Aihepiiri: Oudot jutut

lokakuu 24, 2008

SUURI ON SUHTEELLISTA

Aina kun puhutaan määritelmästä suuri, on yleensä oltava jokin vertailukohde. Toisin sanoen, ensin oltava pieni, johon verrattuna jokin vasta voi olla suuri.

Ajatellaan vaikkapa strutsin munaa, joka on suurin yksittäinen luonnossa tavattava solu. Silmää räpäyttämättä valtaosa ihmisistä lienee sitä mieltä, että kysymyksessä on valtavan kokoinen muna. Piruparkaa ei taidettaisi pitää kovin viisaana, jos naama vakavana inttäisin, että strutsin muna on itse asiassa maailman pienin muna. Näin kuitenkin voidaan väittää vastauksena esitettyyn kysymykseen: Mikä lintu munii kokoonsa nähden pienimmän munan? Vaikka Strutsin muna vastaa 24 kananmunaa ja sen keittäminen löysäksi kestää 45 minuuttia, sen paino kuitenkin on vähemmän kuin 1,5 prosenttia emonsa painosta.

Tulkoon vertailun vuoksi vielä kerrotuksi, että Suomen toiseksi pienimmän linnun, peukaloisen, munan paino on 13 prosenttia emonsa painosta eli suhteellisesti kymmenkertainen strutsin munaan verrattuna. Suuri on kaikesta huolimatta melko pientä.

Toki suuria muniakin on aikojen saatossa munittu. Kerrotaan, että kaikkien aikojen suurimman munan – hirmuliskot mukaan lukien – olisi muninut Madagaskarin norsulintu, jonka tiedetään kuolleen sukupuuttoon vasta niinkin myöhään, kuin 1700-luvulla. Munan koon suhdetta emoonsa ei ole ainakaan tämän kirjoittajan tiedossa, mutta munan kerrotaan vastanneen 180 kananmunaa, joka yksinkertaisen päässälaskun mukaan olisi ollut vielä 7,5 kertaa strutsin munaakin suurempi. On siinä munalla ollut mittaa.

Jos munien – sekä suhteelliset, että todelliset – kokoerot pysyvät hyvinkin ihmisen käsityskyvyn rajoissa, asioiden järjellinen hahmotuskyky loppuu, puheen siirtyessä vaikkapa tähtiin ja galakseihin. Kun niissä yhteyksissä puhutaan suuresta, silloin kysymys on todella suuresta.

Jos strutsin munia voi, ilman sen suurempia vaikeuksia, verrata kanan- tai peukaloisen muniin, mihin voi verrata galakseja, joista meidän linnunratamme on ainoastaan yksi. Kun maailmankaikkeudessa kerrotaan olevan yli 100 miljardia galaksia, joissa jokaisessa on 10 – 100 miljardia tähteä, ei kukaan kykene hahmottamaan, minkälaisista mittasuhteista on kysymys.

Jostain on pitkäaikaiseen muistiini luikerrellut tieto, että illalla, katsoessamme tähtitaivasta paljaalla silmällä, näemme ainoastaan kaksi, noista yli sadasta miljardista (100 000 000 000) galaksista, joista siis oma linnunratamme on se toinen. On siinä ymmärrys lujilla.

Posted by Piruparka at 01:29 AM | Comments (0)

lokakuu 07, 2008

VITSIKÄSTÄKÖ?

Tapoihini ei ole kuulunut kilpailla näissä oman osioni kolumneissa erilaisten vitsinvääntäjien kanssa. Asian "vakavuuden" vuoksi teen kuitenkin poikkeuksen, koska vitsi kuuluu olennaisena osana tämänkertaiseen teemaan.

Siirtykäämme ajassa taaksepäin ensin tuonne 1980-luvun alkupuoliskolle, jolloin silloisen Neuvostoliiton silloinen päämies Leonid Brežnev oli kuollut. Monien muiden, Brežneviin liittyvien tarinoiden ohella, kuulin tuolloin jutun, jota itsekin olen myöhemmin kertonut lukemattomia kertoja. Sen aikaisesta näkökulmasta, tulevaisuuteen liittyvä kertomus kuului seuraavasti:

Jossain pilven reunalla, taivaallisessa kuningaskunnassa, herrat Brežnev ja yhdysvaltalainen kollegansa John F. Kennedy tapasivat toisensa. Vietettyään vuosia täydellisessä uutispimennossa, he päättivät pyytää pyhäksi kutsutulta Pietarilta lupaa päästä maahan katsomaan, kuinka maailma makaa. Sanomattakin lienee selvää, ettei Pietari siihen suostunut. Herrat olivat kuitenkin sitkeitä ja pyysivät saada edes päivän lehtiä luettavakseen, johon Pietari – varsin vastahakoisesti – suostui.

Innokkaana miehet alkoivat selata lehtiä ja kuinka ollakaan heti ensimmäisen etusivulla oli kissankorkuisin kirjaimin: ”Suuri talouskriisi koettelee Yhdysvaltoja”. Brežnev naureskeli vahingoniloisena, että eipä siellä kapitalismin kultamaassa kovin hyvin näytä asiat olevan.

He jatkoivat lehtien selausta, eikä sieltä näyttänyt löytyvän ainuttakaan uutista Neuvostoliitosta. Täysin uskomatonta, ettei maailman toisesta suurvallasta ole lehdissä ensimmäistäkään uutista! Ei muuta kuin uudelleen lehtiä lukemaan. Ja kuinka ollakaan, löytyihän sieltä yksi yhden palstan uutinen, joka oli otsikoitu: ”Rajakahakat jatkuvat Suomen ja Kiina rajalla”.

Yhdysvaltain talouskriisi ja etenkin se, ettei Neuvostoliitosta löytynyt sanaakaan maailman lehdistöstä, kuulosti tuohon aikaan niin nurinkuriselta, jopa absurdilta, että jo se aiheutti sellaista huvittuneisuutta, joka kelpuutti tarinan kohalaisen hyvien vitsien kategoriaan.

Ryhtymättä tässä nyt ennustajaksi – ainakaan tulevaisuuden, voidaan havaita, että jos tänä päivänä aukaisee lehden, niin ensimmäisenä silmille hyppäävät uutiset Yhdysvaltain pankkikriisistä.

Toinen, edellä kerrottuun tarinaan viittaava yhtäläisyys liittyy siihen, että vaikka kuinka selaat lehtien uutissivuja, sieltä tuskin löytyy sanaakaan Neuvostoliitosta.

Se, miten vitsiksi luonnehdittu tarina poikkeaa tämän päivän totuudesta on se, että uutinen rajakahakoista Suomen ja Kiinan rajalla ovat epätodennäköisiä syystä, että yhteistä maarajaa meillä Kiinan kanssa ei ole – ainakaan vielä toistaiseksi.

Posted by Piruparka at 01:51 AM | Comments (0)

elokuu 29, 2008

KALLIS NAAPURI

Sanalle kallis löytyy hieman eri tavalla ymmärrettäviä synonyymejä ainakin kahdessa kategoriassa. Kalliilla voidaan tarkoittaa rakasta, armasta, suuriarvoista etc. Toisaalta sanalle kallis löytyy tarkoitusta sellaisissa merkityksissä kuten arvokas, hintava, rahakas ja tyyris.

Osa meistä suomalaisista mieltää itäisen naapurimme nimenomaan tuohon ensin mainittuun kategoriaan kuuluvana. Suuri venäjänmaa näyttäytyy heidän näkökulmasta rakkaana ystävänä ja naapurina, jonka arvostelu ja kritisointi on vähintään kyseenalaista – ellei peräti pyhäinhäväistys.

Tähän mennessä, ei Piruparan sanavarastoon ole kuulunut sana kallis, silloin, kun keskustelussa on esiintynyt sana Venäjä. Vielä vähemmän kallis-sanalle on ollut käyttöä Neuvostoliitosta puhuttaessa. Mieli on kuitenkin muuttunut. Muutos liittyy muutama päivä sitten silmään sattuneeseen uutiseen, missä kerrottiin kuinka kalliiksi käyvät hyvät suhteet naapurimaan kanssa.

Maa, joka luonnonvaroiltaa lienee maailman rikkain ja jolla on varaa harjoittaa kyseenalaisia sotatoimia Kaukasiassa, lypsää luoteiselta naapuriltaan puhdasta rahaa - ainakin osittain - kyseenalaisiin tarkoituksiin. Rahoille on kehitelty maksuperusteeksi neuvostoaikaiselta liturgialta kuulostava lausehirvitys: Suomen ja Venäjän välisestä alueyhteistyöstä aiheutuneet kustannukset.

Summalle, joka vuositasolla liikkuu 20 000 000 euron tuntumassa, löytyisi luonnollisesti muutakin käyttöä. Toki on selviö myös se, että ei tuo koko summa täysin hukkaan heitettyä rahaa ole. Osallistuminen vuosittain miljoonalla eurolla toimiin, joiden tarkoituksena on Pietarin jätevesipäästöjen vähentäminen, on suomalaisesta näkökulmasta tietenkin perusteltua. On vain kysyttävä, kuinka suurelta osalta noiden jätevesien vähentäminen on yksin Suomen harteilla eli kuinka suurilla summilla esimerkiksi muut Itämeren maat osallistuvat kustannuksiin – Suomen lisäksi? Ja kuinka suuri on Venäjän oma osuus? Suomen intresseistä perusteita löytynee lisäksi sille, että maamme itärajan tuntumassa sijaitsevien ydinvoimaloiden turvallisuuden kehittämistä seurataan ja tuetaan myös taloudellisesti.

Venäjää ei öljyineen ja muine luonnonrikkauksineen voi puhtaalla omallatunnolla väittää kehitysmaaksi. Kuitenkin Suomelta edellytetään osallistumista kymmeniin, mitä erilaisimpiin ja – tasoisimpiin hankkeisiin, edellä mainitun alueyhteistyön nimissä. Herää jälleen kysymys: Millä tolalla vaikkapa Suomen oma, keuhkoahtaumataudin ehkäisy ja diagnosointi mahtaa olla ja keneltä Suomi voisi saada rahaa omiin kalataloutensa kehittämisohjelmiin?

Vanha viisaus: Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa, toimii myös Suomen ja Venäjän välisestä alueyhteistyöstä aiheutuneisiin kustannuksiin.

Posted by Piruparka at 01:01 AM | Comments (0)

kesäkuu 24, 2008

TIEDON LÄHTEILLÄ

Maailmalla liikkuu totuudeksi väitettyjä tarinoita pilvin pimein. Piruparka uhrasi suuren osan juhannuksestaan kirjaan nimeltä ”Tietoa kaikkitietäville”.

Nykyihmisellä on taipumus olettaa, ellei nyt tietävänsä kaikkea, niin ainakin pystyvänsä hankkimaan lähes kaiken ihmiskunnan käytössä olevan tiedon ainoastaan hiirenpainalluksella. Varmasti moni asia selviää, mutta aina jää kysymyksiä vaille vastauksia.

Voidaan tietenkin kysyä, mitä hyötyä on tietää, kuinka monta krookusta tarvitaan kiloon sahramia? Tai mikä saa samppanjan poreilemaan? Eri mieltä voidaan olla, onko tieto siitä, kuinka monta lunta tarkoittavaa sanaa on eskimoilla tai kuka keksi kumisaappaat, tarpeellinen. Oli nyt niin tai näin, monta mielenkiintoista tietoa ja erilaista totuutta juhannus kuitenkin toi tullessaan. Tässä vain yksi esimerkki:

Urheilua seuraavat tietävät että maraton-juoksun pituus on 42 kilometriä ja 195metriä. Monille on myös tuttu tarina kreikkalaisesta sotilaasta ja sanansaattajasta Feidippidesistä, joka juoksi 490 eaa tuon pituisen matkan Marathonista Ateenaan kertomaan ateenalaisten, persialaisista saavuttamasta voitosta ja tarun mukaan, kerrottuaan uutisen, kaatui kuolleena maahan.

Tarina on toki miehuullinen siinä, että tehtävän suorittaminen vei mieheltä hengen. Kovin uskottava tarina ei välttämättä kuitenkaan ole. Vaikka 42 km on pitkä matka, yleensä maratoniin osallistujat selviävät urakastaan hengissä. Oletettavaa onkin, että tarina on aikojen saatossa sekaantunut toiseen, paljon myöhäisempään tarinaan. Siinä kerrotaan sanansaattajasta, joka juoksi Marathonista Spartaan matkan, joka on 246 kilometriä pyytämään apua persialaisten hyökkäyksen torjunnassa. Avun saanti ei onnistunut, jolloin miehen oli juostava sama matka vielä takaisin ja ateenalaisten oli taisteltava persialaisia vastaan omin voimin.

Mistä sitten on syntynyt tuo tarkka maraton-juoksun pituus? Vaikka Marathonin ja Ateenan välinen matka onkin noin 42 kilometriä, alkuaikojen olympialaisissa juoksun pituus vaihteli. Ainoa kriteeri oli, että juostavan matkan oli oltava kaikille sama.

Nykyisen pituiseksi maraton-juoksu muotoutui Britannian kuningasperheen mukavuuden takia. 1908 Lontoon olympialaisissa maratonin lähtöpaikaksi jouduttiin valitsemaan eräästä Windsorin linnan ikkunasta näkyvä kohta, jotta puolet kuningasperheen jäsenistä pääsisi seuraamaan lähtöä. Kun maali oli sijoitettu stadionilla kuninkaallisen aition eteen niin, että paikalle saapuneet kuningasperheen jäsenet näkivät maaliintulon, matkaksi muodostui tarkalleen 26 mailia 385 jaardia, joka on siis tuo 42 kilometriä 195 metriä, joka on sitä lähtien ollut maraton-juoksun tarkka pituus.

Posted by Piruparka at 12:45 AM | Comments (0)

huhtikuu 08, 2008

LUULO JA TIETO

Kovin usein, en tällä palstalla ole lähtenyt puntaroimaan eri televisio-ohjelmia. Joskus joku ohjelma kuitenkin antaa siihen aihetta.
Olen muutaman kerran katsonut Tapio Suomisen juontamaa ohjelmaa ”Kuudes aisti”. Nimi ei välttämättä ole paras mahdollinen ja äkkiä saattaisikin olettaa, että ohjelman aihepiiri liikkuisi jossain henkimaailman asioissa tai muun rajatiedon tuntumassa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan viihteen varjolla kartoitetaan sitä, mitä mieltä itse olemme ja sitä peilataan siihen, kuulummeko tietoinemme, luuloinemme tai olettamuksinemme suomalaiseen enemmistöön vai vähemmistöön.

Kun tuhannelta suomalaiselta kysyttiin, ”Onko työpaikallasi joku sinua tyhmempi?” 79 prosenttia vastasi, myöntävästi. Vastaus yllättää ainoastaan siinä, että 21 prosenttia olettaa olevansa työpaikkansa tyhmin tai kuuluvansa ainakin tyhmimpien joukkoon.

Vaikka ohjelmassa esitetään myös puhtaasti mutu-tuntumaan perustuvia kysymyksiä vaikkapa siitä, pitääkö enemmistö suomalaisista mämmistä, Piruparka näkee ohjelmassa tiettyä kutkuttavaa pirullisuutta.

Mihin siis mahtaa perustua tuo aiemmin mainitun, 79 prosenttiin nousevan suomalaisjoukon näkemys omasta fiksuudestaan työtovereihinsa nähden. ”Kuudes aisti”, televisio-ohjelma paljasti, että mitään perusteita tuon kaltaisille käsityksille ei ole olemassa. Vai mitä on sanottava siitä, että vain 72 prosenttia suomalaisista tiesi, minä vuonna Suomi itsenäistyi. (Luku ei yltänyt edes tuohon 79 prosentin määrään). Mutta parempaa seuraa.

Kuinka ihminen voi pitää työtoveriaan itseään tyhmempänä, jos ei tiedä, että tasavallan eduskunnassa istuu 200 kansanedustajaa? Nimittäin ainoastaan 61 prosenttia meistä suomalaisista, oli tuollaisesta mitättömästä pikku seikasta selvillä. Luku liikkuu keskivertovaalien äänestysprosentin tuntumassa. Miksihän?

Kovin hyvin suomalaisilla ei ole selvillä raamatunkaan tarinat. Syntymäpakana Piruparalle on täysin selvä, että Jeesuksen on kerrottu syntyneen Betlehemissä. Suomalaisista ainoastaan puolet muistaa asian, vaikka juttua on jankutettu joulu joulun jälkeen niin kauan, kun jouluja on vietetty.

Kerrottakoon vielä, että ainoastaan hieman yli puolet meistä suomalaisista tiesi Elias Lönnrotin keränneen Kalevalan. Näin ollen ei yllätä ketään, että ainoastaan 30 prosenttia tiesi (muisti), millä vuosikymmenellä vanha ylioppilastalo vallattiin.

Kaiken tämän jälkeen saattoi ainoastaan ihmetellä, että jopa 13 prosenttia suomalaisista osasi kertoa 20 miljoonan tarkkuudella Venäjän väkiluvun. Ehkä he ovat niitä, joilla on todellista perustetta olettaa kuuluvansa työpaikkansa fiksuimpiin?

