäljellä koko ”amerikkalainen demokratia” -käsitteestäkään. WTC-iskujen jälkeen vuonna 2001 niin Yhdysvalloissa, kuin sen painostuksesta muuallakin läntisessä maailmassa, on alettu ylläpitää ja toteuttaa vapauden vaalimisen sijasta ”isoveli valvoo” -järjestelmää, joka kylmän sodan aikana miellettiin kuuluvan ainoastaan rautaesiripun itäiselle puolelle. Terrorismipelossaan Yhdysvallat ja sen presidentti ovat edellyttäneet koko läntisen maailman valjastautumista Yhdysvaltain suojelemiseen, tämän pelkäämää kansainvälistä terrorismia vastaan.

Pitkään ei Yhdysvaltain puolustusministeri ehtinyt virassaan vanheta, sen jälkeen kun maan kongressivaalien tulos selvisi. Vaatimukset USA:n vetäytymisestä Irakista ja siinä noudatettavasta aikataulusta ovat saaneet uutta puhtia. Amerikkalaisen demokratian vientiponnistelut näyttävät jälleen epäonnistuneen, jättäen jälkeensä ainoastaan surua, murhetta ja tuhoa sekä tuhansittain kuolleita irakilaisia ja amerikkalaisia.

Posted by Piruparka at 04:28 AM | Comments (0)

lokakuu 20, 2006

”OMANLAISTANSA”

Sanoi pääministeri Vanhanen Helsingin Sanomien mukaan Venäjän demokratiasta. Omassa lausunnossaan Vanhanen ei osannut sanoa tarkkoja määritelmiä siitä, minkälaista venäläinen demokratia itse asiassa on, mutta ilmeisen erilaista kuitenkin kuin demokratia Euroopassa. Kuinkahan monta lajia demokratiaa on olemassa? Sisällytetäänkö tuohon kansanvaltaa tarkoittavaan sanaan myös muita ihanteita kuin yleinen kansalaisvapauksien ajatus, oikeusvaltion periaatteet ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu? Voitaneen kysyä edelleen, voiko demokratia olla katsojan silmässä?

Pääministerimme näyttäisi kuitenkin hyväksyvän naapurin omanlaisensa demokratian. Ehkä se johtuu heidän tavastaan käsitellä sananvapautta. Samanlainen, venäläistyylinen käytäntö Suomessa kun pitäisi toimittajat loitolla kyselemästä lähtökohtaisesti hyvämaineisilta ja rehellisiltä ministereiltä televisioluvista tai koiraveroista. Salarakkaista ja tekstiviesteistä nyt puhumattakaan.

Paitsi demokratiat, myös näkemykset niistä, voivat siis olla omanalaisiaan. Mikä viehättää Vanhasta, ei välttämättä viehätä EU:n muita johtajia. Jostain syystä mieleen tunkee ajatus, että Vanhanen on tunnollisesti ja mitä ilmeisimmin sisäistämässä sopeutuvan mukautumisen periaatetta, joka takavuosina oli suomalaisille poliitikoille ominaista ja hyvinkin yleistä. Tässä vaan odotellaan mielenkiinnolla, millä sanamuodoilla omanlaistaan venäläistä demokratiaa ruvetaan tulevaisuudessa virallisesti kutsumaan. Vanhaan, silloisen liturgian mukaiseen sanontaan: ”Neuvostoliitto ja muut Euroopan demokraattiset valtiot…”, ei tietenkään ole enää paluuta. Jostain kuitenkin löytynee se alistumista kuvaava terminologia, jolla Suomi tulee Venäjän omanlaisensa demokratian kuuliaisesti hyväksymään.

Kuten todettu, kovin viehättyneitä ei EU:ssa Venäläisten omanlaisesta demokratiasta olla. Vanhasen vakuutteluista huolimatta, Suomen - presidentti Putinille - esittämään ruokailukutsuun on suhtauduttu varsin nuivasti. Lähipäivät näyttävät, mitä siinä syömisen ja juomisen lomassa keskustellaan. Suomen osalta asiat kuitenkin ovat mallillaan. Presidentti Halonen – kuskatessaan herra Putinia – matkallaan Lahteen, pääsee mennen tullen osoittamaan suomalaisten ”kunnioitusta” (kuuliaisuutta) naapurimaata kohtaan.

Posted by Piruparka at 12:51 AM | Comments (0)

syyskuu 15, 2006

MITÄ JÄI KÄTEEN?

Viime viikonloppuna Suomessa järjestettyä Asem-kokousta oli valmisteltu puolitoista vuotta. Sen piti olla Suomen EU-puheenjohtajakauden kohokohta. Olihan kysymyksessä kaikkien aikojen suurin Suomessa koskaan järjestetty kansainvälinen konferenssi. Se ennakkokohu, mikä kokouksen ympärillä liikkui, antoi ymmärtää, että nyt Suomeen on tulossa jokin ylivertaisen merkityksellisiä päätöksiä tekevä tilaisuus. Suomen nimi tulisi kokouksen myötä jäämään tulikirjaimilla kirjoitettuna maailmanhistoriaan ja jonka rinnalla vuoden 1975 Etyk oli lähinnä nappipeliä.

Mitä sitten jäi käteen? Helsingin Sanomien pääkirjoitusta lainaten ”Asem-prosessin merkitys on siinä, että se on Euroopan ja Aasian johtajille hyvä tekosyy kokoontua yhteen paikkaan”. Lainauksessa sana ”tekosyy” sisältää ne tulikirjaimet, jotka jäävät mieleen. Kokouksen aikaansaama ilmastojulistus, missä todetaan ilmaston lämpeneminen ongelmaksi, on julistettu niin monissa yhteyksissä niin moneen kertaan, että se kuulostaa jo fraasilta, eikä sen kuuluttamiseen olisi kallista kokousta tarvinnut järjestää. Toinen, ilmeisen ”merkitykselliseksi” koettu kokouksen aikaansaannos oli, että seuraavan kerran, todennäköisesti samanlaisia itsestäänselvyyksiä kokoontuu julistamaan muutama valtio enemmän. Matkaa Kiinassa järjestettävään seuraavaan Asem-kokoukseen siis pukkaa niille, jotka julistusvuorossa tuolloin ovat.

Maailmalla tätä kokousta on uutisoitu pääsääntöisesti Ranskan presidentin seksikkyyslausunnoilla, jotka kohdistuivat Suomen pääministeriin. Niiden uutisarvon voi kukin arvioida itse. Ainoat voittajat koko Asem-kokouksessa olivat suomalainen poliisi ja tietenkin heidän taltuttamansa Smash Asem mielenosoitus. Anarkisteja ja heidän mielenosoitustaan tuskin moni olisi jälkeenpäin edes huomioinut, ellei suomalainen poliisi olisi jostain saanut päähänsä, että mielenosoituksessa onkin kysymys mellakasta, johon on käytettävä mellakantorjuntamenetelmiä. Näin anarkistien vaatimattomasta kokoontumisesta lähtenyt tapahtuma sai osakseen sellaisen mediahuomion, jollaista he itse tuskin osasivat odottaa.

Lopuksi todettakoon, että vuoden 1975 Etyk muistetaan vielä yli 30 vuoden jälkeenkin. Tämä kokous tulee painumaan unholaan muutamassa kuukaudessa. Valitan - Vanhanen ja kumppanit.

Posted by Piruparka at 03:42 AM | Comments (0)

syyskuu 12, 2006

SALALIITOT

Eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta Word Trade Centeriin ja Pentagoniin kohdistuneesta terrori-iskusta. Varsin pian tapahtuman jälkeen alkoi maailmalla liikkua huhuja, että koko iskussa on jotain hyvin outoa. Muistelen ensimmäisen, itse kuulemani ja salaliittoteorioita tukevien väitteiden koskeneen WTC:ssä työskennelleitä tuhansia juutalaisia. Nämä kun jättivät suurin joukoin tulematta työpaikalleen juuri tuona kohtalokkaana päivänä.

Sen jälkeen erilaisia salaliittoepäilyjä on kertynyt suuret määrät. Ne ovat kohdistuneet WTC:n rakenteisiin, jotka eivät olisi voineet sortua ilman ulkopuolista räjähdysapua. On väitetty, että Pentagoniin ei osunut lentokone, vaan lentokoneesta ammuttu ohjus. On kerrottu, että ainakin osa turmakoneiden lentäjiksi väitetyistä henkilöistä on myöhemmin todettu olevan hengissä ja paljon muita samankaltaisia väitteitä.

Salaliittoteorioita kannattavat tahot, ovat perustaneet asialle omistautuneita liikkeitä kuten ”9/11-totuusliike”. Nämä pyrkivät kumoamaan sen virallisen tiedon, että iskujen takana olisi ollut Osama bin Ladenin johtama al-Qaida järjestö ja ovat varmoja, että New Yorkin ja Washingtonin tuhojen takana olivat USA:n hallitus ja viranomaiset. On väitetty, että Yhdysvaltain hallituksen korkeimmat tahot olivat sekaantuneet terrori-iskuun, jolla he tavoittelivat ”uutta Pearl Harboria” ja tällä oikeutusta hyökkäykselle Afganistaniin ja Irakiin.

Irakin sodan vastustuksen lisääntyessä, myös salaliittoteorioiden kannattajat lisääntyvät. Hiljattain tehtyjen kyselyjen mukaan jopa 36 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että Bushin hallinto ja viranomaiset joko osallistuivat terrori-iskun tekemiseen tai antoivat ainakin tietoisesti sen tapahtua. Teoriaa tukee vahvasti myös se, että Bushin perustelut Irakiin suuntautuneelle hyökkäykselle alkavat olla romutetut. Ei ole löytynyt näyttöä Irakin joukkotuhoaseista ja viimeisen tiedon mukaan Saddam Hussein suhtautui Osama bin Ladeniin ja al-Qaida-järjestöön erittäin kriittisesti ja piti sitä itse asiassa uhkana itselleen.

Erilaiset salaliittoteoriat ovat aina herättäneet amerikkalaisten mielenkiintoa. Yli 50 vuotta ovat eläneet sitkeät huhut salaliitosta presidentti Kennedyn murhan yhteydessä. Vaikka salaliittoteoriat täällä Suomessa hieman hymyilyttävätkin, on toki todettava, että tarinoina ne ovat varsin kiehtovia.

Posted by Piruparka at 04:42 AM | Comments (0)

elokuu 04, 2006

IANKAIKKISESTI

Otsikon ilmaisu kuulostaa raamatulliselta. Eikä ihme, sillä iankaikkiselta näyttävät sodat ja kriisipesäkkeet sijaitsevat maantieteellisesti juuri noilla raamatullisilla seuduilla.

Nykyinen Israelin valtio on Piruparan kanssa saman ikäinen. Eli olemme syntyneet samana vuonna. Vajaan kuudenkymmenen vuoden ikä ei tietenkään vastaa iankaikkisuutta. Yhden ihmisen iankaikkinen kokemus koostuu kuitenkin omista, muistikuvien piirissä olevista kokemuksista ja niin kauan kuin omia muistumiani taaksepäin riittää, Lähi-idässä ja nimenomaan Israelin seudulla on sodittu tai vähintäänkin koettu kriisejä, konflikteja, kahnauksia, selkkauksia tai yhteenottoja. Sarkastisesti voisi todeta, että tilanne on näyttäytynyt lähes normaalina, ellei pommi-iskuja ja niitä seuranneita kostotoimia ole sattunut useammin kuin 1 – 2 kertaa viikossa. Yhden sukupolven iankaikkisuus tuolla alueella eli tuo lähes 60 vuotta on ollut joko täysimittaista sotaa tai sodan kaltaisissa olosuhteissa elämistä. Eipä liene kokemuksiltaan kovin miellyttävä elämänkaari, oli sitten syntynyt minkä osapuolen jäseneksi tahansa.

Tämän kirjoittajalta löytyy jopa ymmärrystä Israelin kansalaisia kohtaan siinä, että eläminen ei taida olla kovinkaan kaksista tilanteessa, missä kaiken aikaa kokee – joko aiheesta tai manipulaation seurauksena – elävänsä vihollisten ympäröimänä ja näiden taholta uhattuna. Toisaalta vastapuoltenkin toimille löytyy perusteensa ja osaltaan myös oikeutuksensa. Eikä elämä takuulla ole helppoa sielläkään. Iankaikkiselta typeryydeltä tuntuu kuitenkin se, että lähes 60 vuotta ratkaisua haetaan saman kaavan mukaan. Iskuja ja vastaiskuja on sadellut sellaiseen tahtiin, että kukaan ei ole selvillä kummat ovat kumpia.

Nyt alueella on käyty jo monen viikon ajan täysimittaista sotaa. Tällä kertaa taas vaihteeksi Libanonin rajalla. Kukaan ei epäile Israelin kykyä käydä sotaa useammallakin rintamalla. On Yhdysvallat niin hyvin pitänyt huolta lempilapsensa varustelutasosta. Murheellista kuitenkin on, että tuo sota tuntuu kohdistuvan hyvin merkittävästi siviiliväestöön ja ennen kaikkea lapsiin. Israelin vakuuttelut sotatoimien onnistumisesta eivät vakuuta, ellei sitten mittapuuna käytetä sitä, että tapetuissa lapsissa kuolee suuret määrät tulevaisuuden potentiaalista terroristiainesta.

”Sen, minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette myös minulle” !!!

Posted by Piruparka at 06:11 AM | Comments (0)

heinäkuu 26, 2005

POMMEJA POMMEJA

”Onko millään enää mitään väliä”, kysyi kai Irwin jossain laulussaan. Samansuuntaisia kysymyksiä herää väkisinkin, kun seuraa tapahtumia maailmalla. Sen verran hurjaksi erilaisten pommimiesten toiminta on viime aikoina yltynyt. Onhan pommeja paukuteltu tällä Telluksella toki ennenkin. IRA ja baskijärjestö pitivät vuosikymmenet omilla alueillaan ihmisiä varuillaan, heidän toimintatapoihinsa, mikäli muistan oikein, kuului kuitenkin varoitella pommeista vähän ennen niiden räjähtämistä.

Aivan toisenlainen ”pommikulttuuri” on muslimeilla. He harrastavat itsemurhaiskuja, jotka kaiketi luokitellaan sellaisiksi marttyyrikuolemiksi, joiden suorittajilla lienee uskontonsa vakuuttamana lupa olettaa, että joukko paratiisillisia neitsyitä odottaa valmiina suomaan palveluksiaan näille itsensä tappaneille ”urhoille”. Mikä muu olisikaan vetoavampi houkutin nuorille viriileille miehille? Se ei ole selvinnyt, mikä naispuolisia itsemurhapommittajia vartoo, heitäkin kun näyttää esiintyvän otsikoissa yhä enenevässä määrin.

Israelissa ja Irakissa tapahuvat pommi-iskut ovat niin jokapäiväisiä, että ihmiset huolestuttavasti turtuvat niiden uutisointiin ja huomio herää vasta kun uhrien määrä kertaiskussa nousee useisiin kymmeniin. Yhdeksi syyksi pommi- ja itsemurhaiskujen lisääntymiseen on väitetty Yhdysvaltain suorittama Irakin miehitys. Väite lienee perusteltu. Vähintäänkin oudolta logiikalta kuitenkin tuntuu se, että pommi-iskujen pääkohteena eivät näyttäisi olevan kuitenkaan amerikkalaiset, vaan irakilaiset itse. Tosin jenkkihallinnon kanssa yhteistyötä tekevät ja toimivat, muiden muassa poliisit ja sellaisiksi aikovat. Sama outo ”johdonmukaisuus” näyttäisi toimivan iskuihin ulkomailla. Yhdysvallat ja sen kansalaiset eivät näyttäisi olevan terroritekojen pääkohde, vaan ne valtiot ja niiden kansalaiset, jotka harjoittavat yhteistyötä amerikkalaisten kanssa nimenomaan Irakissa.

Suomalaista ”lintukotoa” ei yleensä ole noteerattu mitenkään potentiaaliseksi pommi-iskujen ja terroritekojen kohteeksi. Suomalaisten Irak-politiikkakaan ei - takavuosien Lippos-pyristelyä lukuun ottamatta - ole ollut erityisen mielistelevää Yhdysvaltoja kohtaan. Silti tuudittautuminen liialliseen turvallisuudentunteeseen saattaa olla varomatonta. Vaikka Suomeen ja suomalaisiin ei tulevien yleisurheilun MM-kisojen aikana kohdistuisikaan suoranaista uhkaa. Kisat tuovat maahan valtaisan määrän sellaisten maiden kansalaisia, jotka edellä mainitun muslimilogiikan mukaan ovat, ellei nyt todennäköisiä, niin mahdollisia terroritekojen ja pommi-iskujen kohteita ainakin.

Posted by Piruparka at 08:48 AM | Comments (0)

maaliskuu 08, 2005

EI VOI OLLA TOTTA

Suomessa on viime aikoina vaivihkaa ja vähän julkisemminkin pohdittu, mitä itäinen naapuri haluaa viestittää kommenteillaan ja kannanotoillaan, joita toistuvasti ovat esittänet niin Venäjän suurlähetystön, kuin ulkoministeriönkin edustajat. Tähän asti suomalainen taho on vakuutellut suhteiden olevan kunnossa. Samoilla linjoilla on hyssytelty naapurin, niin kutsutulla ylemmällä taholla.

Ensin ”veli venäläinen” moitti meitä täkäläisen suurlähetystönsä edustajan välityksellä, syyttäen suomalaisten toimettomuutta, kun emme ole tehneet tarpeeksi töitä EU:n ja Venäjän välisten suhteiden edistämiseksi. Eduskunnan puolustusvaliokunnalle naapurilla oli napisemista suomalasten Nato-yhteistyön syvenemisestä sekä Suomen ja Venäjän välisen sotilaallisen yhteistoiminnan vaatimattomuudesta. Sen jälkeen sapiskaa saatiin kansalaisten potemasta russofobiasta. Suorastaan naurettavuuksin mentiin siinä vaiheessa, kun vaadittiin suomalaiselle lehdistölle kurinpalautusta, ettei sen välityksellä kerrottaisi naapurin kaupallisen edustuston puuhasteluista ilotyttöbisneksessä.

Näitä naapurin näpäytyksiä on kuluneina kuukausina ollut sen verran taajaan tahtiin, ettei niitä voi jättää huomiotta. Varsinainen tölväisy saatiin kuulla, kun kerrottiin, että Venäjän ulkoministeriön internetsivuilla oli puututtu presidentti Tarja Halosen, Ranskan vierailun yhteydessä pitämään puheeseen. Monille tuli ensimmäisenä mieleen epäilyt, että nyt on herätetty henkiin Juri Komissarov kertomaan jälleen kerran suomalaisille vanhoja, neuvostoaikaisia ”totuuksia” toisen maailmansodan historiasta. Se seikka - että talvisota, mutta sen vaikutuksesta myös jatkosota, oli seurausta Molotov-Ribbentrop sopimuksesta - ei näytä vieläkään auenneen itärajan takana. Siellä asetetaan Suomi Saksan rinnalle syyllisenä toiseen maailmansotaan, eikä hyväksytä Halosen näkemystä maittemme välillä käydyistä erillissodista. Erittäin oudoksi, mutta samalla mielenkiintoiseksi asian tekee se, että pääministeri Vanhanen käsitteli samoja kysymyksiä kutakuinkin samoin sanavalinnoin viime kesänä. Nämä kannanotot eivät aiheuttaneet itärajan takana minkäänlaista reaktiota. Syntynyt tilanne antaa mahdollisuuden spekulointiin vaikkapa niin, että naapurissa määritellään tarkasti kenen lausuntoja pidetään niin merkittävinä, että niihin kannattaa puuttua.

Venäjän taholta voi näköjään odottaa mitä tahansa. Otsikon kaltainen huudahdus pääsi kuitenkin Piruparan huulilta vasta silloin, kun näköelimiin sattui teksti Venäjän ulkoministeriön näkemyksestä suomalaisesta demokratiasta. Suoraan HS:n verkkosivuilta lainaten, kannanotto kuului seuraavasti: ”On muuten niin, että nimenomaan Pariisin rauhansopimus loi Suomeen sellaisen poliittisen tilanteen, joka takasi ihmisten oikeuksien ja vapauden palauttamisen sekä demokraattisen yhteiskunnan luomisen”.

Kun tiedetään, että Pariisin rauhansopimuksen ehdot saneltiin Suomen osalta yksiselitteisesti Neuvostoliiton toimesta, edellä oleva on kai ymmärrettävissä niin, että sikäläisen näkemyksen mukaan vasta Neuvostoliiton toimien seurauksena Suomeen syntyi demokratia??? Näin siis naapurissa.

Posted by Piruparka at 07:46 AM | Comments (0)

maaliskuu 04, 2005

YLIMIELTÄ JA ALAMAISUTTA

Molempia yllämainittuja suhtautumistapoja esiintyi taannoisella, Yhdysvaltain presidentti Bushin Eurooppaan suuntautuneella vierailulla. Kuten arvata saattaa herra Bush edusti ylimielisyyttä ja valtaosa eurooppalaisista johtajista alamaisuutta.

Herra Bushin matka oli naamioitu sovinnontekoretkeksi, mutta todellisuudessa mainittu herra tuli Euroop-paan messiaanisena sanansaattajana kaitsemaan laumaansa ja kertomaan, että Nato on ainoa turvallisuuspoliittinen järjestö, jossa suhteita yli Atlantin hoidetaan. Sanomasta selvisi edelleen se aavistettavissa ollut tieto, jonka mukaan Yhdysvaloissa jatkossakin katsotaan, että maailmassa kansat ja ihmiset ovat joko heidän puolellaan tai heitä vastaan. Ja Eurooppa vakuutti olevansa puolella.

Jonkinlaiseen armoitetun messiaanisuuden viittaan näytti Bush pukeutuneen myös siinä, että jakamalla eurooppalaisille alamaisilleen ylimielisen armollisesti puhutteluaikaa, hän samalla tuli jakaneeksi - todennäköisesti tarkoituksella - vanhan mantereen edustajat vuohiin ja lampaisiin, mikä eurooppalaisten ja nimenomaan suomalaisten joukossa aiheutti hämminkiä, kun osaa puhutteluoikeuden saajista kohdeltiin suorastaan lemmikkeinä, toisten saadessa tyytyä lyhyihin, vain minuutin kestäviin puheenvuoroihin. Suomessa kun niin innokkaana toivottiin lellikin osaa.

Suomalaisten suurimmaksi huolen aiheeksi koko vierailussa näytti siis muodostuvan se, että ”tiettyjen” suomalaispiirien innokkaasta hännänheilutuksesta huolimatta meitä ei noteerattu kuin mainittuun minuutin porukkaan kuuluvaksi. Pienenä maana ja nöyristelyyn tottuneina, olisimme kaiketi sen vielä, suuren katkeruutemme niellen sietäneet, elleivät muut liittoutumattomat maat kuten Irlanti ja Itävalta, mutta ennen kaikkea Ruotsi olisi saanut itselleen oikeutta puhutella messiaanisen käytöksen omaavaa Bushia huomattavasti pidempään. Todennäköisesti jopa enemmän suomalaisiin iski tietoisuus siitä, että EU:n Venäjä-kannanoton Bushille esitti Irlanti. Herkkähipiäisimpien suomalaisten mielestä tässä oli jo havaittavissa, ellei nyt aivan suoranainen tölväisy, niin ainakin vahva signaali siitä, mitä muut ajattelevat meidän ulko- ja Eurooppa-politiikastamme.