Posted by Piruparka at 12:22 AM | Comments (0)

maaliskuu 11, 2008

KAASUA, KAASUA…

Tässä jokin aika sitten uutisoitiin, että Telluksellamme elävä eläinkunta – johon me ihmisetkin, mitä suurimmassa määrin toki kuulumme – antaa omista ruoansulatustoiminnoistaan lähtöisin olevilla metaanikaasupäästöillään, huomattavaa tukea ilmaston lämpenemiselle.

Jostain luin tai kuulin myös sen että ihmisen osalta nuo kaasupäästöt olisivat kolmen litran luokkaa vuorokaudessa. Yli kuusi miljardia ihmistä ja moninkertainen määrä muita eläinkunnan edustajia muodostavat siis varsin mittavan ja kaiken aikaa jatkuvan, kasvihuonekaasujen tuotantoprosessin, jotka päästöt ovat vailla minkäänlaista suodatusta.

Oli miten oli. Jokseenkin huvittuneena tässä joutuu seuraamaan, kuinka nuo lähiympäristössään aiemmin, lähinnä hilpeyttä herättäneet tai korkeintaan nenän nyrpistämistä tai närkästystä nostattaneet kaasupäästöt, ovat saamassa globaalia merkitystä ihmiskunnan tulevaisuuden ratkaisuhetkillä, kun ilmastomuutosta pyritään kaikin tavoin saamaan aisoihin. Ihan oma lukunsa ovat tietenkin ne ”pelle pelottomat”, jotka ovat kehitelleet korkealentoisia ajatuksia, että näitä eläinkunnan metaanikaasupäästöjä voitaisiin tavalla tai toisella hyödyntää jopa bioenergialähteinä.

Kun länsimaisissa korkeakulttuureissa, älykkäät ja pitkälle koulutetut henkilöt, sivistyneesti pohtivat pierun globaaleja vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen, monissa muissa osissa maapalloa näillä inhimillisillä kaasupäästöillä on aivan toisenlainen merkitys. Julkinen ja ääniefektein varustettu metaanikaasupäästö kun joissain osin Tellustamme saattaa tuoda aiheuttajalleen jopa kuukausien vankeustuomion. Tämän on syytä pitää mielessä ainakin tietyissä arabimaissa matkaavien. Pienestä päästövahingosta ei välttämättä selviä pelkästään ympäristön huvittuneilla tirskahduksilla. Joten tietty varovaisuus lienee paikallaan.

Pienestä kaasupäästöstä saattaa myös yksityisoloissa, olla seurauksena yllättäviä vaikutuksia. Eräs uutinen, noilta edellä mainituilta alueilta, kun kertoo kotioloissa sattuneen, tahattoman kaasupäästön olleen alkusysäys tapahtumasarjalle, jonka – ilmeisen välillisenä, mutta kuitenkin – lopullisena seuraamuksena oli henkilön maastakarkoitus.

Uutinen näet kertoi, että tuo tahaton kaasupäästö aiheutti parisuhteen osapuolten kesken niin äänekkään riidan, että se herätti naapureiden huomion, jotka soittivat poliisit paikalle. Tästä seurasi, että virkavallalle selvisi tuon pariskunnan elävän vihkimättömänä ”susiparina” maassa, missä sellainen on ehdottoman kiellettyä. Koska tuollaiseen aviottoman, yhdessä asumisen ”rikokseen” syyllistynyt voidaan karkottaa maasta, loppupäätelmänä voidaan todeta, että monenlaisia vaikutuksia sitä maailmassa on – pierulla.

Posted by Piruparka at 01:34 AM | Comments (0)

tammikuu 29, 2008

HÄIRINTÄÄ

Uutiset ovat uutisia aina oman aikansa ja sitten tulee uusia uutisia ja niiden jälkeen taas uusia. Aika ajoin vanhat aiheet pulpahtavat esiin ja ovat jälleen uutisia.

Seksuaalinen häirintä tällaisena, ihmisiä aina kiinnostavana uusiouutisena putkahtaa esiin säännöllisin väliajoin, erityisesti silloin, kun sellaisessa tavalla tai toisella on mukana joku julkisyhteisö tai julkisuuden henkilö. Joitain vuosia sitten tapetilla oli valtion peliyhtiö Veikkaus, kirkon piirissä on seksuaalista häirintää väitetty esiintyvän erityisen runsaasti ja nyt on vuorossa eduskunta. Muitakin on ollut.

Sanomattakin on selvää, että kenenkään ei tarvitse alistua seksuaalisen häirinnän kohteeksi eikä sellaista sietää. Ongelma on se, mikä mielletään ja koetaan seksuaaliseksi häirinnäksi. Erilaisia kynnyskorkeuksia ja sietorajoja lienee paljon. Jo pelkän hymyn, joku saattaa kokea merkitykseltään henkilökohtaisena häirintänä ahdistavaksi, kun jollain toisella kaikkinainen flirttailu ja teerenpeli kuuluvat olennaisena osana elämänmenoon ja on koko sen suola ellei peräti tarkoitus.

Viime päivinä valtakunnan puheenaiheeksi on noussut kyselytutkimus, jonka yksi osa-alue käsitteli eduskunnassa työskentelevän, naispuolisen henkilöstön kokemaa seksuaalista häirintää. Mikäli ymmärsin, alun perin naiskansanedustajat olivat rajatut tämän kyselytutkimuksen ulkopuolelle. Kauan eivät kuitenkaan malttaneet ulkopuolella pysyä, kun muiden muassa medianäkyvyydestään aktiivisesti huolehtivana tunnettu kansanedustaja Tanja Saarela ilmoittautui haaskalle ja kertoi iltapäivälehdistölle joutuneensa myös itse seksuaalisen häirinnän kohteeksi eduskunnassa. Se, millä tavalla Saarelaa oli seksuaalisesti häiritty, ei uutisesta tietenkään selvinnyt. Se kun ei tainnut olla edes uutisoinnin tarkoitus, vaan se, että Saarela sai teeman myötä haluamaansa julkisuutta.

Valtaosa seksuaalisista häirintäkokemuksista – myös eduskunnassa – liittynevät tuhmiin puheisiin ja puhetta maailmaan mahtuu. Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta, kun pienet pojat ja tytöt, kohta puhumaan opittuaan, pitkin kaupunkien katuja ja kylien raitteja puhuvat äidin tavarasta kuin leivästä. Siksi tuntuukin vähintään tekopyhältä hurskastelulta, kun tasavallan keskeisessä puheentuotantolaitoksessa puheet, vaikkapa pil- kull- isesta paidasta koetaan seksuaaliseksi häirinnäksi.

Kaikki sellainen toiminta, jonka joku kokee seksuaaliseksi häirinnäksi, on tietenkin väärin ja ”kultaista keskitietä” on vaikea löytää. Nollatoleranssi (voiko sellaista edes olla, jos hymykin koetaan häirinnäksi), on yksi ratkaisu. On syytä muistaa, että nämä nollatoleranssit, tahtovat mennä hyvin helposti överiksi.

Posted by Piruparka at 02:39 AM | Comments (0)

elokuu 28, 2007

GEENIRUOKAA

Viime aikojen keskustelu niin sanotun geenimuunnellun rehun käytöstä suomalaisessa eläinruokinnassa on saanut lähes elämää suuremmat mittasuhteet. Mieleen tulee, että moni tasavaltamme kansalaisista on ripustanut aivoiksi kutsutun ruumiinosansa kiltisti narikkaan. Sen verran oudoin ja omituisin argumentein ihmiset ovat kannanottojaan ilmaisseet. Olen ymmärtänyt, että sana geeni on se peikko, joka assosioi ihmisten mielet aivan johonkin muuhun asiayhteyteen, kuin sato-odotusten paranemiseen, elintarvikkeiden tuotekehittelyyn tai tuotantokustannusten alenemiseen.

Niin kasveja kuin eläimiäkin on jalostettu maailman sivu. Tämän kirjoittajalta ei riitä ymmärrystä, miksi geenimuunneltu soija tai muu vastaava tuote olisi kasvinjalostustoiminnan tuloksena mitenkään kummallisempi kuin joku toinen jaloste. Esimerkkinä voitaisiin ottaa vaikkapa peruna. Siitä on luonto – ihmisen omien jalostustoimien ohella – geenimuunnellut aikakausien kuluessa kymmeniä, ellei peräti satoja erilaisia lajikkeita. Jos nykyihminen eli tiedemiehet ovat kehittäneet tavan, millä tuota luonnon omaa geenimuuntelua voidaan nopeuttaa ja aikaansaada tuholaissietävyydeltään, ilmastokestävyydeltään ja monien muiden ominaisuuksiensa suhteen, kaikin puolin parempi ja halvempi tuote, mitä ihmeellistä tai peräti katastrofaalista siinä voi olla.

Maailmassa on jo nyt pilvin pimein maita – Yhdysvallat etunenässä – missä geenimuunneltua rehua on jo pitkään syötetty eläimille. Piruparka on syönyt tanskalaista joulukinkkua jo vuosia, vaikka sikojen lihottamiseen myös siellä, on kerrottu käytettävän geenimuunneltua rehua. Yhtä maukasta kuin suomalainen kinkku, mutta huomattavasti halvempaa.

Vastasin tässä taannoin gallup-kyselyyn, missä tiedusteltiin muiden muassa, pitäisikö geenimuunnellulla soijalla syötettyjen teuraseläinten lihasta valmistettujen lihajalosteiden pakkausmerkintöihin lisätä kirjaus tuosta geenimuunnellun rehun käytöstä. Vastasin myöntävästi. Edellä kerrottu huomioiden, kukaan tuskin olettaa, että tein sen siksi, että ostajana voisin jättää moisen lihatuotteen ostamatta. Ajatus oli se, että aivonsa narikkaan ripustaneet suomalaiset jättäisivät geenimuunnellulla rehulla ruokitun eläimen lihasta jalostetun tuotteen ostamatta, jolloin hinta mitä ilmeisimmin putoaisi ja Piruparka pääsisi halvemmalla herkuttelemaan.

Muistan parinkymmenen vuoden takaa uutisen, jossa kerrottiin erään puutarhurin vuosia kestäneistä kokeiluista, joiden tuloksena hän lopulta aikaansai kasvin, jonka juuri tuotti perunaa ja varsi tomaatteja. Vaikka tuotteen tuotantokelpoisuuteen ei uskottu, sitä pidettiin oivallisena osoituksena pitkäjänteisestä kasvinjalostustoiminnasta. Ehkä geenimuuntelu – josta tuolloin ei tiedetty mitään – hoitaisi asian paljon nopeammin?

Posted by Piruparka at 08:31 AM | Comments (0)

elokuu 21, 2007

VIHJAILUA JA VÄHÄTTELYÄ

Erilaisten agenttitarinoiden yhteydessä ja nimenomaan siellä, on usein väitetty – aiheestako? – totuuden olevan tarua ihmeellisempää. Suomessa ei varsinaisia huippupaljastuksia vakoilusektorilla ole tehty, vaikka pientä maanpetoksellista puuhastelua aika ajoin on esiintynytkin ja niiden seurauksena myös tuomioita julistettu. Viime vuosilta ovat mieleen jääneet muiden muassa sellaiset nimet kuten Matts Dumell, Markku Lehesvuo ja Olli Mattila, jotka kaikki ovat saaneet tuomion maanpetoksellisesta toiminnasta. Sen sijaan viime aikoina suurta kohua herättänyt Alpo ja Jukka Rusin tapauksessa ei syytteen nostamisen edellyttämää näyttöä löytynyt.

Tuosta totuuden ihmeellisyydestä tarinoihin nähden, voisi mielikuvitukselle antaa hieman mahdollisuutta ajatusleikkeihin. Eli kuvitelmien saadessa vapaasti liikkumatilaa, saattaa itse kukin pohtia vaikkapa sitä, minkälaisena ihmeellisyytenä oikea totuus saattaisi paljastua, mikäli esimerkiksi Ilkka Remeksen kirjat edustavat sitä tarun osuutta.

Kaikenlaiset viitta ja tikari- tarinat ovat kautta aikojen kiehtoneet ihmisiä. Ehkä Tiitisen listat, Rosenholz-aineistot ja muut vihjailut iso- ja vähän pienempikenkäistenkin sekaantumisesta vieraan vallan tiedustelupalvelujen verkostoihin, on saanut suomalaiset kaipaamaan kunnon vakoiludraamaa. Pätkääkään kansalaisten tiedonhalua ja uteliaisuutta ei laimenna se, että erilaisten listojen ja aineistojen tärkeyttä väen väkisin pyritään vähättelemään ja tekemään niiden merkitys mitättömäksi. Näiden vähättelyjen suurmestareina ovat esiintyneet suojelupoliisin entisen päällikön ja eduskunnan nykyisen pääsihteerin Seppo Tiitisen johdolla melkoinen joukko sellaisia poliitikkoja, joista moni oli merkittävissä asemissa jo silloin, kun Itä-Saksa ja sen tiedustelupalvelu Stasi olivat vielä täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa.

Todella oudolta tuntuu sellainen vähättely, jonka yhteydessä vihjaillaan, että Stasi-yhteyksien selvittäminen ei olisi edes kovin tärkeää, koska yhteydenpito KGB:n ja neuvostovakoojien kanssa oli huomattavasti laajempaa ja massiivisempaa. Tekeekö yhteistyö ja vakoilu Itä-Saksan ja Stasin hyväksi toiminnasta jotenkin vähemmän maanpetoksellista, kuin vakoilu suoraan Neuvostoliiton ja KGB:n hyväksi??? Muuten ei oikein ole ymmärrettävissä sitä, että on hankittava todisteita sille, että Stasin tiedot välittyivät jopa samana päivänä suoraan Moskovaan. Onko siitä jollain ollut jotain epäilyksiä?

Kaikkien näiden Stasi-, Supo-, Rusi- ja muiden tiedustelusekoilujen tiimellyksessä, tulee väistämättä mieleen, että oliko se Alpo Rusi, joka uhrattiin Stasi-alttarille, että jotkut leveämmät persukset säilyisivät kastumatta?

Posted by Piruparka at 04:04 AM | Comments (0)

heinäkuu 31, 2007

NOKKELUUDEN NOKKAMIEHET

Kun ensin salataan, sitten toiset tietämättöminä höpisevät humpuukia salaisuuksista, ja taas salaillaan, niin johan sananselityksen suurmestareille ja nokkeluuden nokkamiehille töitä riittää.

Näin kai voisi todeta, kun julkisuudessa on jouduttu selittelemään isokenkäisten lausuntoja niin kutsutusta Rosenholz-aineistosta. Juristien koulutus ei mene hukkaan, kun sanoja käännellään ja väännellään sellaiseen muotoon, että henkilöiden aikaisemmat sanomiset saadaan referoiduiksi ja muutetuksi niin, etteivät niiden lausujat joudu kiinni sivu suunsa puhumisesta, suoranaisesta valehtelusta nyt puhumattakaan.

Tämä Rosenholz-aineisto, jonka ulkoministeriö jo vuonna 2000 linjasi avoimeksi, on ollut viime päivät keskustelun kohteena. On väitetty, ettei aineistoa, kaikista pyynnöistä huolimatta, ole edes saatu Suomeen. Kun sitten selvisi, että tuota mainittua materiaalia on käytetty ainakin Alpo Rusia koskevan esitutkinnan yhteydessä, alkoivat epäilykset siitä, kuka puhuu muunneltua totuutta. Kun sitten varmistui, että onhan Suomessa toki Rosenholz-aineistoon kuuluvaa tietoa, ministerien ja Supon virkamiesten selitykset sotkeutuivat sellaiseen solmuun, että apuun oli kiireesti hankittava näitä nopeaälyisiä, nokkelia sanaseppoja, joiden aikaansaamien selitysten voidaan katsoa hipovan lähes etymologisia aikaansaannoksia.

Nämä nokkeluuden nokkamiehet oivalsivat, että eihän kukaan ole puhunut potaskaa. Itse asiassa Rosenholz-aineisto tai ainakin siinä oleva suomalaisia koskeva osuus on ollut Supon hallussa jo 1990-luvulta lähtien. Se ei kuitenkaan ole sitä originaalia ja alkuperäistä Rosenholz-aineistoa, joka Itä-Saksan luhistumisen jälkeen joutui CIA:n käsiin. Supon käytössä oleva salainen materiaali on hankittu Suomeen joitain salassa pidettäviä kanavia pitkin.

No, miksei aineisto sitten ole edes tutkijoille avointa, vaikka ulkoministeriö jo vuonna 2000 on asiasta päättänyt? Ja taas tarvitaan sananselitystä. Kun Supon hallussa oleva aineisto ei ole se alkuperäinen Rosenholz-aineisto vaan ainoastaan suomalaisia koskeva osa siitä, ei avoimuus koske sitä. Lisäksi aineisto on hankittu Supon haltuun niin salaisista lähteistä, että sellaisia salaisuuksia ei kansainvälisten salaisuussäännösten mukaan saa kertoa edes salaisimmalle salarakkaalle. Muuten Suomi mielletään maaksi, missä salaisuudet eivät säily salaisina, eikä näin ollen suomalaisille enää voisi salaisuuksia kertoa. Ja sehän olisi salaisuuksista ja salailusta elävälle Supolle suoranainen sokki.
Nyt Supon päällikkö sitten kuitenkin lähtee ilman sen suurempaa salailua eläkkeelle. Onko syy salaisuuksien salailussa – se jäänee edelleen salaisuudeksi?