Aiemmin mainitut, tasavallan presidentin valtaoikeuksiinkin puuttuneet, piirit saivat edellä kerrotusta ankaraksi koetusta kohtelusta uutta puhtia purjeisiin. Näille USA:n alamaisiksi innokkaasti haluaville ja nöyristelyyn taipuvaisille ”suoraselkäisille suomalaisille” ei riittänyt, että presidentti Halonen kohotettiin Yhdysvalloista saapuneen messiaanisen sanansaattajan epäviralliseksi asiantuntijaksi kaikessa, mikä koskee tämän solmion asentoa, vaan omaa valtionpäämiestämme pidetään globalisaatio-oppeineen edelleen lähes kaiken Amerikan vastaisuuden ruumiillistumana.

Posted by Piruparka at 07:44 AM | Comments (0)

helmikuu 08, 2005

VAINOHARHAA JA HYSTERIAA

Mitään muita määritelmiä ei tule mieleen, kun seuraa, mitä kaikkea vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeinen terrori-isku Yhdysvaltoihin on maailmalla poikinut. Suon auliisti amerikkalaisille heidän pelkonsa sekä vapauden ja demokratian rajoja koettelevat toimensa hysteriaa hipovassa terrorismin pelossaan. Kuitenkin se, että he vaativat muuta maailmaa pelkäämään kanssaan edellyttämällä näiltä kaiken aikaa laajenevia toimia terrorismin torjumiseksi, on kohtuutonta.

Kuluneiden vuosien aikana ihmiset maailmalla ovat mukautuneet lentomatkailun tiukennettuihin määräyksiin. Jos kohta heti on muistettava, että mahdollisiksi terrorivälineiksi väitettyjä kynsisaksia käsimatkatavaroiden joukossa aikoinaan pidettiinkin lähinnä hilpeyttä herättävänä, kehnohkona huumorina. Ei kuitenkaan enää. Sen verran ihmiset ovat tottuneet tilanteeseen, että jättävät suosiolla kaikki mainitunkaltaiset "aseet" viemättä koneisiin.

Lentoliikenteen ohella, melkoisesti suomalaisiakin verovaroja nielevää toimintaa on myös vaatimus satamien aitaamisesta ja sulkemisesta ulkopuolisilta, joka sekin on tehty amerikkalaisten pelkotiloja helpottamaan. Perustelut eivät ole ainakaan tämän kirjoittajan tiedossa.

Turvamääräysten tiukentamiset, jotka koskevat edellä kerrottuja kohteita, ovat vielä siedettäviä, vaikkakaan eivät kaikki kovin järkeenkäyviä. Aivan eri kysymysten parissa liikutaan silloin, kun terrorismivaaraan vedoten muiden muassa suomalainen poliisi vaatii itselleen "Iso-veli" -oikeuksia, päästäkseen valvomaan kansalaisten elämää tarkkailemalla näiden seuraa, seuralaisia, ystäviä, tuttavia, keskusteluja, mielipiteitä, matkoja ja muuta liikkumista. Eikä se siihen loppunut. Jo pelkästään se, että kuka tahansa saattaa joutua salakuunnelluksi missä tahansa (jopa omassa asunnossaan), pitäisi herättää kysymyksiä: Mihin ollaan menossa? Mikä on tämän kaiken tarkoitus? Kun tälle tielle lähdettiin ajatus oli, että vakavissa, varsinkin huumerikoksissa tuomioistuimen nimenomaisella luvalla salakuunteluoikeus poliisille tapauskohtaisesti myönnetään. Se tiedetään, että näitä oikeuksia on venytetty varsin hulvattomasti ja laittomastikin. Onko poliisilain uudistamisessa - kansalaisten perusoikeuksien rajoittamisen ohella - kysymys myös laittomien käytäntöjen laillistamisesta?

Viimeistään tässä vaiheessa varoituskellojen olisi soitava, kun on selvinnyt, että omien vaatimustensa vastapainoksi poliisi ei halua itseensä kohdistuvan valvonnan lisäämistä. Sen verran erilaisia rekistereitä ja tarkkailutietoja on käytetty jo nyt väärin, että epäilyjen herääminen on perusteltua. Jos ihmisellä on "salattavaa", eikä halua viranomaisten valvovan kaikkea yksityis- ja muutakaan elämäänsä, onko hän siitä syystä potentiaalista terroristiainesta?

Posted by Piruparka at 07:34 AM | Comments (0)

tammikuu 11, 2005

FILISTEALAISET

Olen seurannut Suomessa käytävää Nato-keskustelua. Vaikka pieniä heilahduksia mielipiteissä ilmenee, kansalaiset ovat jatkuvasti Nato-jäsenyyttä vastaan sen verran suurella enemmistöllä, että yhdenkään poliittisen ryhmän kantti ei ole kestänyt ryhtyä tositoimiin Natoon liittymiseksi, vaikka uho muiden muassa kokoomuksen suunnassa kaiken aikaa onkin ollut nousussa.

Kun puhutaan puolustuspolitiikasta ja tehdään turvallisuuspoliittisia selvityksiä ja selontekoja, tekstissä vilahtelee sellaisia sanoja kuin uhkakuvat ja turvallisuustakuut, puhutaan aluepuolustuksesta ja valtakunnan koko alueen puolustamisesta. Missään ei kuitenkaan - ainakaan julkisesti - uskalleta ääneen sanoa, kuka on vastustaja? Ketä vastaan puolustaudutaan? Kenen varalle tarvitaan turvatakuita? Filistealaistenko? Nekö tänne ovat hyökkäämässä ja meidän turvallisuuttamme uhkaamassa? Filistealaisia pelätessämmekö meidän on liityttävä Natoon?

Eläinmaailmassa puhutaan luonnollisista vihollisista, jossa yksi eläinlaji herkuttelee syömällä suuhunsa toisen lajin edustajia. Suomella tällaisia luonnollisia vihollisia ei lähiympäristössään, tiettävästi - tai edelleen julkisesti ilmoitettuna - ole. Vai onko sittenkin? Olisiko ehkä Ruotsi uhkaamassa meitä? Sehän on rationalisoimassa puolustusvoimiaan ja näyttäisi varautuvan toimimaan jopa pääasiassa oman valtioalueensa ulkopuolella.

On aivan selvää, että Suomi jossain vaiheessa liittyy Natoon, oli Piruparka asiasta mitä mieltä tahansa. Olen kuitenkin sen verran reilun pelin kannattaja, että Nato-intoilijat voisivat suoraan kertoa kansalle, mitä he Natoon liittymisestä puhuessaan ja sitä puuhatessaan todella tarkoittavat. Onko kysymys "kultapossukerhon" hienosta jäsenyydestä, jonka välityksellä pääsee kuin huomaamatta Amerikan kaveriksi ja ehkä suosioonkin.

Vai olisiko ehkä sittenkin kyse taannoin esiin nostetusta termistä, russofobia ja sen tunnustamisesta, että suomalaisella maanpuolustusaatteen "kärkijoukolla" on pelko persuksissaan Venäjää kohtaan ja kypäräpäisellä papilla liperit lepattavat tutisevien polvien tahdissa, kun kokoomuksessa ja muuallakin kauhulla odotetaan Venäjän uudelleen palaamista niin kutsutuksi autoritaariseksi valtioksi, mikä luonnollisesti tulisi muistuttamaan Neuvostoliiton ajasta ja siitä kuinka rähmällään oloa harrastettiin runsain mitoin myös niiden piirissä, jotka nyt niin kiihkeästi haluavat Naton helmoihin turvaan.

Posted by Piruparka at 07:02 AM | Comments (0)

joulukuu 31, 2004

TILINPÄÄTÖS

Vanhan vuoden päättyessä, ennen katseiden ja toiveiden suuntaamista tulevaan, on tapana tehdä katsaus, toisin sanoen eräänlainen tilinpäätös, menneeseen kauteen.

Mitenkään positiivinen vaikutelma ei kuluneelle vuodelle ole ollut ominainen. Sen verran sotaa ja terrorismia sekä näiden välisiä yhdistelmiä on maailmassa esiintynyt, muista onnettomuuksista ja katastrofeista puhumattakaan, että hyvin vähän myönteistä uutisoitavaa on mahtunut joukkoon.

Ehkä vallitsevin uutisaihe on ollut Irakin sota. On totta, että Saddam Hussein, johtaessaan Irakia oli hirmuhallitsija ja paha mies, mutta mitä on Yhdysvallat saanut aikaan miehittäessään maan? Päivittäin lukemattomia ihmisuhreja vaativia pommi- ja itsemurhaiskuja. Niitä on nähty niin television kuin muidenkin uutisvälineiden välityksellä. Ensi vuoden alkajaisiksi suunnitelluista vaaleista huolimatta, USA:n ristiretkestä Irakin demokratisoimiseksi on muodostunut täydellinen fiasko. Se ei tietenkään ole mikään uutinen. Niinhän on käynyt kutakuinkin kaikissa interventiotilanteissa, kun Yhdysvallat on lähtenyt asevoimin viemään omaa, niin kutsuttua demokratiaansa eri puolille maailmaa.

Yhtään sen erilaisempi ei tilanne ole kuluneen vuoden aikana ollut Tsetseniassakaan, missä Putin - samalla tavoin kuin Bush Irakissa - on jatkanut terrorismin vastaiseksi taisteluksi naamioituja sotatoimiaan ja joiden epäonnistuminen on ollut samaa luokkaa kuin amerikkalaisten "saavutukset" Irakissa.

Nyt päättyvän vuoden aikana ei maapallolla ole vältytty myöskään niin sanotuilta luonnonkatastrofeilta. Jopa Suomen, yleensä ennustettavissa olevassa ilmastossa, pääsi syntymään sekä tulva- että myrskyvahinkoja normaaliin verrattuna huomattavan paljon. Tämä tietenkin innosti erilaiset viherpipertäjät ennustamaan ilmastomuutosten aiheuttamaa maailmanloppua. Todellisen maailmanlopun tunnelmissa sen sijaan elettiin ihan konkreettisesti vuoden viimeiin päiviin ajoittuneen, vedenalaista maanjäristystä seuranneiden hyökyaaltojen kourissa, kun yli 100 000 paikallista asukasta ja turistia menehtyi useiden valtioiden alueella Kaakkois-Aasiassa.

Menneen vuoden ehkä ainoana valopilkkuna voitaneen mainita, että edelleen rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Siitä tosin pääsivät nauttimaan ainoastaan edellä mainitut.

Valoisampaa Uutta Vuotta toivottelee Piruparka.

Posted by Piruparka at 07:16 AM | Comments (0)

joulukuu 14, 2004

RUSSOFOBIAA

Kun sanalla fobia ymmärretään kauhua tai pelkoa, otsikon suomenkielinen merkitys lienee kutakuinkin selvä. Porukkaa, johon suomalaiset itänaapurin näkökulmasta kuuluvat, yhdistää heidän mielestään yhteisenä piirteenä ryssänpelko. Diagnoosi kuulostaa vähintäänkin oudolta vaikka, myönnänkin, että takavuosien televisiokuvat lentokentillä toisiaan suulle suutelevista valtiomiehistä, siis nimenomaan miehistä, herättikin ellei nyt aivan kauhun tunteita, niin jonkinasteista pelkoa ehkä kuitenkin siitä, millä tavalla ystävällisiä suhteita naapuriin edellytetään osoitettavan.
Mikäli ymmärsin oikein, Venäjällä koetaan negatiivista suhtautumista ensisijaisesti niiden EU-maiden taholta, jotka sodanjälkeiset vuosikymmenet kulkivat tiiviisti silloisen Neuvostoliiton talutusnuorassa ja joiden johtajat kuuluivat edellä mainittujen suulle suudeltavien joukkoon. On ymmärrettävää, että näiden maiden kansalaisilla istuu pelko persuksissa, jopa fobiaksi asti.
Kaikista markkinataloutta liehittelevistä toimistaan huolimatta, Venäjällä istuu sitkeästi kaipuu, ei niinkään takaisin Neuvostoliitoksi, mutta suureksi ja mahtavaksi kuitenkin. Pitkä historia osoittaa, että naapurimaan käsitykset suureksi ja mahtavaksi tulemisesta on edellyttänyt aina pienempien ja heikompien alistamista. Ehkä Venäjällä podetaan jonkinlaista menneeseen tuijottamisen aiheuttamaa sokeutta, jolloin Jaakobin äänet ja Eesaun kädet menevät sekaisin. Ei nähdä tai ehkä haluta nähdä, että entiset ystäviksi alistetut vasallit puhuvatkin nykyisin EU:n äänellä, vaikka nimi ja maantieteellinen sijainti ovatkin entiset.
Monessa yhteydessä on todettu, että nämä Venäjän taholta esitetyt Suomi-arvostelut tuskin ovat olleet sattumaa. Mitkä ovat ne syyt, jotka sen ovat aiheuttaneet, ei ainakaan yksityiskohtaisesti ole selvinnyt, vaikka erilaisia arvioita onkin esitetty. Kaikista suomalaisvakuutteluista huolimatta, savun esiintyminen näissä kysymyksissä ilman tulta on peräti harvinaista ja ainakin joistain taka-ajatuksista voitaneen olla melko varmoja. Tällä kertaa russofobiasta moitittiin Suomen ohella myös muita EU maita. Ehkä tarkoituksella. Suomi tunnetaan rähmällään olonsa ajoista lähtien naapurissa niin herkkähipiäisenä, että mikä tahansa arvostelu siltä suunnalta tuottaa tulosta ja saattaa siis tässäkin tapauksessa vaikuttaa Venäjän kannalta myönteisesti EU:n harjoittamaan politiikkaan. Siksi suomalaisten ehkä lieneekin viisainta unohtaa vainoharhaisuus ja lopettaa iänikuinen syyn etsiminen aina itsestään ja keskittyä asialliseen suhteiden hoitamiseen ilman aran kaniinin säikkyä mentaliteettia.

Posted by Piruparka at 04:48 PM | Comments (0)

joulukuu 08, 2004

ULKOPOLITIIKKAA JA NOPEITA JOUKKOJA

Viime aikoina tasavallassa on käyty keskustelua ulkopoliittisen linjan olemattomuudesta, jonka ohella parrat ovat pärisseet niin kutsutuista EU:n nopean toiminnan joukoista. Molempien aihealueiden keskiöstä löytyy istuva presidentti Tarja Halonen. Siksi mieli aivan johdattelematta kääntyy ajatukseen, että joko se nyt alkoi - presidenttipeli.
Ulkopoliittisen linjan puuttumisesta näyttäisivät huolta kantavan enimmäkseen tahot, jotka aina on mielletty ”harjoitetun ulkopoliittisen linjan” intohimoisimpina arvostelijoina. Käsite ”ulkopoliittinen linja” oli arkipäivää varsinkin 1970-luvulla ja se kuului poliittiseen liturgiaan vielä seuraavallakin vuosikymmenellä. Sen jälkeen sanaparia tuskin on kuultu muiden kuin Paavo Väyrysen suusta hänen puolustaessaan puolueettomuuspolitiikaksi kutsuttua suomettumisilmiötä. Siksi tuntuukin suorastaan hupaisalta, kun Tuure Junnilan perilliset kokoomuksessa haikailevat ulkopoliittisen linjan perään ja surevat sen puuttumista. Semminkin, kun Junnilan johdattelemana oppositiopuolue kokoomuksen lempiaihe oli räksyttää nimenomaan harjoitetusta ulkopolitiikasta. Ehkä nyky-kokoomuksella on oppositiopoliittiset eväät vähissä ja Kekkosen aikaan opittu mantra on päätetty ottaa uusiokäyttöön. Hieman luovempaa toimintaa kykypuolueelta kuitenkin olisi ollut lupa odottaa, vaikka ovat saaneetkin Liisa Jaakonsaaren kuoroon laulamaan kokoomuksen äänellä.
Toinen esillä ollut eriseuraisuuden aihe on ollut EU:n suunnittelemat nopean toiminnan joukot, joiden käyttöön isänmaammekin on luovuttamassa joitain satoja sotilaita. Perusteluna joukkojen toiminnalle on esitetty tilanteita, jolloin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenet eivät - omaa etuaan ajaessaan - kykene antamaan legitimiteettiä puuttumiselle joidenkin maiden sisäisiin asioihin. Silti Piruparalle ei ole selvinnyt mitä näillä, eri EU-maista kootuilla, muutamalla tuhannella sotilaalla on tarkoitus tehdä. Yksi käyttötarkoituksista on kerrottu olevan kansanmurhien estäminen. Kieltämättä jaloa ja humanitaarista toimintaa, mutta mainituilla vahvuuksilla joukot tuskin kykenevät muihin operaatioihin kuin korkeintaan kylätappelun kaltaisten kriisien nopeaan tukahduttamiseen.
Kun nopean toiminnan joukoista puhutaan, yhä useammin toiminta-alueena esiin nousee myös Afrikka. Saattaisi olettaa, että monet EU-maat kantavat huolta erilaisista kriisitilanteista entisissä siirtomaissaan ja haluavat puuttua niihin ennen kuin niistä pääsee muodostumaan Ruandan tapahtumiin verrattavia katastrofeja. Ehkä näin. Kaukana ei kuitenkaan ole ajatus, että kyse onkin vain ja ainoastaan omien etujen turvaamisesta entisten siirtomaidensa alueilla, ennen kuin vaikkapa Yhdysvallat, jolla kokemusta interventioista riittää, lähtee tekemään omia, Irakin sodan kaltaisia, YK:sta riippumattomia toimiaan.

Posted by Piruparka at 04:44 PM | Comments (0)

marraskuu 12, 2004

MURTUNUT MUURI

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi tasan 15 vuotta siitä kun kylmää sotaa edustanut ja Saksan ohella tavallaan myös Eurooppaa kahtia jakanut Berliinin muuri niin sanotusti murtui. Tuosta murtumisesta lähti käyntiin tapahtumasarja, jota tuskin kukaan osasi ennustaa. Muurin ohella menneisyyteen hävisivät kutakuinkin kaikki se mitä tuo vuonna 1961 rakennettu monumentti oli koko olemassaolonsa aikana edustanut.
Kovin monilla suomalaisilla niin sanotuilla ”tavallisilla” ihmisillä ei taida olla omakohtaisia ko
kemuksia Berliinin muurista kovinkaan paljon. Omakin tietämykseni perustuu muutamien faktojen
ohella lähes yksinomaan kirjallisuuteen. Kukapa salaisia agenttitarinoita tai muuta vakoilukirjallisuutta lukenut olisi voinut välttyä törmäämästä vaikkapa ”Checkpoint Charlien”, joka toimi ehkä kuuluisimpana tarkastuspisteenä Länsi- ja Itä-Berliinin rajalla. Tätä tarkastuspistettä joutuivat rajaa ylittäessään käyttämään niin diplomaatit kuin muutkin ulkomaalaiset. Saksalaisilta Checkpoint Charlie oli suljettu. Kerrotaan, että kylmän sodan pahimpina aikoina eli Berliinin muurin rakentamisen tienoilla 1961-luvun loppupuolella neuvostoliittolaiset ja amerikkalaiset hyökkäysvaunut seisoivat niillä kohdin vastakkain noin 200 m:n etäisyydellä ja tähtäilivät toisiaan.
Ehkä hupaisinta muurin muuten synkässä historiassa oli se, että Neuvostoliiton vaatimuksesta aloitettua muurin rakentamista perusteltiin – ainakin aluksi – sillä, että muuri on pystytettävä estämään läntisestä Saksasta tulevien ihmismassojen pääsy rajan itäpuoliseen ”onnenmaahan”. Tällainen propaganda tietenkin lähinnä huvitti lännessä, kun tiedettiin, että vuosien 1949 -61 välisenä aikana päinvastaiseen suuntaan eli idästä länteen siirtyi laittomasti 2,7 miljoonaa ihmistä. Sen sijaan Neuvostoliitossa usko kommunismin ylivoimaiseen ihanuuteen taisi tuolloin vielä olla hyvinkin vakaata.
Vaikka muurin murtumista alkuun juhlittiin ja Saksan yhdistymistä pidettiin ehdottoman tärkeänä asiana, kuluneet 15 vuotta ovat nostaneet esiin muunkinlaisia näkemyksiä. Muiden muassa Saksan itäisten osien lähes kaksinkertaiset työttömyyslukemat ovat aiheuttaneet sen, että tutkimusten mukaan jopa 24 prosenttia saksalaisista toivoisi muurin olevan edelleen pystyssä

Posted by Piruparka at 04:30 PM | Comments (0)

lokakuu 15, 2004

VAIKKA VOISSA PAISTAIS

Voissa paistamisella tiedetään olevan myönteinen merkitys ruokaan, ellei nyt ihan sen terveellisyyteen, niin makuun kuitenkin. Samaa vaikutusta mainitulla ravintoaineella - ainakaan vanhan sanonnan mukaan - ei ole itäiseen naapuriimme, joka siis pysyy ryssänä voissa paistamisesta huolimatta. Tällaisen vaikutelman sai, kun lueskeli alkuviikolla julkaistua laajaa kansainvälistä kyselytutkimusta, jonka mukaan suomalaiset suhtautuvat eurooppalaisista, Kosovoa lukuun ottamatta, ylivoimaisesti nihkeimmin Venäjään.
Erilaisia selityksiä tälle, ehkä hieman kiusallisellekin, ilmiölle on etsitty ja julki-ilmaistu jopa presidentillisillä äänijänteillä. Syitä ollaan oltu löytävinään pitkästä ja sotienkin sävyttämästä historiasta, menetetystä Karjalasta, tämän päivä rikollisuudesta ja ties mistä. Lisäksi joissain tiedotusvälineissä sotkettiin Venäjä ja venäläiset. Toisin sanoen väitettiin suomalaisten asennoituvan karsaasti venäläisiin, kun Helsingin Sanomien julkaisemassa tutkimuksessa puhuttiin nimenomaan suhtautumisesta Venäjään, joka ainakin oman ymmärrykseni mukaan on eri asia kuin venäläinen.
Koska nykyisin Suomessa on ajattelun vapauden ohella voimassa myös sananvapaus, katson oikeudekseni julkituoda Piruparan ajatuksia, joita edellä mainitun kyselytutkimuksen lukeminen sarkasmiin taipuvaisessa mielessä herätti.
Koko sodan jälkeisen ajan aina tuonne 1990-luvun alkuun "Suomen virallinen ulkopolitiikka" vakuutteli ystävyyttä, yhteistyöalttiutta ja avunantovalmiutta Neuvostoliitolle. Painotus oli sanalla "virallinen" ja vastaväitteiden esittäjät leimattiin lähes maanpettureiksi. Tuolloin ei tehty kyselytutkimuksia suomalaisten suhtautumisesta naapuriin ja siksi kai YYA-liturgian julistajat uskoivat koko kansan - itsensä tavoin - olevan perin juurin suomettuneita. Näinhän ei tietenkään ollut ja vaikka ystävällisten suhteiden ylläpitäminen naapurin kanssa olikin yleisesti hyväksyttyä, rähmällään olo ärsytti niin vietävästi suomalaista perusluonnetta. Kansa pui nyrkkiä taskussaan kun se uskoi, että sodan jälkeisessä Suomessa entinen vihollinen nöyryytti suomalaispoliitikkoja ja tanssitti heitä mielensä mukaan. Ilman gallupeitakin tiedetään, että nihkeä suhtautuminen naapuriin oli hyvinkin yleistä jo tuolloin. Kun vielä selvisi, että suomettuminen ja rähmällään olo oli suurella osalla suomalaispoliitikkoja vapaaehtoista, kiukustuneet suomalaiset langettavat syyn siitäkin naapurin niskoille. Suomalaisille kun näyttäisi olevankin yksi lysti, onko naapurin nimi Venäjä vai Neuvostoliitto, siinä se on rajan takana ärsyttämässä kuitenkin.