Posted by Piruparka at 11:24 AM | Comments (0)

kesäkuu 08, 2007

TYÖHÖNSÄ HULLUUNTUNEET

Alkuviikosta törmäsin uutiseen, joka muistutti mieleen aikoinaan hieman huumorisävytteisenä esitetyn toiveen: ”Hyvä Jumala, jos teet hullun, niin älä ainakaan työhullua”. Tuo vanha vetoomus, jota pyynnön kohde huomioiden voisi pitää jopa rukouksena, ei ole toiminut niiden kohdalla, jotka maailmalla ovat sairastuneet tautiin, jota työhulluudeksi nimitetään.

Olen joskus aiemmin viitannut aiheeseen toteamalla, että sellaisessa työn rakastamisessa on jotain luonnotonta, jonka tekemisestä maksetun palkan vastaanottaminen tuntuu vastenmieliseltä. Taudin seuraava vaihe on ilmeisesti sitten tuo mainittu työhulluus, joka on Ameriikan vaikutuksesta nähtävästi leviämässä myös Eurooppaan. Tautia pidetään niin vakavana, että ongelmaa on alettu ratkaista alkoholistien ja peliriippuvaistenkin hoidosta tunnetulla AA-menetelmällä. Ehkä tuo edellä oleva vanha vetoomus on jäänyt työhulluiksi ajautuneilta esittämättä, kun sitä pyritään jälkikäteen – Helsingin Sanomien uutisen mukaan – korjaamaan WA-ryhmissä (anonyymit työhullut) ”Jumalaksi kutsutun korkeimman voiman” ja ”12 askeleen ohjelman” avulla.

Mikäli tuon WA:n toimintatavat ovat samat, kuin esikuvallaan AA:lla, niin parantumisprosessi – mikäli sellaiseen olisi tarvetta – voisi alkaa vaikka tunnustuksella: ”Olen Piruparka, olen työhullu”. No, sellaiseen tilanteeseen ajautumisesta ei ole pelkoa. Tämän kirjoittaja kun on aina pitänyt aikaansa sen verran arvokkaana ja rahan arvoisena myyntiartikkelina, että on pyrkinyt hinnoittelemaan niin aikansa kuin työpanoksensakin sen mukaan. Tarkoituksena on luonnollisesti työvoimansa myynnillä saadun hyödyn maksimointi. Työ kun yleensä tuppaa olemaan toimintaa, jonka tekemisestä joku hyötyy. Saadusta hyödystä on maksettava asianmukainen korvaus. Kaikki muu puuhastelu on harrastustoimintaa tai ehkä taiteen tekemistä.

Koska työhulluuteen sairastuminen on lähtöisin Atlantin takaa, on syytä olettaa, että yksi tekijä ongelman yleistymiseen löytyy sikäläisestä elämänmuodosta. Oman itsetunnon ja naapurienkin takia ylläpidetty elintaso kun tuppaa olemaan suoraan verrannollinen hankittuihin dollareihin nähden. Joiltakin se vaatii 60–70 -tuntista työviikkoja, toiset pääsevät vähemmällä.

Paljon vakavampien asioiden kanssa ollaan tekemisissä silloin, jos työnantaja lähtee kiristyslinjalle vaatimaan vaikkapa ilmaisia ylityötunteja, ehtona sille, että työntekijä saa säilyttää työnsä ja sen myötä ihannoimansa elintason. Puhumattakaan siitä, että ihminen joutuu myymään työvoimansa useille työnantajille, kyetäkseen elämään edes tyydyttävää elämää.

Posted by Piruparka at 07:00 AM | Comments (0)

maaliskuu 23, 2007

LORUT

Sattui käteen lapsille tarkoitettu lorukirja nimeltään ”Loruleikki”. Näytti olevan WSOY:n 2002 julkaisema ”teos”. Saamani informaation mukaan kirjaa ainakin vielä pari vuotta sitten jaettiin lapsiperheille äitiyspakkauksen mukana. Sivuja kansien lisäksi on tasan kymmenen. Loruja sivuille mahtui yhteensä kaksitoista kappaletta. Kuusi suomeksi ja kuusi ruotsiksi.

Lorut kuuluvat sarjaan: ”Körö, körö, kirkkoon… tai Baka, baka kaka…”, toisin sanoen loruja joita niin Piruparan kuin ilmeisesti kaikkien muidenkin vanhemmat ja heidän vanhempansa, ja heidän vanhempansa… hamaan menneisyyteen asti, ovat loruilleet lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Perinne on hauska, onhan sitä jatkunut sukupolvesta sukupolveen, ties miten pitkään.

On myös perusteltua, että loruperinteestä ja sen jatkuvuudesta pidetään huolta, sisällyttämällä kirjanen kaikille jaettavaan äitiyspakkaukseen. Saattaahan olla, että nykyisessä, sähköisessä ja teknistyneessä maailmassa tradition jättäminen pelkästään muistin varaan, saattaisi unohtaa loruiltavan perinnetiedon vähintäänkin heikkoihin kantimiin, joten kaikki tähän asti hyvin.

Loruja selaillessani satuin vilkaisemaan myös kirjan takakantta. Havaitsin, että lorujen - joita esi-isämme ovat loruilleet sukupolvien ajan, ilman sen kummempia oppiarvoja – saamiseen kansien väliin on tarvittu huomattava määrä suomalaista, hyvin koulutettua aivokapasiteettia.

Kahdentoista lorun saattaminen kirjalliseen muotoon kymmensivuiseksi kirjaseksi, on vaatinut ensinnäkin lastenpsykiatrin ja seksuaaliterveysklinikan asiantuntijalääkärin ideointia sekä graafista suunnittelijaa ulkoasun muokkaamiseen. Heidän lisäkseen lorukirjan tekemiseen on tarvittu kasvatustieteen tohtorin sekä silmätautiopin dosentin pitkää ja perusteellista koulutusta edellyttävää, ansioitunutta työpanosta. Edelleen kahdentoista lorun kirjallinen esitys on edellyttänyt Väestöliiton Perheverkkotoiminnasta saadun kokemuksen ja asiantuntemuksen perusteellista hyväksikäyttöä.

Tämän kirjoittajalla ei ole tarkoitus millään muotoa väheksyä koulutuksen merkitystä. On kuitenkin pöyristyttävää, että kahdentoista, sukupolvilta toisille – ilman oppiarvoja – siirtyneen lastenlorun julkaiseminen vaatii niin valtavan määrän korkeasti koulutettua ja vuosien saatossa rutinoitunutta suorituskykyä. Luulisi tuonkaltaisella koulutuksella ja kokemuksella olevan tässä maassa tähdellisempääkin käyttöä. Tuumii Piruparka.

Posted by Piruparka at 05:31 AM | Comments (0)

helmikuu 06, 2007

SUOMETTUMISEN TRADITIO

Kun seurasi suomalaisten reaktioita herra Putinin viimeviikkoisen, Suomea koskeva Nato-lausunnon jälkeen, tuli väistämättä mieleen, että eikö mikään ole muuttunut sitten pahimpien suomettumisaikojen.

Eivät venäläisten eikä varsinkaan Putinin mielipiteet Natosta ennenkään mitään salaisuuksia ole olleet. Suomalaistoimittajan kärkkymä julkinen venäläiskannanotto Suomen Nato-jäsenyyteen tuntuikin lähinnä mielistelyltä, jolla koira väijyy tilaisuutta, päästäkseen heiluttamaan häntäänsä isännälleen. Vaikea sanoa, sisältyikö Putinin kannanottoon - ”Suomen Nato-jäsenyys ei parantaisi Suomen ja Venäjän suhteita” - joitain taka-ajatuksia. Todennäköisesti ei. Joukko suomalaisia näytti kuitenkin säikähtävän ja ottavan lausunnon neuvostoajan hengen mukaisesti neuvona ja ehkä jopa varoituksena, kun housut tutisten ryhtyivät hädissään vakuuttelemaan, ”ettei ainakaan vielä ensi vaalikaudella…”.

Piruparka kuuluu siihen suomalaisten enemmistöön, joka suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen suurella varauksella. Olkoonkin niin, että niin kutsuttu Nato-optio jossain vaiheessa tullee myös Suomen osalta lunastettavaksi. Nato-kielteisyys ei kuitenkaan edellytä hännänheiluttajaksi ja mielistelijäksi ryhtymistä Venäjän suuntaan. Enpä ihmettelisi enkä olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Putinin lausunto saisi Natoon liittymisen kannattajien määrän Suomessa jopa kasvamaan. Sellaiset käskynjakotilaisuudet, joita Kekkoselle aikoinaan naapurissa järjestettiin, eivät sovi nykyaikaan eivätkä suomalaiset sellaista tule hyväksymään.

On luonnollisesti selvää, että suhteet naapurimaihin on pidettävä kunnossa, mutta jos suhteiden säilymiselle aletaan asettaa sellaisia ehtoja, joilla pyritään vaikuttamaan suomalaisten omassa vallassa olevaan päätöksentekoon, ollaan menossa vikasuuntaan.

Kekkosen ajasta on kulunut neljännesvuosisata. Neuvostoliittoakaan ei ole ollut olemassa yli 15 vuoteen ja suomettumisseremoniat ovat viime vuosina suuntautuneet lähinnä Brysselin suuntaan. Siitä huolimatta näyttäisi siltä, että Kekkosen suomalaisten selkäytimeen ajamat suomettumisopit ovat vieläkin hyvin herkässä. Ja ellei itärajan takaa suoraan anneta käyttäytymisohjeita, suomalaiset huolestuvat ja menevät kyselemään niiden perään.

Posted by Piruparka at 05:55 AM | Comments (0)

tammikuu 03, 2007

AIHETTA HÄMMENNYKSEEN

Näin ihan alkuun on todettava, että tämän palstan pitäjää on tekstiensä perusteella ja kohteen siitä pahemmin hämmentymättä, epäilty milloin tulipunaiseksi änkyräkommunistiksi, patamustaksi porvariksi, pahemman luokan sovinistiksi ja rasistiksikin. Osoittaneeko merkkejä Piruparan jakautuneesta persoonallisuudesta, kun nimimerkkiä on epäilty myös niin sanotuksi kollektiivinimimerkiksi, jonka suojissa maailman menoa ihmettelisi ja elämänkokemuksiaan paljastelisi useampi kuin yksi kirjoittaja. No, näinhän ei ole, mikä tulkoon tässä ja nyt kerrotuksi.

Pakinan väsääminen, niin sanottuna etätyönä, on sen verran yksin tapahtuvaa puuhastelua, että vastaavien harrastusten parissa askartelevia kollegoja ei nimimerkin takaa tunnista. Sana työkaveruus ei siis välttämättä puolla paikkaansa, ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä, vaikka tekstejä samaan aviisiin ja samalle lukijakunnalle tuotetaankin. Näin ollen lienee parasta puhua kollegoista, joiden tekstit ovat tuttuja, mutta joita ei osaa yhdistää kasvoihin, joihin on saattanut törmätä useita kertoja – no, vaikkapa kaupan kassalla.

Oli jonkinasteinen yllätys, kun aivan äskettäin selvisi, että viehättävä nuori nainen, jonka olin tottunut näkemään aivan toisenlaisissa yhteyksissä, onkin yksi edellä mainituista kollegoista. Tämähän vahvistaa vanhan sananlaskun sanoman, että ”koiraa ei ole karvoihin katsomista”. Samalla tuli todennetuksi, että aurinkoisilla asiakaspalvelijoilla, viehättävän hymynsä ohella, saattaa olla mielenkiintoista ja usein painavaakin sanottavaa.

Edellä tuli kerrottua asiasta vasta toinen puoli kun ilmeni, että tunnistamattomuus oli molemminpuolista. Selvisi nimittäin, että lukiessaan ylle merkityn tekstejä, tämä ihastuttava kollega ei ollut osannut yhdistää Piruparan persoonaa harmaantuneeseen, ylipainoiseen, vanhenevaan ukonrähjään. Tekstin alkupäässä kerrotut epäilyt palstanpitäjän ominaisuuksista tuntuivat varsin laimeilta, kun kollega kauniisti hymyillen kertoi – melkoista hämmennystä aiheuttaen – aina olettaneensa Piruparan pakinoiden takaa löytyvän naispuolisen kirjoittajan. Että silleen!

Kun huomattavan hämmennyksen vallassa kerroin tapahtumasta pitkäaikaiselle lukijalle ja kriitikolleni, hän totesi, että tuohan vain osoittaa, että näkemyksesi asioihin osoittavat – pakinoitsijallekin hyödyllistä – objektiivisuutta. Ehkä sitten näin???

Posted by Piruparka at 03:56 AM | Comments (0)

marraskuu 10, 2006

TUHOPOLTTAJAT VAVISKOOT

Luukusta tipahti postia. Kirje sisälsi nivaskan todella mielenkiintoista aineistoa Vaasan palosta. Olin tiedotusvälineiden suosiollisella myötävaikutuksella toki tietoinen, että syntymäkotikaupunkini, vuonna 1852 lähes kokonaan tuhonnut tulipalo, sen syttymissyy, palon aiheuttaja sekä paloon johtaneet tapahtumat on selvitetty 154 vuotta tapahtuman jälkeen. Tutkimusraportti kuitenkin oli todella kiinnostavaa luettavaa.

Työnimikkeenä palonsyytutkinta kuuluu Suomessa ensisijaisesti poliisin toimenkuvaan. Vaasan palosta tehty palonsyytutkimusta koskeva raportti kiinnosti tämän kirjoittajaa, paitsi historiallisesti - sattuneesta syystä - myös ammatillisella tasolla henkilökohtaisesti.

Vanhoista suomalaisista kaupungeista suurin osa on palanut vähintään kerran. Joku useampaankin otteeseen. Kuten kaikki loviisalaiset luonnollisesti tietävät, heidän oman kaupunkinsa palo ajoittuu kolme vuotta Vaasaan paloa myöhempään ajankohtaan eli vuoteen 1855. Siitä en ole selvillä, tunnetaanko ja millä varmuudella Loviisan tai muidenkaan palaneiden suomalaiskaupunkien palojen syyt tai mahdolliset aiheuttajat.

Kuten todettu, käsiini saamani tutkimusraportti oli kiehtovaa luettavaa. Kuusijäsenisessä tutkimusryhmässä oli edustettuna ammatillisesti niin palo- kuin poliisitoimi, samoin kuin merkittävää historian tuntemusta niin paikallisella kuin yleisemmälläkin tasolla. Puuttumatta tässä yhteydessä sen enempää tutkimusraportin yksityiskohtaisempaan sisältöön tai käytettyihin tutkimusmetodeihin, totean, että nykyaikaisilla, käytettävissä olevilla menetelmillä tutkimusryhmä sai kuin saikin palon syyn ja sen aiheuttajan selville.

Ja sitten otsikon ehkä, hieman raflaavaankin toteamukseen. Edellä kerrottuun viitaten voidaan ymmärtääkseni melko perustellusti ja hyvällä syyllä olettaa, että tavalla tai toisella, joko tahallaan tai tuottamuksellisesti aiheutettujen tulipalojen syttymissyyt ja sitä kautta myös niiden aiheuttajat harvoin jäävät selvittämättä. Koska, jos nykyaikaisilla tutkimusmenetelmillä pystytään selvittämään 154 vuotta vanhojen tapahtumien kulku, jotka johtivat lähes koko kaupungin tuhoutumiseen, voidaan kysyä: Kuinka suuret mahdollisuudet tämän päivän tuhopolttajalla on selvitä kiinnijäämättä ja rangaistuksetta?

Posted by Piruparka at 05:32 AM | Comments (0)

lokakuu 27, 2006

KOKEMATTOMAT KOKEMUKSET

Kun ikää karttuu, huomaa, kuinka yhä useammin katse kääntyy helpommin menneeseen kuin tulevaan. Johtunee siitä, että tulevaisuudelta on entistä vähemmän odotettavaa kun taas menneisyydestä löytyy kokemuksia, joihin odotusten puuttuessa on helppo palata. Joku saattaa sanoa niitä muistoiksi joihin palataan. Olen eri mieltä. Olemattomat muistot tuskin harmittavat ketään. Kokemattomat kokemukset sen sijaan kykenevät keljuttamaan joskus kovastikin. Ja lienee myönnettävä, että ainakin Piruparkaa ne joskus sapettavat. Johtuen kaiketi siitä, että yhä useammin joutuu toteamaan, että tuota tai tuota olisi joskus pitänyt kokeilla. Sen sijaan, että pääsisi uhoamaan, että tuota tai tuota on vielä joskus kokeiltava.

Edellä olevien esipuheiden jälkeen tunnustan, että yksi tällainen, ehkä vaatimaton, mutta silti kokematon kokemus on kamelilla – vai pitäisikö sanoa dromedaarilla – ratsastaminen. Ei kysymys mistään kiihkeästä intohimosta ole, mutta kuuluu kuitenkin sarjaan: ”Tuotakaan ei ole koskaan tullut kokeiltua”.