Posted by Piruparka at 04:18 PM | Comments (0)

lokakuu 05, 2004

SUOMETTUMISOIREITA

Me, joilla on aistihavaintoja runsaan neljännesvuosisadan takaa ja kauempaakin, muistamme suomettuneisuudeksi kutsutun ajan. Tuon ajan sanotaan alkaneen 1961, niin sanotusta noottikriisistä, mutta huipussaan se oli 1970-luvulla, jolloin suomalaiset tiedotusvälineet harrastivat vapaaehtoista itsesensuuria ja ummistivat silmänsä jokseenkin kaikilta neuvostojärjestelmän ongelmilta.
Nuo ajat on uskottu olevan kaukana takana ja niille on joissain yhteyksissä jopa hieman säälinsekaisin ilmein naureskeltu. Ei ehkä kannattaisi. Sillä jokin aika sitten television Maailmannäyttämöllä - ohjelmassa esiintyi Venäjän suurlähetystön kakkosmieheksi mainittu Vjatseslav Tutshnin. Hän ilmoitti kaiken kansan kuultavaksi muun muassa kannanoton, jonka mukaan Venäjä on tyytymätön suomalaisten tapaan toimia EU:n ja Venäjän yhteistyön edistämistoimissa. Mielen valtasi oitis jonkinlainen déja vu- tunnelma, joka tarkoittaa, että tämä on koettu joskus aiemminkin. Huolimatta siitä, että ulkoministeri varsin pian julkisesti vakuutteli, että suhteet naapuriin ovat kunnossa eikä ongelmia ole, olen antanut itselleni kertoa, että melkoista vipinää mainittu televisiossa esitetty kannanotto on tasavallan ulkosuhteista vastaavissa piireissä herättänyt. Ehkä kysymys nyt on selvitetty. Viikon kuitenkin kesti ennen kuin tasavallan presidentti otti asiaan kantaa ja ilmoitti kollegan naapurimaasta sinutelleen häntä puhelimessa, joten tilanne lienee hallinnassa.
Suomettumisoireita on ollut näkyvissä valtakunnassa muutenkin. Lieneekö tottumuksesta tullut toinen luonto, kun rähmällään oloa näytetään harrastettavan yhä enemmän nyt myös läntiseen suuntaan. Enää ei näytä riittävän, että Suomi pyrkii liehakoimaan ainoastaan EU:ta asettamalla itselleen tavoitteeksi kuuliaisen mallioppilaan aseman. Näyttäisi nimittäin siltä, että siitä lähtien kun Yhdysvallat toteutti hyökkäyksensä Irakiin, on suomalaisia hyvinkin korkealta ja arvovaltaiselta taholta neuvottu olemaan arvostelematta amerikkalaisten toimia. Perusteluna on ymmärtääkseni esitetty, ettei pidä suututtaa maailman ainoaa suurvaltaa arvostelemalla sen tekemisiä. Neuvossa on tietenkin kysymys kehotuksesta 1970-luvulla opittuun itsesensuuriin, joka siis tällä kertaa koskee Yhdysvaltoihin kohdistuvaa kritiikkiä.
Suoranaisen kauhun valtaan näyttävät edellä mainitut "neuvoantajat" joutuneen, kun presidentti Halonen meni YK:ssa koko maailman edessä tuomitsemaan Yhdysvaltain hyökkäyksen Irakiin kansainvälisen oikeuden vastaisena. Joten suomettumisessa löytyy, joka suuntaan.

Posted by Piruparka at 04:13 PM | Comments (0)

syyskuu 14, 2004

SEURAA JOHTAJAA

Mikäli muistikuvat ovat oikeita tuolta 50 vuoden takaa, "seuraa johtajaa" oli jonkinlainen apinointileikki, jota sen ajan lapset leikkivät. Sen ideana oli matkia kaikkia mahdollisia temppuja, joita johtajaksi valittu keksi tehdä itse ja samalla sitten teetättää muilla leikkiin osallistujilla.
Vaikka leikki on kaukana siitä puheenvuorosta, jonka Venäjän asevoimien komentaja viime viikolla käytti, puolen vuosisadan takaiset kisailut tulivat väistämättä mieleen kun uutiset kertoivat Venäjän päätöksestä tehdä ennalta ehkäiseviä iskuja kaikkialla maailmassa, osallistuessaan - (itse aiheuttamansa) - terrorismin torjuntaan. Jalomielisesti venäläiskenraali ilmoitti vielä, että heidän tarkoituksenaan ei ole käyttää ydinaseita näitä iskujen tehdessään.
Venäjän päätös osoittaa, että he ovat omaksuneet ja purematta karvoineen nielleet sen sotaopin, joka vuoden 2001 syyskuun 11. päivän Word Trade Centeriin tehtyjen iskujen jälkeen kehitettiin Yhdysvalloissa ja jota alettiin kutsua Bushin doktriiniksi. Sen mukaan on eettisesti hyväksyttävää käyttää hyökkäystä ja tappaa ihmisiä kaiken varalta ja varmuuden vuoksi missä päin maailmaa tahansa ihan vaan sen vuoksi, että näillä saattaisi olla terrorismiin taipuvaisia ajatuksia Yhdysvaltoja ja nyt siis myös Venäjää kohtaan.
Huolimatta siitä, että venäläisten itsensä taholta ei koskaan ole myönnetty oman, kylmän sodan aikaisen suurvalta-asemansa häviämistä, nyt nähty amerikkalaisten matkiminen osoittaa, että se myöntää Yhdysvaltojen olevan johtaja, jonka temppuja on apinoimalla seurattava. Samalla kerjätään ja myös saadaan amerikkalaisten hyväksyntä omalle provosoivalle ja kyseenalaiselle taistelulle, jota he ovat alkaneet trendikkäästi kutsua omaksi osuudekseen taistelussa terrorismia vastaan. Tämä taas osoittaa sen valtaisan, mutta surkuhupaisan suurvalta-aseman kaipuun, jota Venäjällä podetaan ja jonka saavuttamiseksi siellä ollaan valmiita saattamaan itsensä tilanteeseen, joka herättäisi lähinnä surumielistä hilpeyttä elleivät omaksutut toimintatavat olisi kaiken hyväksyttävyyden alapuolella.
Vaikka Pohjois-Ossetiassa, Moskovassa ja muuallakin Venäjällä tehdyt terrori-iskut ovat ehdottoman tuomittavia, on muistettava, että tsetseenit, jotka venäläisten mielestä kaikki ovat terroristeja, taistelivat alun perin ja taistelevat edelleenkin oman itsenäisyytensä puolesta. En mahda mitään mielleyhtymälle, että eräs toinenkin kansa taisteli itsenäisyytensä säilyttämiseksi noin 65 vuotta sitten. Vastustajakin oli sama vaikkakin eri nimellä varustettu. Sotaa kutsuttiin talvisodaksi. Tuolloin itsenäisyytensä puolustajia ei luonnollisestikaan kutsuttu terroristeiksi.

Posted by Piruparka at 03:56 PM | Comments (0)

kesäkuu 29, 2004

LOHTA JA MUUTA KALAA

Sananlaskun mukaan kuuseen kurkottamista seuraa yleensä katajaan kapsahtaminen. Toisaalta toisen sanonnan mukaan lohi on niin arvokas kala, että sitä kannattaa pyytää vaikkei saisikaan. No, oli miten oli. Katkeraan loppuun asti uskoneiden lippos-fanien (-uskovaisten) on kai viimeinkin myönnettävä, että EU:n komission puheenjohtajuuden havitteleminen oli resursseihin nähden varsin kookas pala haukattavaksi, oli kakku miten makeaa tahansa. Vaikka Lipponen suomalaisten silmissä onkin melkoinen EU-taiteilija, se ei komission päällikkökisassa riittänyt juuri alkua pitemmälle.
Sen sijaan Irlanti, ilmeisesti viimeisenä puheenjohtajatoimenaan, kaivoi esiin sellaisen miehen kuin Jose Manuel Durao Barraoso. Kyseisen sanahirviön tunnustaa nimekseen Portugalin pääministeri joka, kuten arvata saattaa, edustaa sitä konservatiivi-leiriä, joka edelleen on suurin ryhmittymä EU-parlamentissa. Tämä Jose Manuel ei Lipposen ja muiden pyrkyreiden tapaan ole ollut edes tyrkyllä komissioin puheenjohtajaksi, joten nimen esillä pitäminen ei sittenkään ollut se ainoa keino, jolla oli merkitystä myönteisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Mikä sitten on tämä mies, jonka nimeäkin suomalaiset joutunevat opettelemaan ties kuinka pitkään. Pikaselvityksen jälkeen komission uusi puheenjohtaja on iältään 48 vuotias ja koulutukseltaan sekä juristi että valtio-oppinut. Hänellä on kaiketi hyvät suhteet Yhdysvaltoihin ja presidentti Bushiin, koska oli tiettävästi kannattamassa Yhdysvaltain Irak-hyökkäystä. Hän myös kannattaa EU:n ja USA:n suhteiden tiivistämistä. Suoranaista rähmällään oloa valtameren taakse hieman rajoittaa ehkä se, että hän kannattaa muiden muassa Kioton ilmastosopimusta ja kuolemantuomion poistamista USA:n vastustuksesta huolimatta.
Portugalin suomalaiset taitavat tuntea parhaiten lomakohteena. On kuitenkin huomattava, että komission uuden puheenjohtajan kotimaa lasketaan samalla tavoin EU:n pienten maiden joukkoon kuin Suomikin ja siksi monista asioista saattaa löytyä yhteisiäkin etuja ajettavaksi. Aika näyttää.
Kun toiveet Lipposen valitsemisesta komission puheenjohtajaksi rupesivat hiipumaan, alkoi ilmaan lennellä nimiehdotuksia niin sanotuiksi rivikomissaareiksi. Paljon hyviä nimiä, ei siinä mitään. Pallo on kuitenkin Lipposella. On täysin hänen asiansa, kelpaako saaliksi lohen sijasta vähän vaatimattomampikin kala. Ja miksei kelpaisi. Olisihan se aika outoa asioiden hoitoa, jos Suomen hallituksen virallinen ehdokas komissioin puheenjohtajaksi ei kelpaisikaan samalle hallitukselle rivikomissaariksi.

Posted by Piruparka at 03:18 PM | Comments (0)

huhtikuu 16, 2004

GLOBALISAATIO

Avasi sitten lehden, radion tai television, voi olla varma, että ennemmin tai myöhemmin sieltä vastaan törmää sana globalisaatio. Olen ymmärtänyt, että sana tarkoittaa yleensä asioita, jotka koskevat koko maapalloa. Sanalle ei kuitenkaan ole löytynyt (keksitty) sellaista suomenkielistä vastinetta, jota voisi sujuvasti käyttää normaalin kielenkäytön yhteydessä. Maapalloistuminen on yksi eniten hilpeyttä herättäneistä yritelmistä. Toinen, todennäköisesti vieläkin naurettavampi keksintö on maailmanlaajuistuminen (piti lukea sana useamman kerran, että tuli oikein kirjoitetuksi). Tästä eteenpäin käytän kuitenkin sanaa globalisaatio, se kun kuitenkin on huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin tähän mennessä keksityt suomenkieliset versiot.
Jostain syystä asioiden globalisoituminen assosioituu ihmisten mielissä usein talouselämään ja markkinoihin. Ehkä juuri siksi sanasta syntyy niin negatiivinen kuva, sillä markkinoiden määräävä asema näkyy lähes kaikilla elämänaloilla, eikä välttämättä kovin positiivisissa merkeissä. Koska kaikista epämiellyttäviin ajatuksiin viittaavista ilmaisuista pyritään muutenkin pääsemään eroon ja muuttamaan niitä, niin ilmeisesti samasta syystä myös globalisaatio- sanasta aivan väkisin yritetään vääntää suomalaiseen suuhun sopivaa, miellyttäviä tuntemuksia herättävää ilmaisua. Mitä ainakaan nuo edellä mainitut sanahirviöt eivät ole.
Huolimatta siitä, että globalisaatiolla voisi ihan oikeasti olla myönteisiäkin ulottuvuuksia, sen seuraukseksi yleensä mielletään työpaikkojen karkaaminen halvan tuotannon maihin eli Kiina-ilmiö, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, ahneus toimii kaiken toiminnan moottorina ja käyttövoimana. Näyttäisi siltä, että enää ei riitä, että hieman enemmän kehittyneet maat jakavat armahtavaisesti avustuksia kehitysavun nimikkeellä vähän vähemmän kehittyneille maille, vaan globalisaatioksi mielletty käyttäytymismalli näkyy myös yksittäisten ihmisten toiminnassa. Kaiken aikaa on käynnissä erilaisia keräyksiä niin kutsuttujen vähävaraisten hyväksi ja globalisaation hengessä muiden muassa varakkuudestaan "omantunnontuskia" kärsivät, paremmiksi ihmisiksi itsensä mieltävät, pääsevät julkisesti näyttämään ja toteuttamaan humanitaarista itseään, jakamalla globalisaation mallin mukaan armopaloja vähempiosaisille. Sana solidaarisuus, joka vielä 1960- 70 luvuilla oli kaikkien huulilla, on häipynyt historian hämärään ja sitä ja sen merkitystä tuskin enää tunnetaan. "Valitettavasti".
Vaikka ajatus pakinaan alun perin syntyi mielleyhtymästä hahmottaa globalisaatiosta myös myönteisiä näköaloja, tulos näkyy edellä. Siksi tunnenkin myötätuntoa niitä kielinikkareita kohtaan, jotka pyrkivät löytämään sanalle globalisaatio suomenkielisen synonyymin.

Posted by Piruparka at 08:34 AM | Comments (0)

huhtikuu 14, 2004

UUSI VIETNAM?

Kun Yhdysvallat runsas vuosi sitten lähti miehittämään Irakia, vastarinta oli varsin vaisua. Toki sen verran ihmisiä kuoli ja ilmassa oli sotimisen meininkiä, että voitiin puhua Yhdysvaltain käymästä sodasta Irakia vastaan. Mutta kovinkaan pitkään ei kestänyt, kun Saddam Husseinin patsaita oltiin joukolla kaatamassa ja tähän toimintaan osallistuivat hyvinkin innokkaina myös irakilaiset.
Vaikka herra Bush liittolaisineen käyttikin keksittynä "keppihevosena" ja jonkinlaisena perusteluna Irakiin tehtävälle sotaretkelle niin sanottujen joukkotuhoaseiden olemassaoloa nähtiin hyökkäyksessä, ilmeisesti ainakin Yhdysvalloissa, myös poliittis-uskonnollisia piirteitä. Muistini mukaan herra Bush taisi uskonnollisessa hurmiossaan ja sotainnossaan puhua hyökkäyksen yhteydessä jopa ristiretkestä. Valtaisa joukko tavallisia amerikkalaisia oli siinä lapsenomaisessa uskossa, että Yhdysvallat oli lähdössä pelastamaan Irakin alistettua kansaa yksinvaltiaan käsistä ja viemään heille "amerikkalaisen vapauden ja demokratian ilosanomaa". Tällaista käsitystä tietenkin oli tukemassa uutiskuvissa näytetyt diktaattorin patsaiden kaatamiset.
Patsaiden kaatamisesta on kulunut vuosi. Yhdysvaltain yritys rakentaa Irakiin uudenlaista hallintojärjestelmää on epäonnistunut. Jos jossain asiassa on pientä edistystä saavutettukin, on takaiskut olleet sitäkin mittavampia. Varsinaisissa sotatoimissa kuolleiden amerikkalaissotilaiden määrä uhreina ylitettiin jo ajat sitten, eivätkä liittolastenkaan joukot ole säästyneet menetyksiltä. Joka päivä sodan päättymiseksi julistamisen jälkeen on uutisoitu iskuista miehittäjiä kohtaan.
Puuttumatta sen tarkemmin alueella vallitseviin uskonnollisiin kysymyksiin on selvää, että nyttemmin myös Saddam Husseinin alistamat shiia-muslimit ovat kääntyneet amerikkalaisia miehittäjiä vastaan. Enää ongelmana ei ole yksittäiset iskut amerikkalaisia tai muita paikalla olevia länsimaitten kansalaisia kohtaan, vaan voidaan puhua kokonaan uudesta sodasta. Jos Yhdysvallat kuvitteli että se, Saddam Husseinin kukistettuaan, voisi sanella Irakin tulevaisuuden ja määrätä maahan mieleisensä hallinnon, se mitä ilmeisemmin erehtyi hyvinkin pahasti. Ja tästä erehdyksestä se todennäköisesti tulee kärsimään vielä pitkään.
Irakin sodan alkuvaiheessa jotkut esittivät alakuloisia tulevaisuudennäkymiä Yhdysvalloille ennustamalla, että Irakista on tulossa amerikkalaisille uusi Vietnam. Sotaa koskevista pessimistisistä ajatuksistaan huolimatta ei tämän kirjoittajalla ollut tuolloin kanttia yhtyä noihin mielipiteisiin. Nyt on tilanne toinen. Niin murheellista kun se onkin, kovin suurin toivein ei Irakiin näillä näkymin voi suhtautua.

Posted by Piruparka at 08:32 AM | Comments (0)

huhtikuu 06, 2004

MUUTTUNUT SOTILASLIITTO?

Naton laajentuminen on antanut otsikoihin aiheita ja uutisille sisältöä pitkin kevättä. Kun puolustusliiton jäsenmäärä lisääntyi seitsemällä uudella valtiolla mukaan luettuna Baltian maat, sen vaikutusvalta ulottuu näin aivan Suomen lähituntumaan. Tämä aiheutti sen, että myös suomalaisissa puheenvuoroissa niin sanottu Nato-keskustelu on saanut jälleen vauhtia. Argumenteissa on esiintynyt vastustusta, mutta jostain syystä erityisesti puolustajien kannanotot ovat kuuluneet. Lieneekö heillä ollut kovempi ääni tai tehokkaammat tiedotuskanavat.
Jo pitkään on suomalaisilla Naton kannattajilla ollut yksi perustelu ylitse muiden. Heidän näkemyksensä mukaan Nato ei ole enää pitkään aikaan ollut sama järjestö mikä se oli kylmän sodan aikana. Tämänkaltaisessa ajattelussa on tiettyä logiikkaa. Kun Nato vuonna 1949 perustettiin, sen päätehtävä oli puolustaa jäseniään kommunismia eli siis ensisijaisesti silloista Neuvostoliittoa vastaan. Vaikkei kommunismia maailmasta olekaan hävitetty, niin Neuvostoliitto hävitti itse itsenä ja näin Natolta hävisi yksi sen olemassaolon tärkeimmistä motiiveista. On toki myönnettävä, että Natossa ollaan kuumeisesti etsitty ja löydettykin uusia tehtäviä. Näitä on löytynyt niin sanotusta rauhankumppanuusmenettelystä ja rauhanturvatoiminnasta. Vaikka sana rauha näissä aktiviteeteissa esiintyykin, ei Nato silti mitään rauhankyyhkysten levitystä harjoita, vaan kysymyksessä edelleenkin on mitä suurimmassa määrin sotilasliitto.
Toinen muuttumaton seikka Natossa on, että se edelleen pysyy vahvasti Yhdysvaltain johdossa, etten sanoisi talutusnuorassa ja tarvittaessa otetaan käsikassaraksi puolustamaan ja laajentamaan jopa amerikkalaista elämänmuotoa, jos se Katsotaan palvelevan Yhdysvaltain etua.
Olen vakuuttunut, että se innokkuus - millä kommunismin hallitsemat itäisen Euroopan valtiot ja Neuvostoliittoon kuuluneet Baltian maat ovat Nato-jäsenyyttään ajaneet - on kohdistunut vain ja ainoastaan järjestöön jonka pääasiallinen tehtävä on ollut kommunismin ja Neuvostoliiton vastustaminen. Halu osallistua "muuttuneen" Naton "muuttuneisiin" toimintamuotoihin ei ole ollut itäeurooppalaistan valtioiden Natoon liittymisen vaikuttimena, vaan turvallisuustakuut entistä Neuvostoliittoa, nykyistä Venäjää vastaan.
Oli suorastaan surkuhupaisaa seurata uusien Nato-maiden ilmoittautumista presidentti Bushille. Piruparka, joka tuntee vastenmielisyyttä kaikenlaista rämällään oloa kohtaan, ei voinut rauhallisin mielin ja vihastumatta katsella sitä alamaista nöyristelyä, millä Naton seitsemän uuden jäsenmaan edustajat kävivät vakuuttelemassa alamaisuuttaan ja uskollisuuttaan Yhdysvalloille.

Posted by Piruparka at 08:28 AM | Comments (0)

maaliskuu 23, 2004

EUROOPPAKO TÄHTÄIMESSÄ?

Madridin terroriteon jälkeen on Euroopassa ja muuallakin maailmassa herännyt lukuisa määrä kysymyksiä: Kuka tai ketkä ovat pommi-iskujen takana? Onko liikkeellä ollut baskijärjestö Eta vai onko syylliset etsittävä al-Qaidan suunnalta (joka kylläkin on ilmoittautunut iskun tekijäksi)? Marokkolaisia ääri-islamilaisia on tiettävästi ollut pidätettynä. Vai voisiko ehkä kysymyksessä olla näiden kaikkien yhteistyö? Vastauksia on harvassa ja jos niitä löytyykin, kysymyksiä on joka tapauksessa enemmän.
Yksi niistä kuuluu: Merkitseekö terrori-iskun tekeminen Espanjaan sitä, että nyt koko Eurooppa on terroristien tähtäimessä, vai ovatko silmätikkuna vain "Bushin kaverit" eli ne maat, jotka olivat joukkoineen tukemassa Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin? Jostain muistin lokerosta tunkee mielikuva tiedotusvälineiden välittämästä tiedosta, että Osama bin Ladenin olisi ilmoittanut kutakuinkin niin, että al-Qaida ottaa itselleen oikeuden kostaa sopivana ajankohtana niille maille, jotka ovat olleet mukana Irakin sodassa. Euroopan maista isommalla joukolla siellä ovat olleet, Espanjan lisäksi, ainakin Italia ja tietenkin Iso-Britannia. Tulevista EU-maista on Puola ehkä innokkaimpana ollut sotimassa. Mikäli tästä on kysymys, emme me Suomessa voi huokaista helpotuksesta, kun emme lähteneet mukaan Bushin ristiretkelle ja Yhdysvaltain johtamaan koalitioon, vaan sitä, että EU:n jäsenenä Suomenkin on oltava mukana torjumassa terrorismia muun Euroopan mukana, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisimme "kieli pitkällä" juoksemassa George W:n perässä hyökkäilemässä hänen osoittamiaan roistovaltioita vastaan.
Kun Yhdysvallat noin vuosi sitten hyökkäsi Irakiin, yhtenä merkittävimpänä perusteluna oli jatkaa terrorismin vastaista sotaa, joka oli aloitettu Afganistanissa. Ei ole jälkiviisastelua todeta, että ne toimet, joilla Yhdysvallat suureen ääneen lähti, YK:n ja muun maailman mielipiteistä välittämättä, kukistamaan terrorismia, ovatkin kääntyneet sitä itseään vastaan ja aiheuttaneet sen, että terrorismin uhka on vain kasvanut ja levinnyt ympäri maailmaa.
Onko terrorismin torjumiseen mitään keinoja? Siinä taas kysymys vailla vastausta. "Viisaat miehet" ehdottavat raportissaan puhdasta rahaa, vähintään miljardi euroa, puolustuksen ja tiedustelun teknologiaan. Joidenkin toisten mielestä EU :iin pitäisi perustaa erityinen terrorismin torjuntaan erikoistunut komissaari tai peräti Euroopan CIA. Keksittiin sitten mitä keinoja tahansa, yhden asian terrori-iskun jälkeiset Espanjan vaalit kuitenkin näyttivät osoittavan. Bushin kaverit eivät saaneet kansalta kannatusta.