Huomisesta ei kukaan tiedä, vai pitäisikö heittäytyä filosofiseksi toteamalla, että niin kauan on toivoa kun on elämää. Näin näyttää käyvän tämän kirjoittajallekin. Vuosikausia Englannissa asunut tyttäreni nimittäin tiedotti tässä päivänä muutamana vanhalle isäukolleen, että hänellä perheineen on kuukauden kuluttua edessä muutto avopuolisonsa työn perässä Dubaihin. Ilmoituksen yhteydessä tuli myös toteava ilmoitus, että tulet sitten käymään. Minkäs sille voi – ylivoimalle. Onhan se mentävä, kun kutsu käy.

Dubai lienee miljoonan asukkaan kaupunki, mutta sen sijainti on alueella, missä näiden edellä mainittuihin, kokemattomiin ratsastuskokemuksiin kuuluvien dromedaarien esiintymistiheys on huomattavasti suurempaa ja todennäköisempää kuin pohjoisimmilla leveysasteilla. Näin ollen saattaa olla edellytyksiä tai ainakin mahdollisuuksien rajoissa että Piruparka pääsee kokemaan tuon vielä toistaiseksi kokemattoman kokemuksen. Lupaan raportoida, kun hetki koittaa.

*
Ylle merkityltä aina joskus kysellään, mistä tulee aiheet pakinoihin. No, tuossahan se näkyy, vaikkapa kamelin kyydistä tai siis sen puuttumisesta. Tai ihan miten vaan.

Posted by Piruparka at 03:49 AM | Comments (0)

lokakuu 06, 2006

DEMENTIATORJUNTAA

Dementia ja muut muistihäiriöt saattava alkaa vaivata vuosien karttuessa. Ongelma voi iskeä keneen tahansa. On väitetty, että oivallista dementiatorjuntaa on antaa aivoille työtä ja koska ajatteleminen lienee kutakuinkin ainoa toiminta, mihin aivoja voi edes muodollisesti komentaa, päätin tarkoituksella tarkkailla tilanteita, missä aivot voisivat saada työtilaisuuden.

Sellainen ilmaantui tässä taannoin, lehdissä julkaistun uutisen muodossa. Siinä kerrottiin, että jälleen Suomi on sijoittunut aivan kärkeen maailmalla tehdyissä kilpailukykytutkimuksissa. Vastaavanlaisia kärkisijoja Suomi on saavuttanut myös niin kutsutussa Pisa-tutkimuksessa, missä suomalainen koulutusjärjestelmä on arvioitu maailman parhaaksi. Uutisia lukiessa tuli mieleen, että siinäpä oivallisia kohteita dementintorjuntaan, joten ei muut kun aivot töihin ja asioita pohtimaan.

Aikaa kului ja siinä asiaa tuumaillessa alkoi kauhu vähitellen hiipiä mieleen. Jokohan se dementia on iskenyt Piruparankin pääkoppaan? Kävi nimittäin niin, että aivoista ei löytynyt minkäänlaista järkevää ajatusta selitykseksi seuraavalle. Suomi on maailman kilpailukykyisin maa ja meillä on maailman paras koulutusjärjestelmä, jonka puitteissa opiskelee huipputason oppilaita. Mikä on se syy, että yritykset siitä huolimatta siirtävät tuotantoaan heikommin koulutettujen ihmisten tehtäväksi maihin, joiden kilpailukyky keikkuu kaukana Suomen jäljessä?

Toinen aivojen dementiajumppaan houkutellut aihe oli hitsareiden ja muidenkin matkatöitä tekevien telakkatyöläisten päivärahaverotusta koskeva uutinen. Verottaja kun on suuressa viisaudessaan päättänyt, että pitkään tilapäisiä reissuhommia tehneiden työt ovat muuttuneet vakinaisiksi ja samalla maksetut päivärahat myös osaksi verotettavaa tuloa.
Myöskään siihen eivät aivot keksineet ratkaisua, miksi kansanedustajien päivärahat eivät muutu verotettavaksi tuloksi, vaikka he ”matkatöissään” nauttivat päivärahoja vuodesta toiseen, vaalikausi vaalikauden jälkeen. Varmaan joku vetreämmän aivokapasiteetin omaava voisi asiaa valaista?

* * *

Olipa muuten niin kulturelli uutinen kulttuuriministerin aviosiipan kulturellista esiintymisestä. Voiko muuta enää sanoa, kuin että (v)akka kantensa valitsee.

Posted by Piruparka at 02:53 AM | Comments (0)

syyskuu 22, 2006

TAIVAITA TARJOLLA

Entinen naapuri - nykyisiltä asuinsijoiltaan - jostain Hämeen ja Satakunnan rajamailta - tuli kylään. Illansuussa saapui ja yösijakin järjestyi. Sanomattakin on selvää, että kun vanhat tutut tapaavat, siinä tulee kuppia kumottua. Tavallista lienee myös se, että lasin kallistelu tekee kannanotoista ja mielipiteistä varsin viisaita, ja mitä useampi kuppi kitusiin on kaadettu, sitä viisaammaksi puheet yleensä käyvät.

Ei tehnyt poikkeusta Piruparkakaan ystävineen ja jossain illan vaiheessa keskustelunaiheet alkoivat kirjaimellisesti hipoa taivaita. Konjakilla on taivaallinen vaikutus. Muuten ei ole selitettävissä se, että kaksi pakanaa alkaa käydä dialogia kuolemanjälkeisistä asioista.

Yhdessä kehuttiin avaruustähtitieteen professorin Esko Valtaojan diplomaattista kannanottoa, kun hän, keskustellessaan emeritus arkkipiispa John Vikströmin kanssa samasta aiheesta (todennäköisesti kuitenkin ilman konjakkia), totesi, että jompikumpi heistä tulee kuoltuaan yllättymään. Ei liene epäselvää, kummalla oli usko elämään myös kuoleman jälkeen.

Kun aiheeseen oli päästy, alkoi Piruparan pöydän ääressä pohdinta siitä, minkälaisia taivaita sitä ihmiselle oikein olisi tarjolla. Yksimielisesti todettiin, että näistä tavallisista taivaista ei tarkkaa tietoa ole. Joku kertoo sen olevan yhtä ja toinen toista. Yksi taivas kuitenkin on tullut tunnetuksi. Marttyyrikuoleman kokenutta muslimia odottaa taivaassa 70 neitsyttä, jonne oikean asian puolesta henkensä heittänyt tiettävästi pääsee suoraan, ilman mitään välietappeja.

Kaksi lasia kallistelevaa, harmaantunutta papparaista ei oikein neitsyistä innostunut. Ei ainakaan siinä määrin, että olisi alkanut suunnitella muslimiksi kääntymistä ja itsemurhaiskujen tekijäksi ryhtymistä.

Mutta onhan näitä taivaita. Jos neitsyet eivät innostaneet ukonrahjuksia, sen tekivät urhoolliset viikingit. Heidän taivaassaan – Valhallassa - kun saa elää taistellen iloisesti aamusta iltaan. Syödä saa ja juoda, n...akin jos kunto kestää. Mutta parasta on se, että kaikki taistelussa saadut haavat paranevat ja seuraavana päivänä voi aloittaa riemukkaat taistelutoimet uusin voimin. Siinäpä se – taivas Piruparalle ystävineen. Sille kohotettiin malja. Ja kai se iltakin jossain vaiheessa päättyi, jatkuen unennäköön viikinkien taivaasta, Valhallasta.

Posted by Piruparka at 04:06 AM | Comments (0)

heinäkuu 21, 2006

TUKIAISET

Kun pakinanväsääjän aistimiin sattuu Helsingin Sanomien verkkolehden uutisotsikko, jonka mukaan ”EU:n komissio vaatii maataloustukia julkisiksi kaikissa jäsenmaissa”, on varmaa, että mielenkiinto herää. Sen verran salamyhkäistä ja sisäpiiritiedon hallintaa edellyttävää toimintaa koko maatalouden tukijärjestelmä niin EU:n harjoittamana, kuin täällä kotimassaakin on, ettei siitä tavallisella ”kaupunkilaisjärjellä” varustettu asfaltintallaaja ymmärrä tuon taivaallista.

Uutinen kertoo, että kyllästyttyään maatalouden huonoon maineeseen, komissio on tullut siihen tulokseen, että eurooppalaisilla on oikeus tietää mihin heidän rahojaan käytetään. Kas vain! Avoimuus ja tällaisten tietojen julkistaminen siis edellyttää komission kyllästymistä. Oppia ikä kaikki.

Hämmästely ei kun jatkuu, kun uutista lukee eteenpäin. Komissiolla nimitäin on tarkoitus avata internet-sivut, joihin listattaisiin kaikki EU-maataloustukien saajat. Jatkossa sinne ilmestyisivät tiedot myös jäsenmaiden jakamista kansallisista maataloustuista. No johan nyt! Tässähän kalikka osuu jo sellaiselle alueelle, että on kumma, ellei jossain päin joku älähdä.

Maatalousministeri Juhani Korkeaoja kertoo varsin varovasti Suomessa harkittavan tilastojen avaamista sitten, kun EU-mailla on yhteinen kanta asiassa. Todettakoon, että muista EU maista jo nyt kolmetoista julkaisee suurimpien maataloustukien saajat.

Miten julkisiin maataloustukiin Suomessa suhtautuu maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö MTK? Erään tiedon mukaan se vastustaa tukien saajien julkistamista sillä perusteella, että se aiheuttaisi kansalaisten keskuudessa kadehtimista??? Varsinainen älähdys taisi sitten kuulua MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborgin suusta hänen todetessaan: "Julkistaminen ei hyödyttäisi mitään. Se lisäisi vain kateutta, ja sitten kirjoitettaisiin sensaatiojuttuja rikkaista maanviljelijöistä”. Tuollaisesta lausunnosta herää vahva epäilys, että kenelle ja millä perusteella näitä maataloustukia oikein jaetaan?

Onko Hornborg saanut sanoistaan satikutia? Mene ja tiedä? Uutisen mukaan hän tiettävästi on ainakin jossain määrin perunut lausuntoaan. Aika taas kerran näyttää mikä on totuus. Tai sitten ei!

Posted by Piruparka at 06:58 AM | Comments (0)

heinäkuu 14, 2006

LOPUTON LAULU

Taas tuntuu kaikuvan kaipuun laulu takaisin Karjalan kunnaille. Näitä Karjalan palauttamisen apostoleita ja toiveiden ylläpitäjiä tuntuu riittävän vuosikymmenestä toiseen. Tällä kertaa palautususkoa on elvyttänyt Jukka Seppinen. Hänen kirjansa aihepiirin valinta on toki oivallinen. Kun Karjala-kysymys yhdistetään presidentillisiin virhearviointeihin, myyntiluvut pysyvät taatusti hyvinä.

Seppisen kirjassa esiintyy hyviä ja pahoja – rumia ei ole nimetty. Suomalaisten presidenttien ja muidenkin valtiomiestasoisten henkilöiden hyvyys tai pahuus on Seppisen mukaan suoraan verrannollinen siihen, millä tavalla he ovat suhtautuneet Karjalan palauttamiseen. Kaikkein suurimmaksi pahikseksi kirja leimaa presidentti Koiviston, joka Seppien mukaan yhdessä Paavo Väyrysen kanssa tyri ja suorastaan esti Karjalan palauttamisen Suomelle vuosina 1989–94. Piruparan muistikuvan mukaan juuri noina aikoina ilmassa leijui vodkanhuuruisia ja myötämielisiksi ymmärrettyjä kannanottoja Karjala-kysymyksestä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Seppinen - poliittisen historian tutkijana - perustaisi väitteensä presidentti Jeltsinin liikutetussa tilassa esittämiin mielipiteisiin tai jopa lupauksiin.

Nämä raja-asiat ovat aina mielenkiintoisia. Sodissa niitä siirrellään. Alueita riistetään, valloitetaan ja miehitetään. Rauhat solmitaan ja rajoja vahvistetaan. Aina ihmisiä ei ole evakuoitu, vaan on jätetty valloittajan armoille. Olen joskus pohtinut, miten olisi käynyt, jos karjalaisten evakuointi olisi epäonnistunut. Olisiko rajan taakse jääneillä silloin vastaavanlainen lohduton kaipuu Suomeen ja rajan tälle puolelle. Mene ja tiedä!

Se kuitenkin tiedetään, että Suomen nykyiset rajat ovat määritellyt Pariisin rauhansopimuksessa toisen maailmansodan jälkeen. Mielenkiintoista olisi tietää, miten Suomessa mahdettaisiin suhtautua, jos venäläiset alkaisivat vaatia voimaan vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan tai vuoden 1743 Turun rauhan rajoja. Vaatimukset olisivat legitimiteetiltään vähintään yhtä oikeutettuja kuin vaatimukset Karjalan palauttamiselle. Nuo mainitut rajat kun olivat voimassa huomattavasti pidempään kuin parikymmentä vuotta voimassa olleet, Tarton rauhassa määritellyt ja talvisodan seurauksena muuttuneet rajat.

Posted by Piruparka at 02:22 AM | Comments (0)

kesäkuu 09, 2006

ILMIÖ NIMELTÄ KIDULTIT

Kun Piruparka tässä taannoin törmäsi uusiosanaan kidultit, sen merkitys oli täyttä hepreaa. Sivistyssanakirjakaan ei sanaa tuntenut. Alkuviikolla sitten selvisi, että sana kidultit on lyhenne sanoista kid (lapsi) ja adult (aikuinen), eli voitaneen puhua lapsellisista tai lapsenmielisistä aikuisista. Vai voidaanko?

Lapsellisuutta ja lapsenmielisyyttä pidettäneen melko yleisesti varsin harmittomana luonteenpiirteenä. Lapsellisten ihmisten uskotaan joutuvan keskivertokansalaista useammin fiksumpiensa höynäyttämäksi, mutta muuten ilmiö tuskin tuottaa sen suurempia ongelmia.

Mikäli lainkaan ymmärsin, kidultit eivät kuitenkaan ole ihan tässä merkityksessä lapsenmielisiä. Aihetta alkuviikosta käsitellyt ”Ajankohtainen kakkonen” antoi kuvan, että kidulttien käsityksen mukaan muiden muassa sellaiset aikuistumisen mukanaan tuomat harmittavat ilmiöt kuten omistaminen, siihen usein liittyvät pankkilainat, niistä huolehtiminen ja vastaaminen, ovat kidulteille liian hankalaa, vaivalloista tai peräti vastenmielistä puuhaa. Siksi he sanovat: ”Kiitos ei”, sellaiselle aikuisuudelle. Ohjelmasta sai sen käsityksen, että kidultit ovat täysi-ikäisiä ihmisiä, jotka haluavat ikääntyä vapaasti, ilman aikuisuuden mukanaan tuomia vastuita ja velvoitteita, jotka he mitä ilmeisimmin kokevat vahvasti rasittavana ja vapauttaan rajoittavina. Siksi nämä aikuiset ihmiset mieluimmin hankkivat ansioillaan leluja, joita ei usein ole edes tarkoitettu lapsille. Aikuiset naiset leikkivät erikoisvalmisteisilla barbi-nukeilla ja nukkekodeilla ja partaiset, karvapalliuroot juoksevat pitkin metsiä ammuskelemassa toisiaan väripanoksilla, leikkivät hintavilla auto- tai junaradoilla jne., jne.

On kerrottu, että tällainen kidultti-ilmiö leviää valtaisalla vauhdilla ympäri maailmaa. Onko kysymys itsekkyydestä, että minä voin ja saan tehdä mitä haluan ja mikä minusta tuntuu mukavalta? Toivottavasti ja todennäköisestikin kysymys kuitenkin on marginaali-ilmiöstä. Ihmisistä joilla lienee rahaa, mutta pulaa tekemisestä.

Lienee luonnon laki, että oletettavasti ennemmin kuin myöhemmin myös Piruparka alkaa muistuttaa yhä enemmän lasta. Siinä vaiheessa metsään menemistä – ilman värikuulapyssyäkin - on syytä välttää. Käynnistäisi sellainen metsäretki sen verran suuret etsintäoperaatiot. Mutta kuka tietää. Sähköjunarata ja asemapäällikön lakki. Saattaisi onnistua. Mutta ei ennen, kun 80 ikävuotta takanapäin.

Posted by Piruparka at 07:53 AM | Comments (0)

toukokuu 16, 2006

KUN SUOMI RUOTSIN OSTI

Eletään vuotta 2100. Energiavarat maailmassa ovat huvenneet niin, että muiden muassa sähkön ja kaasun saantia on radikaalisti rajoitettu. Jokaiseen yksityistalouteen on määritelty henkilöluvun mukaiseen energiatarpeeseen perustuva energiakiintiö, jonka ylittävä käyttö lasketaan energian tuhlaukseksi ja joka taas laissa on määritelty rangaistavaksi teoksi. Rahalla toki energiaa on saatavilla ja ainoastaan kaikkein rikkaimmilla on varaa ajaa esimerkiksi omalla autolla.

Ruotsi pysyi sitkeästi vuonna 1980 tekemässään päätöksessä ja luopui aikoinaan ydinvoimasta. Siitä huolimatta, että korvaava energia oli hankittava suurimmaksi osaksi ostamalla, vuoteen 2030 mennessä se oli luopunut myös sekä kivihiilellä, että öljyllä tuotetusta energiasta. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Ruotsi ei monien muiden maiden tavoin voinut hyödyntää vuorovesi-ilmiön mahdollistamaa energiatuotantoa. Aaltoenergian, samoin aurinkoenergian käyttö oli varsin vaatimatonta. Valtavin toivein odotettu ydinfuusiokin antoi odotuttaa itseään. Näin ollen vesivoiman ohella omaa energiatuotantoa Ruotsilla oli ainoastaan tuulivoimasta. Tuulivoimaloita on pystytettykin vähän joka mäennyppylälle ja niiden ansiosta ”humisevia harjuja” riitti ympäri koko Ruotsin valtakunnaksi kutsutun alueen.