Posted by Piruparka at 08:20 AM | Comments (0)

joulukuu 19, 2003

ITSE KEITETYT LIEMET

Otsikosta saattaisi olettaa, että jatkossa seuraa joulunaikaan sopivaa suunpieksäntää itse keitetyistä jouluruoista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ylle merkitty on tarkoitettu viittauksena erääseen television ajankohtaisohjelmaan, jossa puhuttiin esiin kaivetun Saddam Husseinin tuomitsemisesta ja siitä kuka sen tekee. Vaihtoehtoja on tasan kolme. Ja valittiin näistä mikä hyvänsä, siitä on seurauksena vähintäänkin mahdollisuus, että amerikkalaiset joutuvat hyvinkin kiusallisiin tilanteisiin eli kiehuvat itse keittämässään Irak-liemessä. Tästä syystä Saddamin löytyminen hengettömänä, mutta kuitenkin tunnistettavana olisi ollut amerikkalaisille huomattavasti mieluisampi ratkaisu.
Olen ymmärtänyt, että amerikkalaisilla ei ole halua (olisiko edes oikeutta) lähteä yksin tuomitsemaan entistä diktaattoria. Vaikka tässä ratkaisussa koko oikeudenkäynti olisi siellä esitettyine lausuntoineen täysin amerikkalaisessa valvonnassa, oikeuden jakamisesta saattaisi syntyä puhdasta teatteria. Käsikirjoituksia tällaiseen näytökseen löytyisi pilvin pimein sadoista jenkkien oikeussalisarjoista. Tosin syytetyn osalta lopputulosta jouduttaisiin käsikirjoituksessa muuttamaan.
Mikäli Saddamin pahat teot annettaisiin irakilaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi olisi Bushinkin toivoma kuolemantuomio todennäköinen lopputulos. Tässä ratkaisussa amerikkalaiselta kannalta ongelmallisinta on se, että he eivät pääsisi valvomaan Saddamin puheita ja lausuntoja, joilla todennäköisesti mollattaisiin mielihyvin nykyistä miehittäjää. Kukaan ei tiedä mitä salaisuuksia saattaisi putkahtaa päivänvaloon vaikkapa Iranin ja Irakin välisen sodan ajoilta. Silloinhan Yhdysvallat oli Irakin "rakkain" ystävä ja tukija. Ainakin Amerikan kansa saattaisi olla hyvinkin yllättynyt, mitä kaikkea tunkiota kaivellessa tulee esille.
Yhdysvaltain näkökulmasta ehkä kaikkein hankalin vaihtoehto olisi se, että Saddam Hussein tuomittaisiin jossain kansainvälisessä tuomioistuimessa. Myös sieltä saattaisi levitä tietoja Irakin ja Yhdysvaltain aikaisemmasta, hyvinkin läheisestä yhteistyöstä. Sen lisäksi olisi vielä melko varmaa, että Saddam saisi pitää ainoansa eli henkensä.

Posted by Piruparka at 08:36 PM | Comments (0)

marraskuu 07, 2003

BAROMETRIT

Ellen aivan väärin muista, sanalla barometri tarkoitettiin aikoinaan ilmapuntaria. Nykyisin erilaisilla barometreillä mitataan ilmanpaineen lisäksi lähes kaikkea, mitä vain on mitattavissa. Sanalla tarkoitettaneen jonkinasteista gallup-ennustetta, mutta kuten tiedetään, ennustajan toimenkuva ei yleensäkään ole kovin vakuuttava, joten mieluimmin puhutaan barometreistä, jolloin uskottavuuden oletetaan ainakin jossain määrin paranevan. Ilmanalaan nyt puheena olevat barometrit liittyvät korkeintaan "mielipideilmaston" välityksellä, joita se, mitä ilmeisemmin myös kartoittavat.
Muutaman kerran vuodessa esitellään tiedotusvälineissä niin sanotun Eurobarometrin tuloksia. Hiljattain julkaistiin tieto, että EU:n kansalaisista suomalaiset suhtautuvat kaikkein kielteisimmin Yhdysvaltoihin. Siinä eivät näköjään ole auttaneet sen enempää Martti Ahtisaaren, Paavo Lipposen kuin Max Jakobsoninkaan muistutukset lipomisen ja mielinkielin olemisen tärkeydestä maailman ainoaa suurvaltaa kohtaan, vaan kansa uskoo omiin aistihavaintoihinsa ja muodostaa mielipiteensä niiden perusteella.
Toki heti on huomautettava, että kovin USA-myönteinen ei muukaan Eurooppa ole. 53 prosenttia meistä EU:n 15:n maan kansalaisista pitää Yhdysvaltoja suurimpana uhkana maailmarauhalle. Samalle, tässä tapauksessa jaetulle kakkossijalle mahtuvat yhtä suurella äänimäärällä "pahan akseliin" ja "roistovaltioiksi" luokitellut niin Iran kuin Pohjois-Koreakin. Suurimpana maailmanrauhan uhkaajana eurooppalaiset pitävät kuitenkin Israelia. Tätä mieltä on 59 prosenttia EU:n kansalaisista. Tämä ei välttämättä ole mikään yllätys huolimatta siitä, että juutalaisvaltion toimia käsitellään EU:n tiedotusvälineissä yleensä hyvinkin varovasti, etten sanoisi suorastaan silkkihansikkain. Sen verran traumaa on eurooppalaisille jäänyt toisen maailmansodan tapahtumista. Siitä huolimatta uutiset kertovat, että pelkkä barometrin tuloksen julkaiseminen sai Israelin Brysselin suurlähetystön suorastaan raivoihinsa siitä juutalaisvastaisuudesta, joka Euroopassa heidän mielestään näyttää vallitsevan. Piruparka voi vain mielessään uumoilla sitä hirmumyrskyä, mikä syntyisi, jos Lähi-idän tapahtumien ja aitojen rakentamisen uutisoinnin yhteydessä alettaisiin muistelemaan niitä aitoja joiden sisäpuolelle ennen on ihmisiä eristetty. Sellaisen hirmumyrskyn ennustamiseen eivät mitkään barometrit enää riittäisi.

Posted by Piruparka at 08:15 PM | Comments (0)

lokakuu 07, 2003

ENNEN KOETTUA ELI MITÄ MINÄ SANOIN

Enää ei ole mikään uutinen, kun tiedotusvälineet toistavat Yhdysvaltain haluavan ehdottomasti pitää kiinni yksinoikeudestaan kaikkeen määräysvaltaan, mikä koskee Irakin jälleenrakennustoimintaa. Varsinainen uutinen ei ole sekään, että samainen Yhdysvallat esittää YK:ssa päätöslauselmaa, jonka mukaan muiden maiden olisi osallistuttava jällenrakennustyöstä aiheutuviin kustannuksiin. Itse asiassa tiedotusvälineiden välittämä tieto aiheutti tämän kirjoittajassa jonkinlaisen de'ja vu-ilmiön, jolla tarkoitetaan kokemusta, että tämä tilannehan on eletty joskus aikaisemminkin.
Koska uskomukset sielunvaelluksista ja aikaisemmin eletyistä elämistä eivät koskaan ole Piruparan mieltä vaivanneet, kyseinen, ennen koetun vaikutelma saattoi syntyä ehkä siitä, että Yhdysvaltain toimenpide oli niin odotettu ja ennalta arvattavissa, että siitä välittyi edellä mainittu, ehkä "sielunvaellukseenkin" viittaava kokemus.
Yleensä sanotaan, että ei ole oikein fiksua viisastella jälkikäteen sanomalla, että "mitä minä sanoin". Koska Piruparan fiksuus on kuitenkin vähintäänkin kyseenalaista, kerron, että 31.1.2003 julkaistussa pakinassani "Sotaa ja ruskeakielisyyttä" kerroin varsin tarkkaan, kuinka tulee käymään, kun sodan tuhojen aiheuttamille kustannuksille ja jälleenrakentamiselle aletaan etsimään maksajia. Siihenkään aikaan tuon tekstin kirjoittaminen ei edellyttänyt mitään ennustajaukon lahjoja, mistään aikaisemmin eletyistä elämistä saaduista kokemuksista nyt puhumattakaan. Tuolloin Yhdysvaltain hyökkäys Afganistaniin ja sen maksajat olivat vielä sen verran tuoreessa muistissa, ettei johtopäätösten tekeminen ollut edes vaikeaa.
Kun nyt ruvettiin muistelemaan, niin todettakoon vielä, että olen edelleen samaa mieltä kuin silloin, että hyökätessään Irakiin, Yhdysvallat itse asiassa laski muun maailman maksavan sodan tuhojen kustannukset, tulihan maailmalta rahaa ja muuta apua myös Afganistanin jälleenrakentamiseen varsin helposti. Ja vaatiessaan muuta maailmaa sodan maksumieheksi, eivät amerikkalaiset sen kummempia perusteluja katso tarvitsevansa kuin sen, että hoitivat Saddam Husseinin pois vallasta, elleivät ehkä ihan hengiltä saaneetkaan ? Toisaalta heidän suunnitelmansa ja tiedustelutietonsa näyttävät pettäneen siinäkin, että irakilaisilla olisi olut valtava halu saada Saddamin hirmuvallan tilalle amerikkalainen "vapaus".

Posted by Piruparka at 07:55 PM | Comments (0)

syyskuu 12, 2003

NAAPURIA "NEUVOMASSA"

Kovin usein ei vuosisatojen saatossa ole päässyt käymään, että suomalaisilla olisi ollut tilaisuutta tuntea paremmuuttaan läntistä naapurimaata eli entistä emämaataan ja rakasta "vihollista" Ruotsia kohtaan. Ainoat pätemisen mahdollisuudet ovat olleet aktiivinen osallistuminen toiseen maailmansotaan ja satunnaiset urheilusuoritukset, jotka ovat yltäneen naapurin saavutuksia paremmiksi. Yleensä tuon läntisen kuningaskunnan sekä kansalaiset, että valtiollinen johtoeliittikin on suhtautunut itäiseen naapuriinsa ja sen kansalaisiin suorastaa ylimielisesti tai parhaimmillaankin isovelimäisen ymmärtäväisesti, jonka asenteen naapuri on katsonut oikeuttavan "Koskenkorvaa kittaavien metsäläisten" ja jopa "mongolien jälkeläisten" opastamiseen ja neuvomiseen oikealle tielle. On selvää, että suhtautuminen juontaa juurensa aikaan, jolloin Suomi oli - ellei nyt aivan alusmaa - niin kuitenkin se osa Ruotsin valtakuntaa, jonka ainoa tehtävä oli luovuttaa sotaväkeä Ruotsin kruunun ja kuninkaan käyttöön ja rahoittaa valtavilla veroilla kuninkaallisia sota- ja valloitusretkiä.
Aika kuitenkin on muuttunut. Huolimatta siitä, että Ruotsi hieman pimennetyin lyhdyin ja naapuriltaan salaa pyrki livahtamaan EU:n jäseneksi, mutta Suomi ehti kuitenkin mukaan samaan junaan ja molemmat hyväksyttiin samanaikaisesti liitettäväksi yhteiseen eurooppalaiseen perheeseen.
Jostain syystä Ruotsin EU-jäsenyys, ainakin Piruparan havaintojen perusteella, on ollut jotenkin väritöntä ja laimeaa kun taas Suomi tuntuu olevan joka paikassa "suuna ja päänä" hääräämässä ja yleensä mallioppilaan ominaisuudessa pyrkimässä milloin mihinkin keskiöön ja ytimiin.
Ehkä suomalaisten tarve esiintyä EU:n mallioppilaana aiheutti sen, että liityimme ensimmäisten joukossa myös Euroopan rahaliiton jäseneksi ja siirryimme, päinvastoin kun Ruotsi, opettelemaan eurojen käyttöä. Ja tämä jos mikä antoi suomalaisille etulyöntiaseman naapuriin verrattuna. Ilmeisesti koskaan historian aikana ei ole sattunut niin "makeaa" tilannetta, että suomalaiset pääsisivät kertomaan ruotsalaisille, kuinka paljon fiksumpia rajan tällä puolella ollaan, kun olemme valinnet euron, Ruotsi kun typeryyttään ja jääräpäisyyttään on sitkeästi säilyttänyt muinaisen kruununsa. Näin herkullista mahdollisuutta itsensä ja suomalaisten kehumiseksi ja ei ole jättänyt käyttämättä yksikään kynnelle kykenevä poliitikko. Tätä euron ylistykseksi naamioitua naapurin mollaamista ovat käyneet harjoittamassa tasavallan presidentti, pääministeri, eduskunnan puhemies sekä ay- ja muut etujärjestöjohtajat, vain ihan muutamia mainitakseni.