Alkuun Ruotsi tyydytti energiatarpeensa ostamalla sähköä Venäjältä. Kun Venäjän myymälle energialle riitti kysyntää, hinta nousi ja se myi sitä sinne mistä sai parhaimman tuoton. Ensin Keski-Eurooppaan, myöhemmin Kiinaan. Suomi oli kaukoviisaasti rakentanut omaa ydinvoimaansa tasaiseen tahtiin taatakseen ensin energiansaannin omavaraisuuden, mutta tuottaen sähköä myöhemmin myös myytäväksi. Ja mikä olisi ollutkaan luontevampi myyntikohde kuin energiavajeesta kärsivä Ruotsi. Kaikki olivat tyytyväisiä. Ruotsi sai kipeästi tarvitsemaansa sähköä ja Suomi siitä hinnan, joka oli vain hieman alhaisempi, mitä Venäjä omastaan sai.

Näin jatkui vuosikymmeniä ja Ruotsin energialasku Suomelle kasvoi kasvamistaan. Jossain vaiheessa lasku oli sitten sitä luokkaa, että Suomi ei enää katsonut olevan mahdollista kasvattaa naapurimaan luottoa. Silloin oli etsittävä muita ratkaisuja. Ruotsin kaiken aikaa kasvava energiatarve aiheutti sen, että Ruotsin kuningaskunta – energiatarpeensa tyydyttääkseen – katsoi ainoaksi mahdollisuudekseen liittyä osaksi Suomen tasavaltaa. Näin se kävi ja tähän on tultu vuonna 2100.

Posted by Piruparka at 04:39 AM | Comments (0)

maaliskuu 24, 2006

HYSTERIAA

Tässä joutuu ihan tosissaan ihmettelemään, minne yleensä fiksuina itseään pitäviltä suomalaisilta katoaa niin kutsutun vanhanaikaisen talonpoikaisjärjen käyttö aina silloin, kun sen käytölle olisi mitä parhaimmat edellytykset. Tällä kertaa järjenkäytön katoamisen on aiheuttanut tauti jota lintuinfluenssaksi kutsutaan.

Hysteria alkoi, kun mainitun taudin tarttumismahdollisuuksista myös ihmisiin alettiin ensi kertaa puhua. Taudista ei Euroopassa näkynyt vielä jälkeäkään, kun suomalaiset hamstrasivat apteekkinsa tyhjäksi jostain Tamiflun–lääkkeestä, jonka käyttäminen ilman ammattilaisten ohjausta ”varmuuden vuoksi”, mutta ”väärään tautiin”, on suomalaisten kyseessä ollessa lähes varmaa.

Mitään epäselvyyttä ei ole ollut, etteikö tauti leviäisi Aasiasta myös Eurooppaan. Lienee enää päivien tai korkeintaan viikkojen asia, kun Suomessa havaitaan ensimmäiset tautiin kuolleet linnut. Mitä sitten tekevät suomalaiset tilanteessa, jossa olisi syytä käyttää tuota nimenomaista talonpoikaisjärkeä? He sulkevat aistinsa totaalisesti sellaiselta informaatiolta ja tosiasioilta, että tänä vuonna H5N1-virukseen sairastuneet ihmiset, ovat kaikki osoitettu olleen tekemisissä tartunnan saaneen siipikarjan kanssa. Sen sijaan, että keskittyisivät olennaiseen eli pysymään erossa kuolleista linnuista, suomalaiset pohtivat, onko teoreettisesti mahdolliseen, mutta epätodennäköiseen pandemiaan varattu lääkettä – joka vasta on kehitteillä - kaikille suomalaisille, vai ovatko herrat varanneet sitä vain itselleen. Huolimatta siitä, että viranomaiset ovat vakuuttaneet lääkettä riittävän kaikille, suomalaiseen hysteriaan kuuluu vahva epäilys, että herrat ovat ainakin priorisoineet ensimmäiset rokotteet itselleen ja jättävät kansan kuolemaan oman onnensa nojaan. Ilmeisesti juuri tästä epäilystä johtuen, jouduttiin tekemään ihan virallinen päätös, että ainoastaan hoitohenkilökunta menee mahdollisessa rokotustilanteessa muiden kansalaisten edelle.

En ole perehtynyt sosiaalipsykologiaan, enkä osaa sanoa, miksi suomalaiset eivät kiinnitä hysteeristä huomiotaan siihen, että joka talvi meitä vaivaavaan, niin sanottuun ”tavalliseen” influenssaan kuolee keskimäärin tuhat (1000) suomalaista vuosittain. Miksi tauti, johon Euroopassa on kuollut ainoastaan lintuja ja muutama kissa, saa ihmisissä aikaan jopa neuroosin piirteitä aiheuttavaa hysteriaa?

Posted by Piruparka at 06:15 AM | Comments (0)

maaliskuu 07, 2006

KUOLINPÄIVÄN ENNUSTUS

Eli edessä oleva elinaika. Erilaiset tuomiopäivän profetiat sekä muut povaukset ja ennustukset ovat yleensä herättäneet ylle merkityssä lähinnä huvittunutta hilpeyttä. Mistä sitten johtuu, että nyt näen vaivaa lähteä aiheesta kirjoittamaan? Ajatus lähti liikkeelle siitä, että Suomen suurimman ja arvovaltaisimman lehden – Helsingin Sanomien – verkkoversion etusivulla tuijotti vastaan viikatemies ja teksti ”Laske oma kuolinhetkesi”. Siinä oli kehotus, jota erilaisia ennustuksia huuhaana pitävä Piruparkakaan ei voinut vastustaa, joten ei muuta kun toimeen.

Pelkästään nimen, sukupuolen ja syntymäajan perusteella prognoosi oli, että elinvuosia olisi jäljellä vielä lähes parikymmentä eli poistuminen ajasta autuaampiin asiayhteyksiin tulisi tapahtumaan ollessani 77 vuoden iässä. Todennäköisesti tämän ennusteen toteutuminen olisi edellyttänyt koko iän jatkuneita terveysvaikutteisesti optimaalisia elintapoja. Koska näin ei taatusti ole, oli käytävä läpi listaa erilaisista kuolinpäivän ajoittumiseen vaikuttavista tekijöistä.

Koko pitkähkön kysymyslistan läpikäytyäni kone kertoi kuolinpäiväkseni yksiselitteisesti keskiviikon 20.6.2018. Tulisin tuolloin olemaan päivälleen 70 vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Tämä kertoi muiden muassa, että kertyneestä ylipainosta, loppuneesta, mutta silti aikanaan pitkään jatkuneesta tupakointihistoriasta ja muista elämän pituuteen vaikuttavista tekijöistä johtuen, edessä olevan elinajan ennuste oli laskenut alkuperäisestä peräti seitsemän vuotta.

Olin vastannut esitettyihin kysymyksiin osittain mutu-tuntumalla. Siksipä tarkistin muutamia muistinvaraisia asioita kuten viimeksi mitatut verenpaineen ja kolestroliarvot, vyötärön ympärysmitan, isovanhempien keski-iän heidän kuollessaan jne. Sen jälkeen tein testin uudelleen ja kas kummaa, elämä oli pidentynyt kahdella ja puolella vuodella. Viimeisin tarkennettu tieto siis on, että Piruparan persoona poistuu populaatiosta uudenvuodenpäivänä eli lauantaina 1.1.2022.

Mitä ajatuksia tällaisen testin läpikäyminen herätti? Ei varsinaisesti mitään. Ei tullut tunnonvaivoja tai katumusta tähän asti eletystä elämästä. Päinvastoin. On elämä sen verran railakasta ja mielenkiintoista vuosien saatossa ollut, että sen vastapainoksi voi hyvillä mielin muutamasta loppuvuodesta vapaaehtoisesti luopuakin.

Posted by Piruparka at 10:31 AM | Comments (0)

helmikuu 07, 2006

IKÄLISÄT

Näinä aikoina vallitseva nuoruusbuumi on aiheuttanut sen, että sanan ikälisä merkitys on alkuperäisestään päässyt hämärtymään. Sanalla ei enää välttämättä tarkoiteta osaamisen ja ammattitaidon kehittymisen huomioimista siten, että se näkyisi tilipussissa määrävuosittain. Olisiko se edes mahdollista? Kukapa nykyisten pätkätöiden ja muiden epätyypillisten työsuhteiden aikana edes kykenisi pätevöitymään siinä määrin, että se olisi palkanlisän peruste.

Sen sijaan nykyaikaisiksi ikälisiksi kutsutaan erilaisia iän mukanaan tuomia vaivoja ja tauteja, kipuja, särkyjä ja kolotuksia. Kun iän myötä aineenvaihduntahäiriöt alkavat lisääntyä ja joutuu yhä useammin ostamaan kuminauhalla varustettuja housuja saattaa joku huomauttaa, että olet sitten alkanut kerätä ikälisiä tuohon keskivartalon kohdalle. Tai, onko se ikälisien vaikutusta, että olet ryhtynyt keskikehon rakentajaksi.

Kun tekee kolmea asiaa yhä aikaa ja unohtaa mitä ne kaksi muuta ovat, se epäilemättä johtuu ikälisien vaikutuksesta. Samoin kun se, että löytäessään etsimänsä tavaran, on jo unohtanut, miksi se piti löytää. Ikälisien kerrotaan aiheuttavan myös näköhäiriöitä. Tästä todennäköisenä seurauksena on, että lääkärit lähes aina alkavat ikälisien vaikutuksesta näyttämään tyttösiltä ja poikasilta. Varsinaiset, ikälisistä johtuvat näköhäiriöt huomaa silloin, kun havaitsee, että tuotteiden tavaraselosteet ja tavaroiden käyttöohjeet on kirjoitettu aiempaa huomattavasti pienemmällä tekstillä.

Miesten erektiohäiriöt muistuttavat mitä ilmeisimmin ikälisien olemassaolosta. Mistäpä muustakaan? Samoista lähtökohdista ja perusteista väitetään olevan lähtöisin myös se, kun seksi maistuisi, mutta ikälisien vaikutuksesta jo esileikki vie kaikki voimat. Myös se, että kaksi kertaa yössä yhä useammin tarkoittaa vessassa käyntejä, on seurausta ikälisien olemassaolosta.

Piruparka on ylöskirjannut ikälisähavaintojaan ensisijaisesti miesnäkökulmasta. Myös naiset kokevat ikälisien olemassaolon. He eivät hevillä tunnustaa painonnousuaan. Siksi he eivät koskaan punnitse itseään aamuisin, ikälisät kun aiheuttavat sen, että silmäluomet silloin ovat raskaimmillaan. Naiset tietävät myös, että kylmä kahvi kaunistaa, mutta monenkaan vatsa ei siedä sellaisia kahvimääriä, mitä ikälisien koettelemat kasvot edellyttäisivät.

Posted by Piruparka at 06:00 PM | Comments (0)

joulukuu 30, 2005

VÄLIPÄIVÄMIETTEITÄ

Tätä kirjoitettaessa on niin kutsuttu välipäivä tai tarkemmin yksi niistä. Se tarkoittaa, että saa syödä aivan tavallista ruokaa. Joka kerran se maistuu yhtä hyvältä. Joskus, vuosia sitten, on ollut sellaisiakin jouluja, että jouluruokaa on tullut hamstratuksi niin paljon, että kinkkua on riittänyt syötäväksi vielä vuoden vaihtumisen jälkeenkin. Ikä, tai ehkä kokemus kuitenkin opettavat. Kolmen - neljän päivän kinkkukuurin jälkeen, tämänvuotinen ensimmäinen arkiruoka, eli ihan tavalliset suomalaiset lihapullat, maistuivat todella hyvältä.
Kun tavallisella kansanosalla juhlinta keskeytyy muutaman välipäivän ajaksi ennen vuodenvaihdetta, kauppiailla juhlat sen kun vaan jatkuvat. Olin kuulevinani jossain haastattelussa mainittavan, että tavaraa myydään joulun jälkeisissä alennusmyynneissä lähes saman verran kun ennen joulua, joka kaupankäynnin kannalta kuitenkin lienee vuoden vilkkainta aikaa. Todennäköisimmin en ole ensimmäinen, joka on tullut pohtineeksi, minkä suuruisia ovat kaupan katteet varsinaisessa joulumyynnissä ennen joulua. Tappiolla – ainakaan kovin suurella – kun tavaraa ei myydä alennusmyynneissäkään. Monet tekevätkin niin sanotut tarpeelliset ja välttämättömät hankintansa vasta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.
Kinkkua ja muita jouluruokia en ole nähnyt myytävän alennuksella edes joulun jälkeen. Ehkä niissä parasta ennen tai viimeinen myyntipäivä on sijoitettu sopivasti jouluaattoon. Tai ehkä juuri jouluruoissa katteet on vedetty niin alas, että niitä ei kerta kaikkiaan kannata myydä halvemmalla. Muutenhan Piruparka kaltaisineen voisi viettää joulua muutaman päivän virallista joulua myöhemmin. Välipäiviin sijoittuvaa joulunviettoa eivät muutkaan syyt estäisi. Joulukuusi kököttää nurkassaan useimmiten vielä uuden vuoden puolellakin. Joululauluja, niin halutessaan, voisi soittaa omilta levyiltään ja ystävien ja sukulaisten muistamiset, jotka säännöllisesti ovat joulukortti-, sähköposti- tai tekstiviestimuodossa, toki säilyivät vanhentumattomina vielä välipäivinäkin. Omat viestinsä tuttavilleen voisi tietenkin lähettää silloin, kun he viettävät joulua.
Ehkä parasta välipäiväjoulussa kuitenkin olisi se, että koko homma hoituisi kerralla, toisin sanoen yhdellä juhlimisella selviäisi niin joulusta kun uuden vuoden juhlistakin. No, eihän juhlissa mitään vikaa ole, mutta se krapula.
Onnellista Uutta Vuotta!

Posted by Piruparka at 01:58 PM | Comments (0)

elokuu 02, 2005

PYYTÄMÄTÖN YLLÄTYS

Aikaa on kulunut jo yli kaksi vuotta, kun eräs tunnettu entinen puheenjohtaja, kansanedustaja ja pääministeri, jonka nykyisin halutessaan tapaa europarlamentaarikon tehtävistä, lanseerasi lausahduksen, josta on muodostunut julkisuudessa usein käytetty sanapari moneen eri yhteyteen. Tuo sanapari on tietenkin ”pyytämättä, yllätyksenä”.

Piruparan pakinanaiheet syntyvät monenlaisissa eri tilanteissa. Melko usein aihe syntyy, ellei nyt ihan itsestään, niin pyytämättä ja yllätyksenä kuitenkin. Asia saattaa jäädä muhimaan mielessä ja muotoutuu pakinan aiheeksi joskus lyhyen, joskus vähän pidemmän ajan kuluessa. Pyyntöjäkin joskus esitetään ja pakinalle aiheita. Ehkä useimmin esitetty toive on ollut, että ”kirjoittaisit Ruotsinpyhtäästä enemmän”. Kuluneen kesän tiimoilta aiheitakin olisi varmasti löytynyt. Niiden viidentoista vuoden aikana, jotka olen paikkakunnalla asustellut, ei koskaan ole ollut näin vilkasta ja ohjelmatarjonnaltaan monipuolista kesää. Ensin leiriytyivät Ruukkiin ”uudisasukkaat ja intiaanit” joita seurasi perinteinen Blue Grass–viikonloppu gospel-konsertteineen kirkossa, vanhoja autoja on esitelty, on ollut rock-tapahtumaa. Rauhallisemman elämän kannattajat ovat pitäneen seurojaan. Ja kesä jatkuu, eivätkä tilaisuudet vielä ole loppuneet. Tiedossa on Kymijokipäivää ja elokuvatapahtumaa.

Ei ole ihan pieni se asukasjoukko, jonka kanssa kuluneen kesän annista on tullut keskusteltua. Aina myönteisessä sävyssä. Selvää on, että makuja on monenlaisia ja kaikki ei sovi kaikille eikä kirkosta välttämättä ole lähdetty jatkamaan olutta nauttimaan Myllyranta-rockiin. Monipuolinen tarjonta on taannut kuitenkin sen, että kaikille on riittänyt tapahtumia, ellei yksi ole kiinnostanut, niin sitten toinen.

Kunnes tullaan otsikkoon ja siihen tunnetuksi tulleeseen pyytämättömään yllätykseen. Sellainen nimittäin oli Piruparalle kylällä kiertävä sitkeä huhu, josta pakinoitsijaakin informoitiin. Liian ovat jonkun mielestä kuulemma ”maallisia” nämä ruukkilaisten kesätapahtumat ja sama taho lienee päättänyt, että oli sitten laitimmainen kesä näin ”maallisissa” merkeissä. Maanläheisyys halutaan Ruotsinpyhtään kesästä hävittää. Jotain varmaan halutaan sitten tilalle. Mitä? Se lienee vain arvattavissa. Mieleen tulee ensimmäisenä, että maallisuuteen ärsyyntyneet ovat yleensä tarjoamassa tilalle taivaallisia iloja. Mikäs siinä? Toki Ruotsinpyhtään kesään löytyy tilaa niillekin. Pyytämättä ja yllätyksenä tullut tieto halusta lakkauttaa liian ”maalliset” tapahtumat osoittaa kuitenkin, että suvaitsemattomuutta ja pikkusieluisuutta löytyy valitettavasti tänäkin päivänä. Kaikille kukille annettakoon oikeus kukkia.

Posted by Piruparka at 08:50 AM | Comments (0)

huhtikuu 19, 2005

OTTO-VIIKKO

Meneillään on Otto-viikko. Asiaan perehtymättömille ja siitä mitään entuudestaan tietämättömille kerrottakoon, että Otto-viikko on vuosittain toistuva tapahtuma, joka säännöllisesti alkaa Oton päivänä 17. huhtikuuta ja päättyy viikkoa myöhemmin Yrjön päivänä, siis saman kuun 23. päivä.

Otto-viikon ohjelmallinen sisältö on hyvin vapaamuotoinen ja osallistujiensa näköinen. Nimensä mukaisesti viikon toiminnallisen pääsisällön muodostaa Otto eli ottaminen. ”Otetaan taas”, lienee Otto-viikolla useimmin toistettu lausahdus. Se, mitä kukin Otto-viikolla ottaa, perustuu jokaisen ottajan omille mieltymyksille. Sanomattakin lienee kuitenkin selvää, että kysymyksessä ovat nestepitoiset otettavat. Otetaanko Otto-viikon antimet hienostuneesti lasista vai reilusti suoraan pullon suusta lienee maku- tai ainakin tapakysymys. Pääasia kuitenkin on, että otetut aineet ovat sisällöltään prosentteja. Sillä, kuinka suuria prosenttimäärät otettujen aineiden osalta ovat, ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Pyrkimys kuitenkin on, että ottamisen jälkeen prosentit muuttuva promilleiksi, jolloin ottamisen tarkoitus ja päämäärä tulee saavutettua. Mikäli Otto-viikon kestäessä on mahdolli-suus saunomiseen, sitä kannattaa yleensä hyödyntää. Sen lisäksi, että hyvät löylyt luovat ja ylläpitävät tunnelmaa, Otto-viikon aikainen saunominen saattaa helpottaa Yrjön päivänä odotettavissa olevaa henkistä, mutta eritoten fyysistä puhdistautumisrituaalia. Otolle omistettu viikko sisältää yleensä muutenkin siis veljellistä yhdessäoloa, laulun loilotusta, hilpeän hiprakan mukanaan tuomia viihdyttäviä, ehkä jopa viisaiksi koettuja keskusteluja. Änkyräkännissä örveltäminen ei kuulu Otto-viikon olennaisimpiin ohjelmamuotoihin, mutta jos joku mainitun olotilan omakseen kokee ja tilassaan viihtyy, se hänelle Otto-viikolla toki suotakoon.

Nykyisten tasa-arvovaatimusten aikakaudella jonkinasteinen sisaruksellisuuskin näyttäisi olevan tuppautumassa kuvioihin. Kehityksen kehittymisen ylivoima on valtaisa ja siitä johtunee, että yhä useimmin myös naiset mielellään osallistuvat täysimääräisesti Otto-viikon otto-tapahtumiin ja aktiviteetteihin. Perinteisistä Otto-viikon happeningeista naiset kuitenkin ovat pysytelleet sivussa tai ainakin taustalla. Sen sijaan Otto-viikon loppupuolella ja varsinkin sen päättyessä Yrjön päivänä, naisten rooli ihan perinteisesti on korostunut. Silloin rankan viikon veljellisesti toverillista yhdessäoloa viettäneet raavaat miehet kaipaavat usein hellää hoivaa ja ymmärtäväistä asennoitumista kauniimman sukupuolen edustajilta. Tätä ei aina ymmärretä naisasianaisellisten ajatusten kyllästämässä maailmassa. Onneksi kuitenkin valtaosa vaimoväestä on ymmärtäväisiä ja auttelevat parhaansa mukaan Yrjön päivän, usein ”ylitsevuotavissakin”, ongelmissa. Kiitos siitä.

Posted by Piruparka at 07:58 AM | Comments (0)

helmikuu 22, 2005

PUNAISTA TYKINRUOKAA

Tässä jokin aika sitten sattui silmään professori Jukka Kemppisen tilastoja tutkimalla selvittämä tieto, joka sai hänet epäilemään, että talvisotaa edeltänyt kutsuntajärjestelmä johti siihen, että kansa-laissodassa punaisten puolella taistelleiden pojat olisi talvi- ja jatkosodassa tapettu lähes kokonaan. Asiaa ei ilmeisesti ole juurikaan tutkittu, koska havainto tuntui hämmästyttävän varsin monia asiantuntijoitakin.

Lukiessani edellä kerrottua uutista, jostain muistojen syövereistä putkahti esiin sinne vuosien saatossa hautautunut tapahtuma lähes parinkymmenen vuoden takaa. Olin menossa vuosittaiselle sukulaisvisiitille kotikonnuilleni Pohjanmaalle. Odotellessani junanvaihtoa Tampereen rautatieaseman asemaravintolassa, pöytääni istahti mies, jonka olemuksesta oli havaittavissa, että lasissa oleva ryyppy ei ollut päivän ensimmäinen. Siitä huolimatta hän täysin asiallisesti aloitti keskustelun tiedustelemalla matkakohdettani. Sen kuultuaan hän hymähti hieman katkeranoloisesti ja kysyi, tiedänkö syyn, miksi joillain hämäläisillä hautausmailla on enemmän sankarihautoja kuin esimerkiksi Pohjanmaalla. Kun en osannut vastata, hän kertoi, että Hämeessä oli aikoinaan keskimääräistä enemmän niin sanottuja punapitäjiä, joiden asukkaat olivat kansalaissodassa asettuneet punaiselle puolelle. Tästä seurasi, että näistä pitäjistä varsinkin talvi-, mutta myös jatkosotaan komennetut tarkoituksella sijoitettiin niin sanottuihin ”kusisimpiin” paikkoihin eli niille rintamalohkoille, joissa tykinruoaksi joutuminen oli todennäköisempää kuin jossain muualla. Kerroin epäileväni kerrottua tietoa syystä, että tuskin kukaan ennalta osasi tietää, missä mainitut virtsapitoiset kohteet tulisivat sijaitsemaan. Joten väitteet kuulostavat lähinnä jälkiviisastelulta. Pöytäkumppanini ei siitä hämmentynyt. Totesi vain, ettei hänen asiansa ole vakuuttaa sen enempää pohjalaisia kuin muitakaan asian todenperäisyydestä. Sanoi kuitenkin, että jonkun kannattaisi tutkia ihan virallisestikin asiaa.

Junani lähtö kuulutettiin, enkä antanut juuri kuulemani tiedon kovin pitkään vaivata mieltäni. Sen verran absurdilta se kuulosti.

Toivottavasti ei ole sinisilmäisyyttä, kun en vieläkään usko, että toiminta punaisten jälkeläisten sijoittelussa sodan aikana olisi ollut tietoista ja ennalta harkittua. Se kuitenkin on totta, että upseeriksi ja ennen sotia edes aliupseeriksi, ei ollut asiaa henkilöillä, joiden taustassa tiedettiin tai edes epäiltiin löytyvän taipumusta vasemmistolaisuuteen. Tästä seuraa ajatus, että yleisen käsityksen mukaan sodassa kuolemisen mahdollisuus on niin sanotulla rivimiehillä suurempi kuin upseereilla. Ja jos samaa ajatuskuviota halutaan jatkaa, voitaneen todeta, että todennäköisyys menettää henkensä on myös suurempi vaikkapa jalkaväessä ja etulinjassa palvelevilla, kuin esimerkiksi kenttätykistössä velvollisuutensa täyttävillä. Näillä asioilla on merkitystä. Niitä tosiaan kannattaisi tutkia, koska tarkoitushakuisuutta epäillään muuallakin kuin Kemppisen tilastoissa.

Posted by Piruparka at 07:40 AM | Comments (0)

tammikuu 25, 2005

MARKKINARAKO

Mikäli olen lainkaan ymmärtänyt oikein markkinatalouden peruskysymyksiä, sellaista markkinoilla olevaa tarjonnan vajetta, joka ei vastaa kysyntää kutsutaan markkinaraoksi, jonka havaittuaan järkevä ja toimelias yrittäjä ryhtyy töihin puutteen korjaamiseksi ja hoitaa asiat niin, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja markkinoilla oleva vaje eli markkinarako tulee täytetyksi.

EU:n komissio julkaisi hiljattain barometrin, jonka mukaan suomalaisista ainoastaan 28 prosenttia suhtautuu henkilökohtaiseen yrittäjyyteen myönteisesti, kun vastaava luku esimerkiksi Yhdysvalloissa on 60 prosenttia. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että niitä kysynnän ja tarjonnan eroja joita suomalaisessa yhteiskunnassa ilmenee, eivät suomalaiset ole kovin innokkaita tasapainottamaan eli täyttämään olemassa olevaa markkinarakoa.

Kun kapitalistisen järjestelmän toimintaperiaate on sellainen, että kysynnän ja tarjonnan tulee olla kutakuinkin tasapainossa, tarjonnassa oleva vaje eli markkinarako toimii tyhjiön tavoin ja "imee" kysyntää vastaavaa toimintaa markkinoiden tasapainottamiseksi.

Ei Piruparka miksikään kapitalismin ja markkinatalouden konsultiksi ole ryhtynyt, vaikka edellä olevasta sellaisen vaikutelman saattaisi saadakin. Ei, kysymys on ymmärtämisestä. Toisin sanoen on tiedettävä perusasiat, ennen kuin ryhtyy arvostelemaan liiketoimintaa, jota harjoitetaan kaikkien markkinatalouden perussääntöjen mukaan.

Hoksaavaisimmat varmasti jo havaitsivat, että kysymys on liiketoiminnasta, jota Venäjän kaupallisen edustuston omistamissa huoneistoissa väitetään harjoitetun. Moraalilla ja liiketoiminnalla yleensäkin on varsin vähän tekemistä keskenään. Siksipä niitä tässäkään yhteydessä on turha sekoittaa keskenään. Ei edes puhua siitä, mikä on sopivaa diplomaateille, he kun ovat suomalaisen lainsäädännön ulottumattomissa. Siksi ainoaksi kannanmäärityksen perusteeksi jää kapitalismin ja markkinatalouden lainalaisuudet, joita edellä parhaan kykyni mukaan pyrin kuvaamaan.

Eli vielä kerran. Kun suomalaisilla ei ole ollut halukkuutta ryhtyä yrittäjiksi ja hoitaa markkinoilla olevaa kysyntää ja tarjontaa tasapainoon, sen ovat hoitaneet venäläiset, jotka päästyään kommunismin ikeestä, ovat innokkaina lähteneet toteuttamaan markkinatalouden toimintaperiaatteita kaikessa missä se on mahdollista.

Moralistit tietenkin väittävät, että tarjonta luo kysyntää. Näin uskotellaan olevan varsinkin kun puutteen poistamiseksi tarkoitetut markkinaraot tuodaan mukana Venäjältä. Me markkinatalouteen uskovat luotamme kuitenkin siihen, että edellä mainitussa, närkästystäkin herättäneessä toiminnassa, toteutetaan ainoastaan kirkasotsaisesti kapitalismin perusperiaatteita.

Posted by Piruparka at 07:24 AM | Comments (0)

tammikuu 21, 2005

RAJALINJAT

Pakinoitsija seuraa huuli hämmästyksestä pyöreänä jälleen kerran voimistumassa olevaa keskustelua siitä, missä kulkee Suomen itäraja ja siitä missä sen pitäisi kulkea. Suomen rajoja on siirrelty monissa rauhansopimuksissa. Mikä on se rauhansopimus, missä vedettyjä rajalinjoja tulisi noudattaa? Miten suhtauduttaisiin vaikkapa Turun rauhassa piirrettyihin rajalinjoihin? Tämänkin pakinan kirjoittaminen tapahtuisi silloin mitä todennäköisimmin lähes rajavyöhykkeellä.

Viimeiset 60 vuotta on puhuttu Karjalan palauttamisesta. Ei siis mikään uusi asia ja toki koti-ikävää potevien Karjalasta ja kotiseudultaan evakkoon joutuneiden vaatimukset ovat saaneet ymmärrystä ja ovat henkilökohtaisina tunneilmaisuina olleet perusteltuja ja hyväksyttyjäkin.

Nyt äänensävy kellossa tuntuu kuitenkin muuttuneen. Ei paljon, mutta sen verran kuitenkin, että se melkein panee toivomaan omaa huonokuuloisuutta. Onko tosiaan niin, että suomalaiset eivät osaa suhtautua itäiseen naapuriin luontevasti? Ellei mielistellä, nöyristellä ja olla muuten rähmällään, niin johan kaivetaan esiin vanhat AKS:n tunnuslauseet: "Suomi suureksi ja Viena vapaaksi", jotka naamioidaan perinteisen Karjala-keskustelun kaapuun. Ehkä ei tarvitse kovin paljon enää ihmetellä mistä naapurin puheet suomalaisten asennemuutoksesta heitä kohtaan johtuvat. On itsestään selvää, että puheet Karjalan kuulumisesta Suomelle on pään takomista siihen kuuluisaan, niillä alueilla kasvavaan mäntyyn.

Etteivät kaikki utopistiset haaveet romuttuisi nykyisiltä Karjala keskustelijoilta, voin lohduttaa heitä samaan sarjaan kuuluvalla tarinalla jostain tulevaisuudesta:

Entiset valtionpäämiehet Kennedy ja Breznev tapasivat korkeuksissa ja hetken keskusteltuaan päättivät pyytää Pietarilta lupaa käväistä maan päällä katsomassa, kuinka maailma makaa. Lupaa ei luonnollisestikaan myönnetty, mutta Pietari, hyväsydämisenä miehenä, lupasi kaksikolle, että saavat lukea päivän lehdet.

Heti ensimmäiset otsikot kertoivat: "Vuosisadan suurin talouslama koettelee Yhdysvaltoja". Breznev naureskeli, että eipä näytä menevän hyvin kapitalistin paratiisissa. He jatkoivat lehtien selaamista ja kas kummaa, silmiin ei sattunut yhtään sanaa Neuvostoliitosta.

- On se ihmeellistä, että maailman toisesta suurvallasta ei löydy yhtään uutista, tuumasi Breznev. Ja olihan se melko outoa myös Kennedyn mielestä.

Herrat alkoivat etsimisen uudelleen ja tutkivat kaikki lehdet perusteellisesti. Ja löytyihän sitä tietoa lopulta. Eräästä paikallislehdestä löytyi pieni, yhden palstan uutinen, jonka otsikkona oli:

"Rajakahakat jatkuvat Suomen ja Kiinan rajalla". Joten uskoa vaan tulevaisuuteen, toivottaa Piruparka.

Posted by Piruparka at 07:22 AM | Comments (0)

tammikuu 08, 2005

HOROSKOOPIT

Joidenkin ihmisten elämässä horoskoopit näyttelevät monessa asiassa yllättävänkin merkittävää roolia. Ei ole mikään uusi asia, että varsinkin parisuhdetta muodostettaessa vastapuolen horoskooppimerkkiä tiedustellaan ja oma vastaavasti vapaaehtoisesti ilmoitetaan jo ennen kuin kukaan ehtii sitä kysyä. Usein kuulee sanottavan, että itse on tai joku toinen on "tyypillinen vaaka" tai "tyypillinen kaksonen". Piruparalle ei koskaan oikein ole selvinnyt mitä moiset, kaiketi luonteenpiirteiden kuvaukseksi tarkoitetut ilmaisut pitävät sisällään.
Täysin tuntemattomia eivät horoskoopit kuitenkaan Piruparallekaan ole. Aina joskus tulee iltapäivälehdistä luettua, mitä päivän tekstissä lukee omalla kohdalla. Ongelman muodostaa se, että aina ei tiedä minkä merkkisen horoskoopin kulloinkin ottaisi luettavakseen. Toiseen lehteen meikäläinen kun on merkitty olevan oinas ja toiseen härkä. Ne jotka näistä asioista jotain tietävät ja niitä seuraavat oivalsivat varmasti oitis, että häveliäästi Piruparan nimen taakse piiloutuvan henkilön syntymähetki sijoittuu saman kuukauden samalle päivälle kun on tehnyt mm. Marcus Aurelius vuonna 121, Louis - Napoleon (Napoleon III) 1808, Adolf Hitler 1889, Arto Paasilinna ja Ryan O'Neal 1941 sekä monet monet muut. Me 20.4. syntyneet emme oikein voi sanoa olevamme tyypillisiä härkiä tai tyypillisiä oinaita. Varmaan katsottaisiin myös aika hitaasti jos ilmoittaisin olevani luonteeltani tyypillinen Adolf Hitler. Omien kykyjen yliarvioimisesta todennäköisesti syytettäisiin jos väittäisin tyypittyväni Arto Paasilinnaan ja voi sitä naurun remakkaa, mikäli kertoisin omaavani syntymäaikani perusteella samoja kykyjä ja ominaisuuksia, mitä on yhdistetty Peyton Placen ja LoveStoryn Ryan O'Nealiin.
En ole niin tosikko, että haluaisin mitätöidä kenenkään horoskooppiharrastuksia, sen verran harmitonta puuhastelua se on. Itseäni viisaammaksi väittävät ovat kuitenkin kertoneet, että näissä horoskooppiasioissa ei tärkein asia niinkään ole varsinainen horoskooppimerkki, vaan se ajankohta (kellonaika), johon syntymisen hetki ajoittuu. Näin en sitten voikaan lukea iltapäivälehdistä tulevaisuuttani ja jos sen haluaisin tietää täytyisi jostain selvittää mitä 20.4. kello 14.00 syntyneille tulee tapahtumaan.