Posted by Piruparka at 07:35 PM | Comments (0)

heinäkuu 22, 2003

SELITTELYN PAIKKA

Piruparka ei kuulu niihin ihmisiin, jolla sodankäynnin filosofia olisi mitenkään erityisesti hallinnassa. Sen verran asiaan olen kuitenkin, ihan vaan mielenkiinnon vuoksi perehtynyt tietääkseni, että lähes ainoa sodankäynnin perustelu on puolustautuminen. Toisen yleisesti hyväksytyn sotaan lähdön syyn muodostaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen auttaminen. Kaikki muut, ideologiset, uskonnolliset, poliittiset tai muut vastaavat syyt ovat tuomittavia. Tässä yhteydessä on toki mainittava, että historiassa puolustautumista on käytetty "keppihevosena" sodan aloittamiselle ehkä useammin kuin varsinaista puolustautumis- tai auttamisperustetta, (suomalaiset tietenkin muistavat Neuvostoliiton "puolustautumisen" Mainilan laukauksia vastaan).
Kun "B- miehet", Bush ja Blair koalitioineen hyökkäsivät Irakiin, he nimenomaan perustelivat hyökkäystään puolustautumisella joukkotuhoaseita vastaan. Toki sivulauseissa tuli esiin, että Saddam on niin p-mainen mies, että ei olisi väliä vaikka hän ja hänen hallintona saataisiin tuhottua samassa rytäkässä.
Sitten kävi niin, kuten moni oli vahvasti epäillyt, että joukkotuhoaseita, joita vastaan oli määrä puolustautua, ei ole löytynytkään. Sen jälkeen piti alkaa selitellä. Herra Bush, jonka ÄO ei ennenkään ole ollut kovin korkeassa kurssissa, hakkaa edelleen päätään seinään ja väittää, että jossain on pommeja piilossa. Blair sen sijaan tuntuu antaneen jo hieman periksi ja yrittää etsiä hyökkäyksen syitä nimenomaan Saddamin huonosta hallinnosta, joka oli saatava kumottua, että tilalle voitaisiin muodostaa parempi ja oikeudenmukaisempi järjestelmä. Ei tosiaan uskoisi, että äänessä ovat maailman johtavat valtionpäämiehet.
Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi kannattaisi pohtia, mitä maailmalla sanottaisiin, jos suomalaiset hyökkäisivät vaikkapa Viroon ja perustelisivat hyökkäystään sillä, että siellä on niin huono hallintojärjestelmä, että Suomi kokee sen uhkana omia etujaan ja hyvinvointiaan kohtaan, koska Viro houkuttelee Suomesta yrityksiä pienemmillä palkoilla ja edullisemmalla verotuksella. Vaihdossa sieltä kun on annettavana vain huoria ja varkaita.

Posted by Piruparka at 04:38 PM | Comments (0)

heinäkuu 18, 2003

YLLÄTTÄVÄÄ TIETOA

Kuten tiedotusvälineitä vähänkään seuraavat tietävät, maailman mahtivaltio Yhdysvaltain ulkopoliittiseen sanastoon alkoi syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeen ilmestyä käsite "roistovaltiot". Sitä on käytetty sen jälkeen kuvaamaan monia eri valtioita ja kuten nimi kuvastaa, ei mitenkään positiivisessa sävyssä. Kun herra Bush jakoi maailman kahteen osaan määritelmällä, että toiset ovat Yhdysvaltain puolella ja toiset sitä vastaan, ajatus pääpiirteittäin kulki niin, että Yhdysvaltain vastustajien on katsottu kuuluvan ns. roistovaltioiden leiriin. Täytyy myöntää, että Piruparkakin pitkään uskoi, että käsite roistovaltiot oli vain herra Bushin lännen elokuvista tutuksi tullutta retoriikkaa ja siksi tieto siitä, että se on ihan virallisesti kirjattu Yhdysvaltain uuteen, vuonna 2002 hyväk-syttyyn turvallisuusstrategiaan, oli jopa jonkinlainen yllätys.
Millä tavalla Yhdysvallat sitten ihan virallisesti määrittelee nämä roistovaltiot? Turvallisuusstrategian sanoin nämä valtiot:
1. Kohtelevat kansalaisiaan brutaalisti ja haaskaavat luonnonvarojaan johtajien henkilökohtaisen edun vuoksi.
2. Eivät kunnioita kansainvälisiä lakeja, uhkaavat naapureitaan ja rikkovat törkeästi tekemiään kansainvälisiä sopimuksia.
3. Pyrkivät hankkimaan joukkotuhoaseita ja muuta kehittynyttä sotateknologiaa käyttääkseen sitä pelotteena tai hyökkäysvälineenä hallintonsa aggressiivisten tavoitteiden edistämiseksi.
4. Tukevat terrorismia ympäri maailmaa.
5. Hylkäävät inhimilliset perusarvot ja vihaavat Yhdysvaltoja ja kaikkea mitä se edustaa.

Viidennen kohdan loppuosaa lukuun ottamatta teksti tuntuu jotenkin tutulta. Miksiköhän? No, ainakin Piruparan näkökulmasta katsoen kaikki kohdat sopivat täsmälleen Yhdysvaltoja kuvaavaksi määritelmäksi, joten se niistä roistovaltioista.

Posted by Piruparka at 04:36 PM | Comments (0)

huhtikuu 23, 2003

TUHOTUT KULTTURIARVOT

Sanomattakin on selvää, että sodissa on tuhoutunut ja tuhoutuu jatkossakin historiallisesti korvaamattomia kulttuuriarvoja. Irak ja erityisesti Bagdad on edustanut ymmärtääkseni kulttuurihistoriallisesti yhtä maailman arvokkaimmasta kulttuuriperinnöstä, tuolle alueelle kun sijoittui aikoinaan Mesopotamia, joka kaiketi aikoinaan oli yksi sivistyksen kehto.

USA:n Irakia vastaan käymän sodan seurauksena ensin pommitukset tuhosivat arvokkaita ja historiallisesti merkittäviä rakennuksia ja jonkinlaisena lieveilmiönä (myös sodasta johtuvana) alkoi museoiden ryöstely, jota amerikkalaiset eivät pystyneen (halunneet) estämään ja joka televisiokuvien perusteella oli ainakin osittain aivan puhdasta vandalismia, jossa esineiden rikkominen näytti olleen päätarkoitus. Historia kuitenkin kertoo tapauksista, jolloin valloittajalla on ollut myös sen verran sivistynyttä luonnetta, että on jättänyt kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet tuhoamatta.

Lähihistoria toisen maailmansodan ajalta kertoo, että miehittäessään Ranskaa, monista kauheuksista ja pahoista teoistaan syytetty Hitler jätti kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Pariisin tuhoamatta, vaikka hänellä siihen oli mahdollisuus. Tosin kysymyksessä taisi olla sopimus, jolla Ranska, pelastaakseen Pariisin, antautui miehitettäväksi, mutta välinpitämätöntä ja itsetarkoituksellista kulttuurin tuhoamista ei edes Hitler kannattanut.

Toinen, ajallisesti paljon vanhempi tapaus sattui vuonna 453, jolloin Attila, suuri valloittaja ja sotapäällikkö sotaretkillään saapui Rooman porteille, tarkoituksenaan valloittaa Rooma. Silloin hänen puheilleen saapui paikallinen piispa, joka kertoi Attilalle, että huolimatta menestyksekkäistä ja maineikkaista sotaretkistään ja valloituksistaan, tämä tultaisiin historian saatossa muistamaan vain ja ainoastaan miehenä, joka tuhosi Rooman. Tarina kertoo, että Attila kääntyi pois ja jätti Rooman valloittamatta. Sen verran maineella oli merkitystä.br>
Tuhotessaan sotainnossaan yhden maailman sivistyksen kehdoista, Georg W. Bush paljasti oman moukkamaisen sivistymättömyytensä, ja siitä hänet historia tulee aina muistamaan.

Posted by Piruparka at 03:20 PM | Comments (0)

maaliskuu 28, 2003

BUSHIN DOKTRIINI

Muutamalla sanalla sanottuna Bushin doktriini tarkoittaa Yhdysvaltain oikeutta suorittaa ennalta ehkäisevä hyökkäys mihin tahansa kohteeseen. Kriteerit lienevät tapauskohtaiset ja ne kaiketi riippuvat siitä, mitkä ovat George W.:n kannatuslukemat ja kuinka lähellä ovat seuraavat presidentinvaalit tai mitä muuta tämän marionetin päähän saadaan uskoteltua.

Suurvallat ovat kautta aikojen perustelleet asevarusteluaan sillä, että voivat puolustaa itseään vihollisen - yleensä toisen suurvallan - hyökkäystä vastaan. En muista koskaan silmiini sattuneen tietoa, että jollain valtiolla olisi sen enempää ydinaseita kuin perinteisempääkään sotakalustoa siksi, että se käyttäisi sitä hyökkäykseen toista valtiota vastaan, vaan jokainen ase, mannertenvälisistä ohjuksista yksittäisen sotilaan henkilökohtaiseen aseistukseen, on olemassa vain ja ainoastaan puo-lustustarkoituksiin. Tämä olikin kylmänsodan ja rautaesiripun aikaan yleisesti hyväksytty sotaoppi, joka ylläpiti ns. ”kauhun tasapainoa”, jolloin kummallakaan sen aikaisista suurvalloista ei ollut ”kanttia” käyttää hyökkäystä ”puolustustarkoituksiin”.

Kun entiset viholliset alkavat kohta kaikki olla Naton jäseniä tai ainakin Naton rauhankumppaneita, ei aseiden kalistelu näitä liittolaisia vastaan ole edes Yhdysvaltojen moraalille oikein sopivaa. Uhota kun kuitenkin pitää, niin kohteita on sitten lähdettävä etsimään jostain muualta. On terrorismia, roistovaltioita, pahan akselia ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan, joihin USA voi hyökkäyshalujaan kohdistaa. Hyökkääminen ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen juttu, edes yksinapaisen maailman ainoalle suurvallalle. Kun YK ei noteerannut USA:n esittämiä ns. todisteita hyökkäyksen perusteeksi Irakiin, amerikkalaisten oli keksittävä tuo uusi sodankäyntioppi, joka siis tuntee nimen Bushin doktriini. Turha kai sanoa, että nimi ei tarkoita tämän opin keksijää, vaan ainoastaan sen toteuttajaa. Kun usko omaan erinomaisuuteen sekoittuu suuruudenhulluun maailmanpoliisin rooliin, jonka toteuttamisella uskotellaan vielä olevan Kaikkivaltiaan siunaus, niin eipä jää sellaisia asioita harrastavillekaan enää ketään, jolta rukoilisi suojelusta Bushin ”kaaliin” iskostettuja pakkomielteitä ja päähänpistoja vastaan.

Posted by Piruparka at 02:58 PM | Comments (0)

maaliskuu 14, 2003

ERI MIELTÄ SODASTA

Valtameren takaa kuuluvissa lausunnoissa, esittivätpä niitä sitten historiansa lukeneet ns. "asiantuntijat" tai päiväkävelyllä shoppailevat jenkkirouvat, muistutellaan eurooppalaisia ja erityisesti ranskalaisia siitä, että nämä unohtavat tyystin kuka tuli pelastamaan vanhaa mannerta niin ensimmäisessä kuin toisessakin maailmansodassa. Niiden mukaan eurooppalaisten olisi viimeinkin aika ruveta maksamaan "velkojaan" lähteä sotimaan yhteiseen rintamaan amerikkalaisten kanssa pahan ruumiillistumaa, Saddam Husseinia vastaan.

Eihän vanhalla mantereella tuollaisista lausunnoista pidetä, siksipä Euroopassa ja varsinkin Ranskassa puolustaudutaan heittämällä valtameren taakse takaisin omat käsitykset amerikkalaisista, joiden mukaan