Posted by Piruparka at 10:03 PM | Comments (0)

tammikuu 04, 2005

UUTISTEN TÄRKEYSJÄRJESTYS

Kaikissa tilanteissa asioilla on tärkeysjärjestyksensä. Luonnollisesti myös uutisten yhteydessä asiat pistetään järjestykseen ja varsinkin televisiouutisissa, jossa lähetysaika on yleensä hyvinkin tarkasti määrätty, moni asia jää vähemmälle huomiolle tai putoaa kokonaan pois, jos tärkeämpien asioiden käsittely ja uutisointi vie enemmän aikaa.

Tämä on varmasti oikein ja järkevä toimintatapa. On kuitenkin uutinen, joka esitetään joka uutisten yhteydessä oli maailmassa tapahtunut minkälaisia onnettomuuksia tai katastrofeja tahansa. Tämä uutinen on, nähty vaikka koko muu uutislähetys olisi käsitellyt Olof Palmen tai Anna Lindhin murhaa, Word Trade Centeriin ja Pentagoniin suunnattuja terrori-iskuja, Estonia-onnettomuutta tai nyt viimeksi tapahtunutta, maailman suurimmaksi rauhanajan onnettomuudeksi arvioitua Kaakkois-Aasian maanjäristys-hyökyaaltokatastrofia.

Mikä on sitten tämä uutinen, joka ohittaa aina kaikki mahdolliset muut uutiset, mahtumalla jokaiseen uutislähetykseen, tapahtui Suomessa tai maailmalla mitä tahansa. Se on tietenkin huomisen päivän säätila ja/tai sääennustus vähän pidemmälle ajalle, vaikkapa viidelle vuorokaudelle. Se on uutinen, jota mitkään onnettomuudet tai muut tapahtumat eivät syrjäytä. Lähiaikojen säätilan kertominen kuuluu jokaisen uutislähetyksen loppuun ja ohittaa kaikki muut mahdolliset uutisaiheet.

Olen joskus pohtinut, mikä on peruste, joka tekee tulevista sääoloista niin tärkeitä uutisia, että niiden ennustaminen kuuluu jokaiseen uutislähetykseen. Kymmeniä kertoja päivässä esitetyt sääuutiset tuntuvat joskus hieman liialliselta eikä varsinainen uutisarvokaan liene kovin korkea, ainakaan Suomessa, jossa ilman meteorologin koulutustakin kuka tahansa voi kertoa, että kesällä paistaa aurinko, on pilvistä tai sataa. Talvella yleensä on vähän kylmempää. Lunta on jouluun mennessä ainakin jo näkynyt ja keväämmällä sitä on niin kauan, kunnes lämpö on sulattanut sen pois. Näillä tiedoilla pärjää aika pitkälle. On tietysti ihan kiva katsella televisiossa esitettyjen värikkäiden sääkarttojen säärintamia, tulevia ja meneviä korkea- ja matalapaineita, tuulten voimakkuuksia eri merialueilla ja joskus jopa maallakin.

Sääennusteen esittäminen kaikkien mahdollisten uutislähetysten yhteydessä lienee motiiveiltaan kuitenkin jonkin verran monimutkaisempi. Ehkä psykologit ovat oivaltaneet, että huomisen säästä kertomalla ihmisille kerrotaan samalla, että huomiseksikin on odotettavissa säätiloja eikä vielä ole koittanut maailmanlopun aika. Muualla ja Suomessakin tapahtuvista katastrofeista huolimatta.

Posted by Piruparka at 07:11 AM | Comments (0)

joulukuu 24, 2004

ERÄS JOULUMUISTO

Joulu on perhejuhla. Muutaman ensimmäinen joulun häipyminen muistikuvista kuuluu asiaan, mutta muuten joulut perhepiirissä ovat usein sen verran samankaltaisia, että aina ei ole helppo erottaa yhtä joulua toisesta. Kymmenkunta työn merkeissä vietettyä jouluaattoa oman kokemuksen piiriin mahtuu, mutta perheympyröissä Piruparankin joulut ovat pääsääntöisesti vietetty. Perheeksi kutsutut ihmiset ja ympäristö ovat toki vaihdelleet. Jonkin verran työtä sivuaa myös tarina lähes neljänkymmenen vuoden takaa, joka usein joulun tienoilla tulee mieleen.
Koska 1960-luvulla laivojen satamassa oloajat olivat huomattavasti pidempiä kuin nykyisin, se saattoi joskus koetella tosimiestenkin fysiikkaa. Ahvenanmaalaisen varustamon Lundqvist Rederin s/s Rhys oli vienyt selluloosalastin Raumalta Englantiin. Lastin purkaminen kesti tuolloin lähes viikon. Vaikka Englanti ei olekaan tunnettu yöelämästään aluksen eräs matruusi (kutsuttakoon häntä vaikka Jaskaksi) otti kaiken irti siitäkin vähästä, mitä Britannian öillä oli hänelle tarjota.
Kun matka takaisin Suomeen alkoi, laivalla laskeskeltiin, että hyvän sään vallitessa saavuttaisiin Hankoon juuri jouluksi. Jaska oli juhlinnan jälkimainingeissa sitä mieltä, että nyt hänen seilaamisensa on seilattu ja seuraavan ”jobin” hän ottaisi laivaan, jossa on kivinen korsteeni ja mutsi puosuna.
Kutakuinkin koko aluksen henkilökunta oli jälkikäteen sitä mieltä, että tapahtumien kulku oli seurausta, ei niinkään juhlinnan seurauksista, kuin sen äkkinäisestä lopettamisesta. Oli miten oli, parin päivän kuluttua koettu englantilainen yöelämä alkoi koetella fysiikan ohella myös Jaskan henkistä kuntoa. Kenelläkään ei tuohon aikaan ollut tietoa, koulutuksesta puhumattakaan, mitä tuollaisessa tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Ainoa, merimiesjärjen sanelema toimi oli, että aina oli joku, joka katsoi Jaskan perään, ettei hän päässyt tekemään mitään itselleen. Tehtävä ei ollut helppo tilanteessa, jossa joka puolella ympärillä velloi harmaa Pohjanmeri. Päivällä valoisana aikana, kun seuraavia silmäpareja oli enemmän, silmälläpito vielä onnistui, mutta kun tuli yö ja tehtävä oli annettu vahdissa olevalle puolimatruusille, Jaska pääsi livahtamaan hänen silmistään. Hetken etsittyään puolimatruusi teki ilmoituksen ja koko aluksen henkilökunta herätettiin etsintätoimiin. Samalla tehtiin ilmoitus myös muille alueella liikkuville aluksille mereen pudonneesta miehestä. Etsintöjä jatkettiin usean tunnin ajan. Joulukuinen Pohjanmeri on kuitenkin kylmä elementti pysytellä hengissä kovin pitkää aikaa, joten etsinnät lopetettiin. Meri oli ottanut omansa. Jouluksi kuitenkin ehdittiin Hankoon ja kuten arvata saattaa sitä vietettiin melko ankeissa tunnelmissa.
Hieman surullisesta tarinasta huolimatta Piruparka toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua.

Posted by Piruparka at 04:54 PM | Comments (0)

syyskuu 07, 2004

SUPOPELIÄ?

Tasavaltaa on viime aikoina puhuttaneet tapahtumat, joita on paljastunut suojelupoliisin (supon) piirissä. Epäilyksen varjo on heitetty varjostamaan valtakunnan yhteiskuntajärjestyksestä ja maan turvallisuudesta vastaavan poliisiyksikön johdon toimintaa ja jatkamismahdollisuuksia tehtävissään. Koska poliisi esiintyy kaikissa luottamusmittauksissa ja - tilastoissa poikkeuksetta listan kärkipäässä, kaikenlaiset epäilykset tätä kansalaisten luottoinstituutiota kohtaan tuntuvat sitäkin pahemmilta.
Näin maallikon on vaikea ymmärtää mitä kaikkea niin sanotulla televalvonnalla ja teletunnistetiedoilla saadaan paljastetuksi. Ilmeisen merkittäviä asioita kuitenkin. Sen verran isot jakkarat ovat jo tässä vaiheessa tutisseet ja jopa kaatuneet. Oli miten oli, olennaisinta kuitenkin on se, missä tarkoituksessa poliisi käyttää sille myönnettyjä televalvontaoikeuksia. Koska nyt esillä oleva, epärehellisin keinoin hankittuja teletunnistetietoja koskeva tapaus, on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tapahtunut jo vuonna 2000, herää väistämättä kysymys, kuka salasi tietoa näin pitkään ? Oliko vain "huonoa tuuria", että asia tuli esiin ? Onko peli jota supo pelaa nimeltään supopeli, jonka säännöt määrittelee supo ja joita sovelletaan supon tarpeiden mukaan ?
On selvää, että salaiset poliisit, joita suojelupoliisikin edustaa, pitävät toimissaan matalaa profiilia, senhän sanoo jo nimikin, että asioista ei pahemmin huudella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toiminnan pitäisi tai että se edes saisi olla kontrolloimatonta. On kuulunut väitteitä, että Suomessa suojelupoliisin parlamentaarinen valvonta olisi heikoimmalla tasolla kaikista EU-maista. Mene ja tiedä ? Esillä on kuitenkin ollut erilaisia malleja, joilla voitaisiin valvoa järkevästi suojelupoliisin toimintaa vaarantamatta silti sitä luottamuksellisuutta, jota valtakunnan turvallisuudesta vastaavan elimen toiminta kuitenkin ehdottomasti edellyttää. Eniten ehkä esillä on ollut ajatus, että eduskunnan yhteyteen perustettaisiin erityinen valvontaelin, jolla olisi laajat oikeudet tutustua kaikkeen suojelupoliisin aineistoon. Heiltä luonnollisesti edellytettäisiin myös ankaraa salassapitovelvollisuutta. Heidän tehtävänsä olisi valvoa suojelupoliisin toimien laillisuutta ja raportoida siitä tarvittaessa.
Ajatuksena malli näyttäisi ihan kelvolliselta. Tapojensa mukaisesti Piruparan mielessä kuitenkin herää epäilevä Tuomas, joka sitkeästi väittää, että päästessään suojelupoliisin salaisten toimien, tietojen, ehkäpä peräti arkistojenkin vapaaseen tutkimiseen, mainitun valvontaelimen jäsenistä tulisi supolaisempia kuin supolaiset itse ja laillisuuden valvontaelimestä muodostuisi salailuun erikoistunut sisäpiiriläisten erikoisryhmä. Heidän kirjoittamansa raportit tuskin tulisivat suuremmin poikkeamaan suojelupoliisin itsensä tekemistä toimintakertomuksista.

Posted by Piruparka at 03:52 PM | Comments (0)

elokuu 13, 2004

TATUN TEORIAT

Vielä noin 40 vuotta sitten eli 1960-luvun puolivälissä ainakin osassa suomalaisia oppilaitoksia oli käytössä talousmaantiedon oppikirja, josta mieleeni on jäänyt kuva tummaihoisesta afrikkalaismiehestä, joka paidattomana väläytteli valkoista hammasriviään, silinterihattu päässään ja muuna vaatetuksena valkoinen irtokaulus josta "tyylikkäästi" roikkui solmio sekä jonkinlainen lannevaate peittämässä perhekalleuksia. Muistini mukaan kuvatekstissä kerrottiin kutakuinkin niin, että asianomaisen maanosan (n-kirjaimella alavien) alkuasukkaiden olevan luonteeltaan lapsenmielisiä jotka innokkaina pyrkivät matkimaan valkoista miestä kaikissa asioissa ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Nykyisin mainitunlaisin tekstein varustettujen kuvien julkaiseminen olisi todennäköisesti niin loukkaavaa ja vakavuudeltaan sen törkeysluokan rikos, että kakkua kiinni jääneelle olisi luvassa todella rutkasti.
Edellä mainittuja mietteitä liikkui mielessä, kun lueskelin Matin isä Tatu Vanhasen esittämien, ilmeisesti Darwinin evoluutio-oppeihin perustuvien, teorioiden aikaansaamia mielenliikkeitä ja niiden herättämiä kannanottoja. Emeritusprofessori Vanhanen kun meni väittämään Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, että afrikkalaisten huono-osaisuus ei ole valkoihoisten syytä, vaan koko ongelman selittää ero älykkyysoasmäärissä, joka emeritusprofessorin mukaan on tummaihoisella afrikkalaisväestöllä huomattavasti alhaisempi kuin meillä vaaleampihipiäisillä, mitä se sitten evoluutio-oppien mukaan käytännössä tarkoittaneekaan.
On selvää, että Tatun teoriat ovat tämän päivän näkökulmasta katsottuna melko outoja ja suoraan sanoen jopa vaarallisia esittäjälleen. Kuitenkin mielessä heräilee kysymys, olisivatko samanlaiset kannanilmaisut 1960-luvulla ylittäneet edes uutiskynnystä. No, ehkä olisivat, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä peruste olisi ollut kutakuinkin sama kuin tänäkin päivänä eli varsinainen uutinen olisi koskenut eritoten sitä, että lausunnon antajana sattui olemaan nimenomaan istuvan pääministerin isä.
Piruparan tekemien havaintojen mukaan ihmisiä (ihonväristä riippumatta) näyttää huolestuttavan eniten se, onko tässä tapauksessa isällä ja kuinka paljon vaikutusvaltaa poikansa mielipiteisiin ja onko siis pääministerin isä se, jolla kiusallisine teorioineen eri väristen ihmisten älykkyysosamääristä voisi olla vaikutusta tasavallan hallituksenkin kannanmäärityksiin. Havaintoelimiin tarttui jopa sellainenkin kysymys, voiko pääministerin isän lausunto vaarantaa yksinpä hallitusyhteistyönkin, varsinkin kun hallituksen sisällä ei ole ehditty asiaa virallisesti käsitellä.
On sitä vaan tässä maassa ihmisillä todella isoja murheita, tuumii Piruparka.

Posted by Piruparka at 03:40 PM | Comments (0)

heinäkuu 23, 2004

HOVINARRIT

Historia ja vanhat tarinat kertovat kuninkaista, keisareista ja muistakin yksinvaltiaita, joiden sanomisilla ja jopa mielipiteillä oli nykyaikaisen mittapuun mukaan lähes lain asema. Se joka hallitsijansa sanaa uskalsi epäillä tai peräti vastustaa, voi varautua siihen, että pää istui hyvinkin höllässä kantajansa harteilla.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin hovinarrit olivat ainoa ammattikunta, jolle hallitsijan arvostelu ilman vakavampia seuraamuksia sallittiin. Nykyisin ei hovinarreja tarvita. Kuninkaalliset ovat itse ottaneet narriensa roolin ja pitävät huolen alamaistensa hauskuuttamisesta. Viihdyttävimmät aiheet löytyvät tietenkin kruunupäitten avio- ja seksielämästä, mutta ihmisten kiinnostusta on herätelty myös sellaisilla kuninkaallisissa piireissä esiintyvillä tavanomaisemmillakin ongelmilla, kuten luki- ja syömishäiriöillä.
Tasavaltalaisilla suomalaisilla ei ole omia kuninkaallisia, jotka hauskuuttaisivat meitä ja pitäisivät huolen viihtyvyydestämme. Meillä toki on olemassa lehdistö, joka on asiaan vihkiytynyt ellei peräti sitoutunut ja jonka välityksellä myös suomalaiset ovat päässeet osallisiksi kuninkaallisesta viihdytystoiminnasta. Näyttää kuitenkin siltä, että jo jonkin aikaa on ollut olemassa suuntaus, jonka mukaan aina vaan kasvava joukko kotikutoisia vallanpitäjiämme ovat myös omaksuneet kuninkaalliset tavat ja mieltäneet oman tehtävänsä edustuksellisessa demokratiassa lähinnä kansan viihdyttäjän - hovinarrin - rooliksi.
Jo pitkään vaaleilla edustajaksemme valitut yhteisten asioittemme hoitajat ovat viihdyttäneet kansaa erilaisissa television viihdeohjelmissa. Se ei siis ole enää mitään uutta. Viihdeohjelmien tehtävä on naurattaa ja poliitikoille nauraminen viihdyttää varmasti paljon makeammin, kuin nauru jollekin tavanomaisemmalle pellelle.
Koska television viihdeohjelmat alkavat vähitellen kärsiä viihdetaiteilijoiksi ryhtyneiden poliitikkojen näkökulmasta inflaation oireista, on poliitikon roolin - hovinarrin osaksi - mieltäneiden edustajien keksittävä jotain vielä raflaavampaa kansan viihdyttämiseksi. Yksi viime aikojen suosituimmista viihdytysmuodoista, joita poliitikot kansalle ovat toimenkuvansa perusteella keksineet, on esiintyminen iltapäivälehtien lööpeissä. Asia, joka lööppiin johtaa, on sivuseikka, päämäärä on tärkein. Siksipä varsinkin nuorempi kansanedustajapolvi on viihdyttänyt valitsijoitaan muiden muassa huumekokeiluillaan, nuorisomuodilla (jota roiskeläpäksikin on nimitetty) ja julkihomoudella.
Että näin nykyajan hovinarrit.

Posted by Piruparka at 03:30 PM | Comments (0)

kesäkuu 04, 2004

MAINOSKATKO

Loviisan seudulla käy 1 – 2 sirkusta joka kesä. Entistä sirkuslaista ala vetää edelleen puoleensa ja esityksiä tulee lähdettyä katsomaan, jos vaan sopivaa aikaa muuten löytyy. Näin on käynyt tänäkin vuonna jo yhden kerran. Jonottaessani lippua (kysymyksessä tällä kertaa ei ollut entinen työmaa), edessäni lippujonossa seisoi teini-ikäinen neitonen, joka kysyi lipunmyyjältä:
- Onko tässä esityksessä mainoskatko ?
En kuullut mitä lipunmyyjä lasinsa takaa vastasi, mutta omaa mieltäni kysymys jäi askarruttamaan.
Oliko tällä neitokaisella niin kehittynyt ja oivallinen huumorintaju, että sai tällaisen vanhan Piruparan menemään lankaan ja miettimään pelkkänä huulena ilmaan heitettyä lausetta ?
Toinen vaihtoehto on, että suomalaiseen kielenkäyttöön on vaivihkaa pesiytynyt uusi synonyymi sanalle tauko. Jos vaikka teatterissa tai oopperassa on tauko näytösten välillä, sitä tulisi tai ainakin voisi kutsua mainoskatkoksi. Jos näin on, olisi mainostajien kiireesti ruvettava miettimään miten tuon lyhyen, kaupallisista tiedotteista vapaan, näytösten välisen ajan voisi täyttää nimensä mukaisesti mainonnalla.
Kolmas, ehkä huolestuttavin mahdollisuus on se, että television 15 – 20 minuutin välein tulevat mainoskatkot ovat opettaneet ihmiset niin lyhytjännitteisiksi, että minkä tahansa tuota pidemmän elokuvajakson, teatteriesityksen tai muun ohjelmanumeron seuraaminen alkaa olla rasittavaa. Siksi ennen sirkusnäytäntöönkin menoa on varmistauduttava, että esityksessä on tarvittava, esityksen keskeyttävä mainoskatko. Elävää esitystä kun on vaikea keskeyttää nappia painamalla eikä edes nauhoitusmahdollisuutta ole olemassa.
Olen kuullut joidenkin mainonnan ammattilaisten sanovan, että mainos on onnistunut, kun se ärsyttää ja usein on jopa sen tarkoituskin. Itse olen katsellut mainosten pätkimiä TV- ohjelmia yli 40 vuotta ja edelleen jokainen mainoskatko ärsyttää niin paljon, että mainoskanavilta tulevat ohjelmat jäisivät ilman kaukosäätimen tuomaa helpotusta katsomatta, sillä vain harvoin ohjelmien taso ja kiinnostavuus on sitä luokkaa, että se ylittäisi mainoskatkojen aiheuttaman harmin.
Tiedän, että tämän jälkeen minua sanotaan fossiiliksi, joka on eksynyt väärälle vuosituhannelle ja joka ei osaa ymmärtää mainosmiesten ankaralla työllä luomaa mielikuvamaailmaa, jossa mahdollisimman monen nykyihmisen pitäisi elää. Olkoon sitten niin, mutta jaksan minä kuitenkin katsoa yhden sirkusnäytännön ilman, että ennen näytökseen menoa on varmistettava ”mainoskatkon” olemassaolo.

Posted by Piruparka at 12:52 PM | Comments (0)

huhtikuu 02, 2004

TYKILLÄKÖ HYTTYSTÄ?

Kun alkuviikosta uutisoitiin, että puolustusvoimille aiotaan antaa valtuutus käyttää terrori-iskujen torjunnassa Suomessa sellaisia järeän luokan aseita kuten tykkejä, ohjuksia, raketteja sekä erilaisia räjähteitä, piti Piruparan odottaa seuraavaa uutislähetystä varmistuakseen, että oli kuullut oikein. Kun tieto vielä tuli tarkistettua painetusta sanasta selvisi, että kysymyksessä on todella uutinen eikä ennenaikainen aprillipila.
Valtuutus on tulossa muutoksena lakiin, jossa käsitellään poliisin ja puolustusvoimien välistä virka-avun antamista. Kun asiaa on valmisteltu parisen vuotta, tarkoittaa se sitä, että Yhdysvaltoihin kohdistuneet terrori-iskut ovat olleet valmistelutyön innoittajina. Jutun juonena on, että puolustusvoimat voivat poliisin pyynnöstä antaa virka-apua edellä mainitulla asearsenaalilla. Päätöksen asiasta tekisi valtioneuvosto ja kiireellisissä tapauksissa pääesikunta.
Lukuun ottamatta noita Yhdysvaltoihin kohdistuneita iskuja, valtaosa viime vuosien terroritoiminnaksi uutisoiduista tapauksista on tehty räjähdysaineilla lastatuilla autoilla, itsemurhapommeilla tai jättämällä räjähteitä sisältäviä kasseja ja laukkuja paikkoihin joissa ne lauetessaan aiheuttavat mahdollisimman suurta tuhoa. Vaikka kuinka miettisin en keksi, kuinka tällaisissa tilanteissa voisi olla apua tykeistä ja ohjuksista. Ainakaan viime aikoina terroristit eivät juuri ole huudelleet etukäteen suunnitelmistaan. Ehkä lainlaatijat olettavat Suomen olevan poikkeus syystä, että meillä ehdittäisiin toteuttaa säädetty virka-avunpyyntö lakiin kirjatulla tavalla.
Voisin pohtia tilannetta, jossa terroristit päättäisivät toistaa Yhdysvaltoihin kohdistuneen iskunsa Suomessa. Se ei taida kuitenkaan olla kovin tarkoituksenmukaista. Olen vakuuttunut, että todennäköisimpiinkin, suomalaisia uhkaaviin vaaratekijöihin varautumisessa lienee tehtäväkenttää lainlaatijoille aivan riittämiin eikä aikaa tarvitsisi kuluttaa vuosikausia sen pohtimiseen, kuka määrää saako terroristia ampua tykillä.
Ettei homma menisi ihan lainkirjoittajien mollaamiseksi, voitaneen todeta, että tuskin kovin laaja on kuitenkaan se kansalaisten joukko, joka ihan tosissaan uskoisi, että tykit, raketit ja ohjukset olisivat se keino, jolla terrorismia torjutaan. Koko lakimuutoksen perimmäinen syy lienee - jälleen kerran - mielistelyn halu valtameren taakse osoittamalla, että olemme todella järeillä aseilla mukana terrorismin vastaisessa taistelussa.

Posted by Piruparka at 08:26 AM | Comments (0)

helmikuu 13, 2004

HAJASIJOITUS - ALUEELLISTAMINEN - ULKOISTAMINEN

Eräs ruotsinkielinen tuttava kyseli tässä taannoin, että pitäisiköhän hänenkin hajasijoittaa, kun siitä televisiossa niin paljon puhutaan. En alkuun ymmärtänyt koko kysymystä ja yritin opettavaisesti selittää, että se on valtio kun hajasijoittaa laitoksiaan ja toimintojaan ja yksityiset ihmiset sijoitetaan niiden mukana, jos haluavat tulla hajasijoitetuksi. Huomasin, että vuorostaan tuttavani ei ymmärtänyt minun selitystäni. Ja kun sitten aikamme selittelimme ja yritimme ymmärtää selvisi, että puhuimme kahdesta eri asiasta. Tuttavani kysymys oli puhtaasti taloudellinen. Hän oli huolissaan muutaman sadan euron summasta, joka oli sijoitettuna yhden yhtiön osakkeisiin ja hänelle oli tullut mieleen hajasijoittaa eli hajauttaa sijoituksiaan. Puhutun ymmärtämisen kannalta on siis tärkeää, että kerrotaan mistä on kysymys.
Suomen kieli on rikas ja monivivahteinen kieli ja sillä voi toki ilmaista asioita useilla eri tavoilla. Moni suomalainen (ml. Piruparka) on usein ihmetellyt, miksi hyville ja toimiville sanoille on keksittävä uudenlaisia ilmaisumuotoja. En ala väittelemään, onko hajasijoittaminen hyvä tai vähemmän hyvä tapa kertoa siitä valtion virastojen ja laitosten alueellistamistoiminnasta, jota valtiosihteeri Risto Volasen on viime aikoina pähkäillyt. Aikoinaan vastaavanlaisia suunnitelmia kutsuttiin kehitysaluepolitiikaksi.
Olin vähällä jo esittää sananselittäjille kysymyksen, miksi tutusta ja toimintaa hyvin kuvaavasta kehitysaluepolitiikka -sanasta oli päästävä eroon, kunnes ahaa-elämyksenä oivalsin, että perusteena on luonnollisesti väärinkäsitysten välttäminen. Toisin sanoen, kun kehitysaluepolitiikka ja kehitysmaapolitiikka ovat niin samankaltaisia sanoja ja tarkoittavat kuitenkin kahta eri asiaa, oli sekaannusten välttämiseksi niistä luovuttava. Tässä historiallisessa tilanteessa se olikin helppoa, koska valtio on jättäytynyt lähes kokonaan kehitysmaapolitiikan ulkopuolelle ja antanut sen yksityisen sektorin hoidettavaksi. Ja kunniaksi suomalaisille yrityksille, suorastaan kiitettävästi ne ovat hommansa eli valtiolta saamaansa humanitaarisen työllistämistehtävän aloittaneet. Koskaan historian aikana suomalasiyritykset eivät ole niin ahkerasti kantaneet huolta entisten, niin sanottujen kehitysmaiden kansalaisten työllisyystilanteen parantamisesta, kuin mitä viime aikoina on tapahtunut. Tätä Kiina-ilmiöksikin mainittua kehitysmaapolitiikkaa kutsutaan nykykielellä fiksusti toimintojen ulkoistamiseksi. Eikä sitä saa sotkea alueellistamiseen, joka on siis kehitysaluepolitiikkaa eli kotimaista hajasijoitustoimintaa, joka ei, kuten kerrottu, ole sijoitusten hajauttamista.

Posted by Piruparka at 07:56 AM | Comments (0)

tammikuu 23, 2004

LIHAVUUDEN VASTAPAINOKSI

Näinä aikoina, allekirjoittanut, kaltaisineen lajitovereineen joutuu jatkuvasti kokemaan paheksuntaa ja jopa syyllisyyttä "muutamasta" liikakilosta. Lopetettuaan tupakoinnin vajaat pari vuotta sitten Piruparkakin naiivissa mielessään kuvitteli, että tupakoimattomana hänet tultaisiin oitis tasavertaisena hyväksymään tavallisena ihmisenä normaalien ihmisten joukkoon. Mutta vielä mitä ! Kun tämän luomakunnan kruunun paheiden kuitenkin tulee olla tasapainossa, savuttelun sijasta kuvaan ilmestyi valtaisa ruokahalu ja sen tyydyttäminen alkoi näkyä myös ulospäin. Enää ei moitittu tupakoinnista vaan ylipainosta.
Helpotusta kuitenkin löytyi. Kun väitetään, että vahingonilo on parasta iloa ja meni itsellä sitten kuinka lihavasti tai epäterveellisesti tahansa, on aina huojentavaa havaita, että jollain toisella menee vielä huonommin. Näin kävi minullekin ja ketkä olisivatkaan olleet elämääni helpottamassa elleivät nuo iki-ihanat englantilaiset. Joten jaan tässä helpotustani muillekin keskikehonrakentajille kertomalla joitain valittuja otteita brittien suhtautumisesta meihin suomalaisiin, maailman toiseksi ylipainoisimmaksi väitettyyn kansakuntaan.
Britit pitävät meitä suomalaisia terveellisenä ihmekansana, kun Britanniassa lihavuuden kerrotaan olevan todellinen ongelma. Taistelu ylipainoisuutta vastaan on kuitenkin aloitettu. Iskulauseena on: Ollaan kuin Suomi !
Britannian lehdissä on kerrottu ihannoiden suomalaisten terveellisistä elämäntavoista. Eräs juttu oli otsikoitu: "Miksi suomalaiset elävät Thinlandiassa ?" (Thin = ohut, laiha). Britannian kulttuuriministerin mukaan, lähdettäessä sotaan ylipainoisuutta vastaan, esimerkkinä on pidettävä Suomea.
Saarivaltakunnassa ihastellaan sitä, miten suomalaiset on saatu valistuksen avulla toimimaan halutulla tavalla ja liikkumaan niin paljon. Esimerkkinä on mainittu miljoona suomalaista sauvakävelijää, jotka viuhtovat pitkin lumisia teitä hyytävässä pakkasessa tuulipuvun hihat ja puntit lepattaen vain siksi, että heille on kerrottu sen olevan terveellistä.
Terveiden elämäntapojen opettelu ja omaksuminen on tietenkin aloitettava nuorena, siksi englantilaiset ihastelevatkin suomalaista kouluruokailua, joka sisältää peräti perunoita, kalaa, vihanneksia ja rasvatonta maitoa. Vastaavasti brittikouluissa kun syödään perunalastuja, suklaapatukoita ja limua. Että silleen !

Posted by Piruparka at 07:41 AM | Comments (0)

marraskuu 04, 2003

HYVÄSSÄ USKOSSA

Meidät suomalaiset on vuosien ja vuosikymmenten saatossa opetettu, etten sanoisi aivopesty, uskomaan sellaiseen kansamme rehtiyteen ja rehellisyyteen, joka kuuluu automaattisesti omaan perimäämme ellei nyt ihan geeneistä lähtien, niin äidinmaidosta saatuna kuitenkin. Muiden muassa kaikki tutkimukset maailman pienimmästä korruptioasteesta vaan pönkittävät tuota suomalaiskansallista lapsenuskoa päättäjien ja virkamiesten nuhteettomuudesta. Toki suomalaista herravihaakin on nähtävissä, mutta yleensä se jää vaatimattoman purnaamisen asteelle ja räikeimmilläänkin se on esiintynyt kansakunnan suuresti ihaileman Antti Rokan vuorosanojen välityksellä, jotka suomalaisissa mielistä ovat muodostuneet suurimmaksi ja kauneimmaksi herravihan ilmentymismuodoksi.
Muiden muassa edellä esitettyjä taustoja vasten täytyy peilata sitä tuohtuneisuuden ja jopa kauhistuksen määrää, joita viime aikojen tapahtumat ovat herättäneet kansalaisten mielissä. Tosin julkisten henkilöiden rattijuopumukset eivät nykyisin enää edes ylitä uutiskynnystä. Mutta kun Jäätteenmäki kärähti valehtelusta, se järkytti, vaikka kansa on aina epäillyt poliitikkojen rehellisyyttä. Hal-meen kesäiset toilailut sen sijaan näyttivät saavan kansalta ymmärrystä, ainakin mikäli lööppeihin on uskomista. Vanha sanonta, mitä enemmän kaivaa, sitä enemmän haisee on osoittanut paikkansa-pitävyytensä Sonera- tunkiota kaivellessa. Yllemerkityllä ei ole harmainta hajuakaan, mitä kaikkia salaiset teletunnistetiedot saattavat paljastaa, kunhan kuuluu oikeaan, "hyvä veli" porukkaan tai on muuten "luotettava turvallisuushenkilö". Se nyt on tullut selväksi, että sieltä löytyvät ainakin entisen ministerin ja sisäministeriön kansliapäällikön akanhakkaamiset ja pääministerin autonkuljettajan rengaskaupat.
Toistaiseksi ehkä suurin isku esivallan nuhteettomuutta kohtaan sattui, kun kansalaisille selvisi, että maastapoistumismääräyksiä on jouduttu toteuttamaan rauhoittavien lääkkeiden voimalla Suo-malaiset ovat lapsenuskossaan ilmeisesti olleet siinä käsityksessä, että kaikki kielteisen turvapaikka- (oleskelu-) päätöksen saaneet poistuvat pyydettäessä kiltisti maasta, johon he ovat tulleet nimen-omaan hyvin voimaan.

Posted by Piruparka at 08:12 PM | Comments (0)

syyskuu 28, 2003

VIISASTEN KERHOT

Todennäköisesti lähes jokaiselta paikkakunnalta löytyy "Viisasten kerhon" kokoontumispiste. Paikka sijaitsee, ainakin kesäiseen aikaan pääsääntöisesti ulkotiloissa ja yhteistä niille lienee myös se, että kokoontumispaikalta kävelymatkan päästä yleensä löytyy joko Alkon myymälä tai vähintäänkin keskioluen myyntipiste. Nimityksiä näille, "normaaliväestön" yleensä vieroksumille paikoille voi olla ja onkin lukemattomia, mutta yksi yhteinen piirre niissä kaikissa on, että siellä kokoontuu miehiä (nykyisin yhä useammin myös naisia), jotka alkoholipitoisten juomien nauttimisen lomassa keskittyvät keskustelemaa